Lapsuusmuisto
Maalaiskylässä sijaitseva lapsuuskotini on rakennettu
1800-luvun loppupuolella; hirsitalo jossa ovat iso tupa, kolme kamaria sekä
vinttikamari. Isompaa peruskorjausta
taloon ei oltu tehty, ja talvella sisälämpötila varsinkin aamulla oli melko
viileä. Nukuimme vanhemman sisareni
kanssa samassa huoneessa, hetekat vastakkaisilla seinustoilla. Herättyämme aamulla meistä jompikumpi veti
lämpimän täkin alta paljaan käsivartensa ylös lämpötilan tarkistamiseksi, ja
informoi toista savolaisin sanakääntein, laatusanoilla vahvistettuna. Siinä vääntelehdittiin sängyissä vielä hetki,
kunnes oli pakko nousta ylös. Kouluunlähtöön oli kiire, äidin ääni kuului jo tuvasta. Isä oli kantanut sisälle pitkät koivuhalot kahdentoista leivän uunin lämmittämistä
varten ja sytytteli jo tulta. Jokaisessa
kamarissa oli pönttöuunit ja nekin piti lämmittää talvella päivittäin. Iltapäivällä, palatessamme koulusta,
kotimme ja äidin keittämä Johanna-kahvi
tuoksuineen otti kylmät nenät, sormet ja
varpaat lämpimästi vastaan.
Haminalahden hiihto
Maaliskuun pakkasaamu on aurinkoinen ja lumi hohtaa kutsuen
hiihtoretkelle. Mittari näyttää -10 astetta ja iltapäivällä sää lauhtunee. Mietin
ja puntaroin sormieni kestävyyttä pakkasessa; huono ääreisverenkierto. Vyötärökukkaroon
vararukkaset vielä, ja Pohjois-Kallavedelle!
Suksieni luisto on loistava, vaikka ostin ne Untamolta jo kauan sitten.
Annan itselleni kohtalaisen voiteluarvosanan. Laduilla on kiitettävästi väkeä;
enimmäkseen vapaan hiihtäjiä. Minun on
taivuttava perinteiseen, vaikka vapaatakin olen hiihtänyt, silloin ennen. Tervaruukin kahvio on tuossa; siitä jatkamaan
Pilppaan, missä pysähdyn vain hetkeksi ihailemaan jylhiä, metsäisiä rantoja
puhtaanvalkoisten, lumisten jääkenttien vartijana. Tuosta lähtee tuttu jäälatu Haminalahteen –
tyrkkään sukseni alas Pilpan rantatörmältä.
Voinhan kääntyä takaisin, jos tuuli jäällä voimistuu. Haluan taas nähdä ladun varsilla nököttäviä
sieviä kesämökkejä, tai huviloita ne ovat.
Olisi mukavaa, jos tuttujakin tapaisin ladulla; voisi huikata että
sinäkinkö täällä, hyvä me! Jäälatu on
hieman yksitoikkoisempi hiihtomaastona, mutta Haminalahdessa latu poikkeaa myös
muutamaan saareen ja antaa vaihtelua. Tulen Haminalahden puoleiselle
mantereelle ja tuossa on nuorisoseurantalo, sieltäkin saisi kahvia. Nyt olen jo Wright-veljesten maisemissa, Haminalahden kulttuuripolulla. Vaalearunkoinen koivumetsä näyttää niin
juhlalliselta, että tunnen itseni
häiriköksi suksiessani sen lomitse.
Kohta on jyrkempi alamäki, muistan.
Maasto taipuu vähitellen jälleen Kallavettä kohti; onnistun pysymään
ladulla, kun aurailen maltillisesti.
Vastatuuli jäällä; myötäistä sain hiihdellä tullessani. Sormiani palelee vain kohtuullisesti.
Paluumatka tuntuu menoa pidemmältä kuten tavallista. Pilvenlonkareita on kerääntynyt
taivaalle, kun lähestyn Yliopiston
rantaa. Pian taivas on kauttaaltaan pilvessä,
ja pieniä lumihiutaleita alkaa leijailla huppuni reunamiin. Ihanan väsynyt olo: kiitos Kallavesi,
Tervaruukki, Pilppa, Haminalahti.
Vien talven mukanani
Kaikki
on valmiina
olen valmiina
lähtemään
vaikka mieli
ei
Aamu on
kylmä, tuulilasi huurtunut
lehmusten
mustat kohmeiset lehdet
riippuvat
kuolleina,
pihasi nurmen
kuura yöllä hopeoi
Saattamaan
älä tule
halataan
tässä
yhdessä
itketään
Tulet ovelle kuitenkin
yksin portilla
seisot
ja vilkutat
kunnes minua
ei enää ole
Pirjo Willman
2025