Isäni Toimi Tikkanen (1920–1999) kirjoitti 1990-luvulla muistelmansa. Niissä kerrotaan lapsuuden muistoista Pielavedellä Vanhassapihassa, sodasta ja haavoittumisesta sekä yhteiskunnallisesta toiminnasta. Lainaan hänen tekstejään monista kokemuksista sekä lapsuudessa että sodan aikana ja myöhemmin erilaisissa luottamustehtävissä.
Lapsuudesta ja nuoruudesta: ”Sukumme on elänyt Vanhanpihan tilalla jo
1600-luvulta lähtien. Kirkonkirjoista käy ilmi, että tälle paikalle syntyi
v.1665 Jooseppi Tikkanen, joka elikin harvinaisen pitkän elämän,90-vuotiaaksi.
Saimme sukutilakunniakirjan vuodelta 1721.Isäni Evert (1890–1951) kertoi
perimätietoihinsa viitaten, että talossa eli useita perheitä. Ollessani 17-vuotias
(v.1937) sovimme isäni kanssa, että tähtäisin maatalousopintoihin ja lähdinkin
Otavan maatalousoppilaitokseen. Alku oli hankalaa, sillä minulla oli kotiin
kova ikävä. Tulin v.1938 käymään kotona. Isäni oli antanut rahaa juuri sen
verran, että pääsisin junalla Kuopioon ja linja-autolla Pielavedelle. Juna tuli
kuitenkin niin myöhään Kuopioon, että linja-auto oli jo lähtenyt. Minun ei
auttanut muu kuin mennä rovasti Heljaksen heinälatoon yöksi. Oli kova pakkanen,
painauduin heinien sekaan ja sain sillä lailla yöni vietettyä ja aamulla pääsin
jatkamaan matkaa. Syksyllä 1939 oli jo talvisodan tuntua ilmassa. Opiskelu häiriintyi.
Opettajista suurin osa lähti kertausharjoituksiin. Halusin sinne, minne muutkin
ja ilmoittauduin suojeluskunnan toimistoon. Näin alkoi minun sotani”.
Sotaa 5 vuotta,4 kuukautta:” Oli tapeltu kolme viikkoa,
tavoitteenamme oli Kaukola, Räisälä, Sakkola. Syyskuun 1.päivänä matka jatkui
kohti vanhaa rajaa, vihollista työnnettiin edellämme…Keväällä -42 venäläiset
alkoivat keskittää joukkojaan linjojemme eteen,21.6.Venäjä aloitti sodan
Aunuksen kannaksella, vetäydyimme, olimme vanhan Suomen puolella. Istuin
komentoteltan ulkopuolella, yksi kranaatti osui selkäni taakse, sirpaleita tunkeutui
selästä vatsaani. Pojat koppasivat minut hevoskärryyn, veivät juoksujalkaa jsp:lle,
sieltä leikkauspöydälle kenttäsairaalaan, lääkäri kaivoi suurimman osan sirpaleesta,
joka oli rikkonut sekä ohut-, että paksusuolen. Olin haavoittunut nyt kolme
kertaa ja tämä oli pahin. Kenttäsairaalassa tilanne vaikutti aika ajoin hurjalta,
venäläiset lensivät sairaalan yläpuolella ja ampuivat konekivääreillä. Ikkunan
lasien siruja oli sängyssä peittojen päällä. Minut siirrettiin Pälkjärven sairaalasta
Vaasaan ja sieltä Iisalmeen sotavammapoliklinikalle. Nyt jälkeenpäin muistelen,
että taistelu Syväriltä Lemettiin oli elämäni kovin kuukausi.”
Kotitilalla
Vanhassapihassa:”Elämä
tuntui tosi vaikealta. Olin kantanut asepukua yli 5 vuotta, normaaliin elämään
oli vaikea tottua, välirauha oli tehty, mielet olivat katkeria, pelättiin
venäläisten miehitystä. Isäni oli hyvin sairaalloinen ja me kaikki sisarukset
olimme kotona. Isämme oli tehnyt ison metsäkaupan Piimäyhtiön kanssa, mutta
yhtiö meni konkurssiin ja menetimme sekä puut että rahat, edes polttopuita ei
ollut lupa ottaa metsänhoitoyhdistyksen mukaan omasta metsästämme. Isämme kuoli
äkillisesti ja tilan viljely ja hoito siirtyi automaattisesti minulle. Tilan velat olivat isän jälkeen pienet, mutta
sukupolvenvaihdostilanteessa tuli velkaa ja tilan rasitteeksi jääneet asiat oli
hoidettava. Sisarosuuslainan saanti oli mahdollista, mutta kunnan
asutuslautakunta käsitteli harvakseltaan laina-asioita. Yritin toista tietä:
Otin yhteyden silloisen asutusasioiden osaston ylijohtajaan Veikko Vennamoon.
Selostin hänelle tilanteen ja hän lähetti lyhyessä ajassa minulle vastauksen
hyväksytystä lainasta. Olin näin sitoutunut jatkamaan monien sukupolvien ketjua
tässä talossa.
Tilan
kannattavuuden vuoksi oli toimittava: Tehostimme karjataloutta, suunnittelimme
uuden navetan, raivasimme peltoa, pidimme jonkin aikaa kanalaa, myöhemmin sikalaa,
kasvatimme porkkanoita, perunaa ja mansikoita myyntiin. Vähitellen talous parani,
taloa rakennettiin suuremmaksi, lapset kävivät koulua. ”
Osuustoimintamiehenä:” Toimin sodan jälkeen erilaisissa
järjestöissä ja luottamustehtävissä. Siten pystyin tutustumaan maakuntaamme.
Jouduin järjestelemään kotipitäjäni meijeriasioita tuottajayhdistyksen sihteerinä.
Pyrimme keskittämään tuotannon yhteen meijeriin kolmen sijasta. Jotkut kunnan miehet
eivät hyväksyneet järjestelyä vaan koettivat estää maidon kuljettamisen.
Lopulta poliisin avulla protesti vaimennettiin. Vähän myöhemmin minut valittiin
Pohjois-Savon meijeriliiton puheenjohtajaksi ja sitä kautta Valion hallintoneuvostoon.
Olin lopulta Valion hallintoneuvostossa 24 vuotta ja siitä puheenjohtajana 5
viimeistä vuotta. Saimme Kuivamaito Oy:n laajennuksen Lapinlahdelle ja
myöhemmin Juustolan. Minulle myönnettiin maakuntaneuvoksen arvo v.1981.”
Arja Tikkanen
2024