Lokakuun sateinen päivä on pimennyt illaksi
Nainen istuu lasten kiikussa
autiolla koulun pihalla
Tyrkkii kiikun verkkaiseen vauhtiin
Hiukset valuvat vettä
Oli lähtenyt kotoa
ottanut vain takin ja kengät
sanomatta mitään
paiskannut oven kiinni.
Kukaan ei kertonut että tämä tanssi
voisi olla niin pitkä, lähdit vain mukaan ja leikit
kuin leikkiä jonka voi halutessaan lopettaa…
Oli ollut Parkinsonin paha päivä
ottanut miehestä vallan
synnyttänyt uskon tämän omien voimien riittävyyteen
ja sitten kaatanut
kerta toisensa jälkeen
ja tanssin
vuorot jatkuvat öihin ja päiviin, yhä syvemmälle,
ja sinä naurat ja itket kaikkien naurut
ja itkut…
– Missä äiti on,
– Lähti, jätti minut
– Minne
– Pois, en tiedä
– Onko siitä kauan
– En tiedä
– Kyllä äiti tulee kohta kotiin. Siellä sataa
ja ilta tulee, mutta kädet jotka pitävät
sinua piirissä mukana eivät päästä irti
ja sinä hienoisen yrittelyn jälkeen annat periksi,
jatkat leikkiä, hymyilet yhä mutta toista hymyä…
– Laitoin isän nukkumaan. Mene sinäkin jo lepäämään.
ja tanssit yhä paremmin ja keksit
siihen jo uusia kuvioita ja hymyilet,
hymyilet ja tiedät
mitä tiedät
Kukaan ei kertonut alussa
(Lainaukset Pentti Saaritsan runosta Kukaan ei kertonut)
28.10.2021/My Way
Aino Tapaninen