Koulussa silloin joskus kymmeniä vuosia sitten oli oppilaana innokas kirjoittaja tyttö. Tällä tytöllä oli kotonakin tapana kirjoitella satuja ja myös kertoa niitä pienemmille siskoille ja serkuille.
Tytön siirryttyä kaupungin kouluun hän jatkoi harrastustaan. Hänellä oli vilkas mielikuvitus. Silloinkin opettaja antoi koulussa aiheen, josta kirjoitetaan seuraavalle tunnille. Tyttö odotti innokkaana äidinkielen tunteja. Ne olivat hänen mielestään kaikkein parhaita.
Jokaisena
tuntina luettiin kolme parasta ainetta. Tytön aine pääsi luettujen
joukkoon melkein joka kerran.
Tyttö muistelee, kuinka järjestettiin jokaisessa maamme koulussa kilpailu aiheena raittius. Hän sai koulussaan ensimmäisen palkinnon. Tämä palkinto kirja on nyt kymmenien vuosien päästä vieläkin tytön kirjahyllyssä muistuttamassa tästä kisasta.
Tyttö oli myös innokas kirjojen lukija. Kotona kiellettiin myöhään illalla lukeminen. Sanottiin ettei aamulla herää kouluun lähtemään. Valotkin piti sammuttamaan ennen yhdeksää. Tyttö keksi ostaa sähkölampun ja sen valossa pystyi harrastusta jatkaamaan peitteen alla. Tyttö on jälkeenpäin kuullut tämän tavan olleen useimmalla hänen kavereistaan.
Tuli kevät ja jännitettiin todistusten numeroita. Kaikkein eniten Tyttö odotti äidinkielessä kirjoituksen numeroa. Mitähän todistuksessa olisi? Ja olihan siellä. Siellä komeili vitonen. Pettymys oli valtava. Ystävä huomautti ”Mikset tuonut opettajalle voita ja kermaa.”
Reetta Väänänen
Kevät 2023