On kaunis alkukesän päivä. Alisa on tullut lomalle sukulaistensa luo, tuttuihin maisemiin. Hän on taideopiskelija, asuu pääkaupunkiseudulla. Raita on hänen tätinsä, joka kertoo kylän menneistä tapahtumista, ne kiinnostavat Alisaa.
-Hei, lähdetkö kävelylle kylätielle?
-Ok, kävellään tuota tietä ensin pikkumatka pohjoiseen ja käännytään vaikka kilometrin jälkeen takaisin.
-Kerropa minulle lapsuusaikojesi tapahtumista. Voisin kirjoittaa taas novellin, yhden sain jo antologiaan tai maalaan kertomasi perusteella kuvia kylästä.
Kävelemme mäkeä alas, kielot alkavat pian tuoksua rinteessä, kissankellotkin nousevat sinisenä mättäänä vähän myöhemmin.
Raita kertoo, kuinka tuossa vaaleassa, tyhjillään olevassa talossa asui Ulla, siskon koulukaveri kortteerissa -60-luvulla. Tytöt harjoittelivat algebran laskuja kaikessa rauhassa. Äkkiä tuvan ovi aukesi. ”Tulukee aattamaan, lehmä poekii,”talon emäntä Edla huusi ovelta. Lehmä poiki navetassa, miehet olivat metsätöissä eikä hän saanut yksin vedettyä vasikkaa lehmästä. Tytöt juoksivat emännän avuksi ja lopulta saivat vasikan ulos. Kiitollinen emäntä laittoi sen lehmän eteen nuoltavaksi.
Tien toisella puolella on vanha harmaa hirsiaitta. Tyhjä talo aitan vieressä, pihlajien ympäröimä, oli ison lapsiperheen koti. Kerrotaan perheen äidin, Törnin Ingan, Ingeborgin, olleen tunnettu itseoppinut kätilö, joka auttoi kylän lapsia maailmaan. Hänet pyydettiin usein myös kummiksi, hän piti ahkerasti pyhäkoulua ja oli aina valmis auttamaan kylän asukkaita.
-Käännytäänpä nyt takaisin. Vasemmalla on kirkasvetinen, kaunis lähde, josta vesi ei lopu ja joskus siitä haettiin tynnyrillä eläimillekin juotavaa.
-Onpa iso kiviraunio. Mikähän rakennus tuossa on ollut?
Kiviraunioita täällä kyllä löytyy- ja kallioita. Tuossa kerrotaan olleen kylän tukikohdan, pajan. Sen toiminta taisi loppua ikävästi. Miehet juopottelivat ja toinen löi toista puukolla kuolettavasti.
Tuolla metsän reunassa, pellon takana, sielläkin on kiviraunio. Raita kertoo muistavansa ison, osittain puretun rakennuksen harmaat seinät. Nyt sen vieressä on uusi, kaunis keltainen omakotitalo. Vanhan talon kerrotaan olleen kylän kokoontumispaikkana sota-aikana. Salatanssejakin järjestettiin. Joku oli jostain saanut levysoittimen ja levyjä. Sana kiiri kylällä ja muutama nuori pari läheltä tuli viettämään iltaa. Juuri, kun tanssin ilo oli ylimmillään, Musta-maija ajoi pihaan. Joku oli ilmoittanut salatansseista poliisille. Joku hyppäsi ulos ikkunasta, toinen käveli ulos ”muina miehinä” ovesta. Sakkoja ei annettu kenellekään, elettiin 1940-luvun loppua.
Tuossa vasemmalla edessämme oli vielä -70-luvulla Savon Voiman muuntaja, punatiilirakennus. Sitä hoiti lähellä asuva Signe, ison perheen äiti. Jos tuli sähkökatkoja, Signe meni avaimellaan muuntajan sisään, tarkasti ohjeiden mukaan tilannetta ja otti yhteyden sähkömieheen. Kuinka rohkea Signe olikaan! Mutta olihan hän Törnin Ingan tytär!
-Minäpä tarkistan, joko mansikat alkavat punottaa. Taitaa tulla kuuma kesä!
Arja Tikkanen 16.3.2025