Päivisin pukuja neulon, toisten, toisten vaan
Varhaislapsuuteni ensimmäisiä muistikuvia1950-luvulta on,
kun istun kotimme keittiössä vihreällä sivustavedettävällä puusohvalla ja äitini
Sirkka istuu oikealla puolellani ompelukoneen ääressä. Ompelukone on ikkunan
edessä. Se on musta ja siinä on kultaista kirjoitusta. Ompelukoneesta tulee
suriseva ääni, kun äiti polkee sitä jalalla. Hän ohjaa kädellään kangasta
ompelukoneen neulan alle. Myöhemmin opin, että ompelukone on nimeltään Singer
ja ompelu on äitini työtä.
Äiti ompelee vaatteita sukulaisille ja tietysti itselleen,
isälle ja minulle. Meillä käy oman kylän, Akonlahden, tätejä, jotka tuovat
äidille ommeltavaa. Heillä on mukanaan Rovamon kangaskaupasta tai
Kangas-Ullasta ostettua kangasta ja kankaaseen sopivaa ompelulankaa. Meillä on
Lana Lobell-nimisiä värikkäitä muotilehtiä, joista tädit yhdessä äidin kanssa
etsivät sopivan leninkimallin.
Kaikista kauneimman kankaan, puvuiksi ommella saan
Muutamme vuonna 1960 uuteen kotiin Könönpeltoon Ilveskadulle.
Äidillä on uusi sähkökäyttöinen ompelukone, vihreä Husqvarna. Äidille tulee
uusia asiakkaita. Hän saa mainetta hyvänä ompelijana. Monet asiakkaista ovat
parempaa väkeä; insinöörien, lääkäreiden tai pappien rouvia, opettajia. Joillakin
asiakkailla on Helsingistä Stockmannilta tai Salvenilta ostettuja villakankaita,
dupionsilkkiä, silkkisifonkia tai karheaa raakasilkkiä tai Marimekosta
ostettuja värikkäitä painettuja puuvillakankaita. Meillä on nyt Burda-nimisiä
muotilehtiä. Äiti ompelee edelleen keittiössä ikkunan ääressä. Kun asiakkaat
tulevat sovittamaan ommeltavana olevia vaatteita, äiti menee heidän kanssaan
olohuoneeseen. Siellä on iso peili, josta näkyy koko vartalo. Minä olen joskus olohuoneessa
kirjoituspöytäni ääressä tekemässä läksyjä. Kuuntelen heidän keskusteluaan.
Meillä ei ole omaa puhelinta. Jos äiti on sairaana ja ei saa ompelusta ajoissa
valmiiksi, minun on mentävä kadun päässä olevaan Talous-Osuuskauppaan
soittamaan asiakkaalle. Minua jännittää puhelimella soittaminen.
Minulla on koululaisena aina äidin ompelemat vaatteet. Oppikouluvuosina
luokkatovereilla on kaupasta ostettuja vaatteita, farkkujakin. Toisilla on
hienot tikkitakit. Äiti ompelee minulle
senkin. Minua nolottaa.
Pikku midinetiksi
Lapsena saan silloin
tällöin katsoa äidin kouluaikaisia ruskeita pahvikansioita. Yhdessä on pieniä villalangalla
neulottuja mallitilkkuja ja niiden neuleohjeet. Niillä on hassuja nimiä: kissankello,
hiirenhammas, kerrottu ruusu. Toisessa kansiossa on huolellisesti piirrettyjä
kaavoja. Äiti kertoo, että hän on käynyt Kuopiossa käsityökoulun
pukuompelulinjan. Koulu on ollut Piispanpuiston laidalla Piispankatu kahdeksassa.
Häkkivaraston löytöjä
Etsin kotimme häkkivarastosta kassin, jossa on äidin
pahvikansiot. Osa neulemalleista on ajan saatossa hajonnut. Löydän papereistani
äidin todistukset. Kuopion maalaiskunnan Vehmasmäen piirin kansakoulun
päästökirjassa 29.5.1946 hän on saanut käsityöstä kahdeksan, vaikka on saanut
lähes kaikista muista aineista yhdeksän! Hän on saanut päästötodistuksen
Kuopion Naiskotiteollisuuskoulun pukuompeluosastolta 8.6.1950. Hän, 18-vuotias
maanviljelijän tytär, on tullut syksyllä 1949 kouluun kaupunkilaiseen
kulttuuriympäristöön. Minä, varkautelainen ompelijan ja sahatyömiehen tytär,
pääsin syksyllä 1972 opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin Senaatintorin kulttuuriympäristöön.
Ehkä yhtä suuri hyppäys äidilläni ja minulla. Valokuva-albumissa on kuva
äidistä koulutovereiden kanssa nykyisin Kristallisalina tunnetun rakennuksen
portailla.
16.4.2024
Helena Lindgren
