Vuoden 2018 lopussa saan entiseltä esimieheltäni kutsun 19.1.2019 pidettäviin hyväntekeväisyysillallistanssiaisiin Ritarihuoneelle Helsinkiin. Tuntuu mairittelevalta. Vähän kuin minut ja mieheni olisi kutsuttu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle!
Esittelen kutsun miehelleni. Kumpikaan meistä ei ole
kuullutkaan 7. januari-yhdistyksestä tai kutsun tarkoittamista juhlista.
Olisimme osa Wiborgs hovrätt – Viipurin hovioikeus-pöytäseuruetta. Työpaikkani on
ollut Viipurissa vuonna 1839 perustettu Itä-Suomen hovioikeus. Miehenikin on työuransa
alkupuolella työskennellyt hovioikeudessa. Olemme siis hovilaisia. Yleisö
pääsee juhlapaikkaan vain rajoitetusti. Illalliskortin hinta ruokajuomineen on
100 euroa aikuisilta. Pukukoodi: juhla- tai tumma puku kunniamerkein. Naisia
pyydetään olemaan käyttämättä piikkikorkoisia kenkiä Ritarihuoneen lattian
vuoksi. Tilaisuus on kaksikielinen.
Houkutteleva kutsu, mutta mitä hienot aateliset
ruotsinkieliset ihmiset ajattelisivat meistä? Osaisimmeko me käyttäytyä
luontevasti? Mieheltä saamastani sukunimestä huolimatta ruotsin kielen taitoni
on kouluruotsin tasolla. Saanko juhlapuheesta mitään selvää?
Parin päivän miettimisen jälkeen ilmoitan meidät juhlaan ja
lähetän vielä entiselle esimiehelleni viestin, jossa kiitän kutsusta ja ilmoitan
meidän olevan tulossa hypän kengässä juhlaan.
Helan går
Iltapukuni on vihreä silkkijakku ja mustat silkkihousut.
Miehelläni tumma puku. Molemmilla on valtiota vuosikymmenet palvelleina kunniamerkkejä
rinnassa. Ritarihuoneella nousemme arvokkaina punaisella matolla päällystetyt
portaat juhlasalikerrokseen.
Wiborgs hovrätt-Viipurin hovioikeus-pöytäseurueen kolme pariskuntaa
ovat meille vanhoja tuttuja, miehet kollegojamme, naisista vain minä oikea
hovilainen. Pöytäkoristeena on pahvinen Viipurin
linna ja Pyöreä torni. Mukavaa kuulumisten
vaihtoa ja rupattelua pöytäseurueen kesken. Ympärillä olevista pöydistä huokuu porvariston
hillittyä charmia, naisilla helminauhat kaulalla, harmaat hiukset herroilla.
Viereisestä Biskopsgatan-Piispankadun pöydästä aloitetaan laulu
Helan går, sjung hopp faderallan lallan lej, helan gååååååår, sjung hopp
faderallan lej… Olen laulavinani muiden mukana. Kokonaan me kerralla
kaikki kipataan…
Pääruoka Wallenbergin pihvi maistuu tavalliselle jauhelihapihville,
suorastaan arkiselle. Skål kuitenkin!
Juhlapuheen aiheena on Viipurin Taiteen Ystävät – Viborgs
Konstvänner, mutta puhe on kokonaan på svenska. Toivottavasti minusta ei näy,
että saan puheesta selvää vain sanan sieltä, toisen täältä. Yritän vaikuttaa keskittyneeltä
ja tihrustan yksityiskohtia seinillä olevista ritarivaakunoista, joiden
kultaukset suorastaan valaisevat salia. Mikä vaakunoista on Woltin perustajan
Miki Kuusen suvun vaakuna? Entä Carl Gustav Mannerheimin suvun vaakuna?
Vihdoinkin puhe päättyy. Taputan muiden mukana.
Kvartetti aloittaa soittamaan
tanssimusiikkia. Ensin poloneesi, jossa ikääntyneet tanssijat hypähtelevät kuin
nuoret Wanhojen tansseissa. Se jää mieheltäni ja minulta katseluksi. Rohkaistumme
tanssilattialle. Paul Jones -tanssi on kuin piirileikki lyseon konventissa
1960-luvulla.
Tällaisen voi kokea vain kerran elämässä. En gång är ingen
gång, två gånger är en vana, tre gånger är en tradition.
Helena Lindgren
1.11.2022