Suomen Kuvalehdessä julkaistaan keväisin ylioppilaskirjoitusten valioaineet. Kun luen niitä, tunnen alemmuutta nuoria taitavia, kypsiä kirjoittajia kohtaan. Minä en ollut kouluaikana erityisen hyvä aineiden kirjoittaja. Ammatti ohjasi minua kehittymään kirjoittajana.
Noin neljäkymmentä vuotta kestäneen virkaurani aikana olen tuomioistuimissa kirjoittanut muistioita, tuomioita, lausuntoja, pöytäkirjoja ja erilaisten kurssien välitöitä. Kirjoittaminen on ollut tiukasti muotoon sidottua. Tärkeää on ollut, että faktat ovat olleet oikein ja kieli on ollut hyvää suomen kieltä. Nuorena hovioikeuden esittelijänä käytössä olivat Herra presidentin kirjoitusohjeet! ”Sanan sijasta synonyymi on asemesta, ei asemasta. Autoasentaja, ei autonasentaja.” Tuomioihin olen kirjoittanut kuka, missä, milloin ja mitä teki.
Kirjoittamiseni on siis ollut työvuosina tiukkaa
asiakirjoittamista. Hupia olen löytänyt oikeusjuttujen asianosaisten
sukunimistä: Karhu ampui Variksen, Hauta-alus toi maahan luvattomasti arkun
aluslautoja, keittäjä Nälkänen. Hovioikeuden pikkujoulussa oli vuosia ohjelmanumerona
Hovioikeuspiparin luovuttaminen viraston henkilökuntaan kuuluvalle henkilölle.
Muutaman vuoden ajan kirjoitin humoristiseen tyyliin piparin
myöntämisperustelut, oli ne sitten henkilön kömmähdys, erityinen ansio tai
elämäntyö. Osallistuin jopa Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran järjestämään muistitiedon keruukilpailuun ”…vaikka
korkeimman oikeuden peräseinään saakka!” kirjoituksellani Hovioikeuspiparista.
Pääsin palkintosijoille!
Työvuosien loppupuolella tuntui, että voimia kaunokirjallisuuden lukemiseen oli kovin vähän. Erilaisten asiakirjojen päivittäinen lukeminen vei voimia. Olen lukenut rikosjuttujen esitutkintapöytäkirjoista ihmisten hairahtumisista ja pahuudesta riittävästi. Dekkareita en lue vieläkään. Eläkeläisenä on aikaa lukemiselle jopa keskellä päivää. Minusta on tullut oman asuinlähiöni kirjaston lukupiirin innokas jäsen! My Way-kurssin aloittamisen jälkeen olen lukenut kirjoja uudella tavalla.
Ihailen kirjoittajia, jotka kirjoittavat napakasti, huumorilla höystettynä ajankohtaisista, arkisista, vakavistakin asioista värikästä kieltä käyttäen: Sinikka Nopola, Anna-Stina Nykänen, Rikkaruohonen.
Kirjoittamisen taitoa on ylläpidettävä, koska haluan tallentaa elämääni tuleville sukupolville sen varalta, että se sattuisi kiinnostamaan heitä. Muistin avuksi olen tehnyt vuosikaudet merkintöjä kalenterikirjoihin. Varsinaisia päiväkirjoja ne eivät ole. Merkitsen muistiin arkisia asioita, havaintoja vuodenaikojen vaihtumisesta, ihmisten tapaamisista, maailmanmenosta. Tarvitsen harjoittelua luovempaan kirjoittamiseen. Runoja en osaa kirjoittaa, mutta niitä on mukava lukea, vaikka olisi väsynyt.
Päivät tulevat, päivät menevät.
Istutko sinä vain ja annat ajatusten virrata ohitsesi.
Katso ja kuuntele,
hetket ovat kallisarvoisia.
Timantteja on kätketty tiimalasin hiekkaan (Einari Vuorela)
Helena Lindgren
25.4.2023