Viime kesänä olin kastelemassa hautausmaalla kukkia ja hoitamassa sukuhaudan istutuksia.
Näin tutun naisen kävelevän suuntaani. Hän jäi seisomaan lähelleni
vesialtaan viereen. Tervehdin häntä, hän ei vastannut. Ihmettelin hänen
käyttäytymistään. Tuntui kuin hän ei tunnistaisi minua. Vai onko hän suuttunut
jostain minulle? Onko hänelle tapahtunut jotain järkyttävää, odottamatonta?
Hän tuntui eri ihmiseltä, jonka olin vuosikymmeniä tuntenut.
- Hei, mitä kuuluu? kyselin. Hän katsoi ohitseni. Katse oli
poissaoleva. Toistin kysymyksen.
- Miten voit? Vaikutti siltä, että hän ei osannut puhua.
Ajattelin, että hänelle on tapahtunut jotain järkyttävää. Onko hän saanut sairauskohtauksen?
Hän vaikutti kyllä fyysisesti terveeltä ja hyväkuntoiselta.
Oliko hän kokenut nyt jotain niin järkyttävää, ettei ymmärtänyt, missä oli eikä
pystynyt puhumaan? Oliko jokin tapaturma, jonka hän oli juuri nähnyt, vienyt
häneltä puhekyvyn?
Hän viittilöi läheisen kirkon ja rannan suuntaan ja sanoi
jotain talosta, isosta talosta. Minä arvelin hänen puhuvan kirkosta. Kyselin,
minne hän on menossa. Hän ei ymmärtänyt kysymystä. Tiesin, että hän asuu
rantatien varrella ja hänellä oli tapana kävellä tätä tietä hautausmaan ohi.
Eikö hän löytänyt enää tuttua tietä kotiin?
Seisoimme siinä jonkin aikaa, olin vielä kastelukannu
kädessä siinä haudan vierellä. Hän ei puhunut mitään vaan lähti kävelemään kohti rantatietä. Seurasin
hänen ripeää kävelyään. Näin, että hän pääsi kotiinsa.
Muutaman päivän päästä näin hänen kävelevän aviomiehensä
käsipuolessa ihan kuin monesti ennenkin. Vilkutin hänelle tien toiselta
puolelta ja hän vilkutti takaisin, mutta vaikutti, ettei hän enää tunnistanut
minua.
Olin tuntenut hänet useita kymmeniä vuosia. Olimme
koulukavereita kahdeksan vuotta. Kun ylioppilaskirjoitukset lähestyivät, hän
päättikin jättää koulun. Hän totesi, että hän ei tarvitsekaan yo-tutkintoa.
Hänen sukunsa oli aikoinaan tunnettu vasemmistoaktiivisuudestaan, hän ihaili
setäänsä, pitkäaikaista kansanedustajaa. Hän alkoi toimia järjestöaktiivina saatuaan
postivirkailijan työn. Hän perusti perheen, sai lapsia, pettyi avioliittoonsa,
mutta löysi uuden, luotettavan puolison.
Emme koskaan tehneet mitään sopimuksia tapaamisista, silti
tapasimme hyvin usein, aina, kun liikuin lapsuusmaisemissa. Hän oli hyvin
perillä paikkakunnan asioista ja ”maailman menosta”. Usein juttutuokiomme
venyivätkin ”pitkiksi kauppareissuiksi”. Noin viisi vuotta sitten hän kertoi hyvin
seikkaperäisesti sairastuneensa vakavaan sairauteen ja parantuneensa siitä
entiselleen. Siitä lähtien hän lisäsi kävelylenkkien pituutta ja usein sai aviomiehensäkin
mukaansa.
Nyt on jo yli vuosi oudosta tapaamisestamme hautausmaalla .En
ole nähnyt häntä tai kuullut hänestä mitään.
Mitä hänelle kuuluu?
Arja Tikkanen
21.9.2024