Kodin kynttilät

       Millaiseen maailmaan ja kotiin minä synnyin vuonna 1948? Toisen maailmansodan jälkeinen Pariisin rauhansopimus astui voimaan Neuvostoliiton ratifioitua sen 15. syyskuuta 1947. Presidentti Paasikivi julisti 30. marraskuuta 1939 lähtien voimassaolleen sotatilan päättyneeksi. Moskovan välirauhan sopimuksessa sovitut alueet luovutettiin Neuvostoliitolle. Kun Neuvostoliitto ehdotti yhteistyö ja avunantosopimuksen solmimista Suomelle, Paasikivi suhtautui asiaan vastahakoisesti. Mutta helmikuussa 1948 Paasikivi sai itse Josef Stalinin allekirjoittaman aloitekirjeen neuvotteluihin. Stalinilla oli kiristyneen kansainvälisen tilanteen takia kiire  saada sopimus aikaan ja se allekirjoitettiin 6. huhtikuuta. Sopimuksessa sitouduttiin pyrkimään hyviin naapurussuhteisiin ja Suomi sitoutui pysymään suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Suomi sitoutui puolustamaan omaa aluettaan, jos Saksa tai sen kanssa liitossa oleva maa hyökkää Suomeen tai Suomen kautta Neuvostoliittoon.

     Mitä toinen maailmansota ja sen loppuminen merkitsivät perheelleni? Isäni suku asui Räisälässä Karjalan kannaksella pienellä maanviljelystilalla. Kaksi kertaa perhe joutui jättämään kotipaikkansa sodan vuoksi. Ensimmäisellä kerralla sotahommissa Kannaksella ollut isäni löysi kotinsa uunista äitinsä laittamat valmiit ruuat. Mutta kun hän toisen kerran etsi kotiansa, hän löysi vain kiviset rappuset. Isäni oli sodan aikana kirjeenvaihdossa Aino Alikaijalan kans ja he solmivat avioliiton 1943. Sodan loputtua hän tuli kotivävyksi Pohjanmaalle äitini kotitaloon, jonka jäseniä sotavuodet olivat kohdelleet tuhoisasti. Perheen vanhin poika  Johannes kuoli painitapaturman seurauksena 1932, Heikki, Eino ja Kaarlo päätyivät sankarihautaan. Heikki kaatui 28.12.1941. Syvärin Lohivaarassa ja Kaarlo 17.7. 1944 Ilomantsissa. Eino sairastui rintamalla tuberkuloosiin ja kuoli kotonaan 19.3.1943.  Liekö sama rintamalta kulkeutunut bakteeri aiheuttanut tyttärien sairastumisen pelättyyn keuhkotautiin, johon molemmat menehtyivät,   Anni (1929 – 1943) ja Aune (1924- 1948).  Lisäksi Kaarlon tytär Liisa (1943 – 1944) eli vain vuoden.  Isovanhempieni Aapon ja Hiljan lapsista vain äitini Aino ja enoni Toivo elivät kypsään ikään.

      Kun ikäihmisenä  käyn läpi vaiheita, joita isovanhempani ja vanhempani joutuivat kokemaan tuntuu ihmeelliseltä, että he selviytyivät sellaisissakin ruumiin ja sielun voimissa. Raskaiden asioiden läpikäymiselle ja suremiselle ei ollut aikaa eikä tilaa. Mielen sopukoissa oli niin paljon vaikeita asioita, ettei nykypäivän ristiriitojen käsittelylle riittänyt voimavaroja, vaan  kaikenlaisista erimielisyyksistä piti vaieta. Paha olo pursui  ilmi hallitsemattomina pyrskäyksinä esimerkiksi itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuuksiissa tai muissa tunteita liikuttaneissa tilanteissa kuten jouluna. Lapsista kuitenkin pidettiin huolta, eikä varsinaista puutetta kärsitty vaikka elämä oli niukkaa. Vaatteet ja lelut olivat itsetehtyjä ja elämässä jaksettiin ponnistella eteenpäin.

        Vuonna 1948 hyväksyttiin myös YK:n ihmisoikeuksien julistus Pariisissa. Kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineen  toisen maailmansodan jälkeen haluttiin luoda ylikansallinen mekanismi, jotta voitaisiin välttää juutalaisten joukkomurhan tapaisten tapahtumien toistuminen sekä lopettaa vähemmistöjen vainot. Julistuksessa koottiin yhteen oikeuksia. Joiden katsottiin oleva kaikille ihmisille kuuluvia.

       Omassa elämässäni olen yrittänyt muuttaa vaikenemisen kulttuuria ja käsitellään vaikeitakin asioita voimieni mukaan. Tähän on nykyaikaisissa olosuhteissa paljon paremmat mahdollisuudet kuin vanhempieni aikana.

      Nyt oon vanha ja ikkunan luona

     istun katsellen yön tähtihin.

     Kodin kynttilät lämpöisin liekein,

     teitä unhoita en milloinkaan.

 

 

 Sisko Rutanen
1.10.2022

Takaisin tarinoihin