Kesäisin leikin lehmihaassa lypsyn aikaan. Äiti istui jakkaralla suihkuttaen maitoa ämpäriin. Istuin kivellä katsellen elämiä ja kaivelin kasveja maasta. Järjestelin niitä miettien, mitä niistä voisin käyttää leikkiruokana. Toiset olivat teekasveja ja jotkut sopivat ryyneiksi. Lepänlehden sisään laitoin metsämansikoita ja niin minulla oli syötävä marjapiirakka.
Riihen luona oli pieni kivinen mäki. Hyppelin siinä kiveltä kivelle. Talvella laskimme siitä mäkeä suksilla ja vesikelkalla. Kuutamoiltoina hiihtelin veljeni kanssa pihamaalla paeten varjojamme. Siinä oli mukava viehätys.
Kesäisin naapurin lasten kanssa olimme ”Kuka pelkää mustaa miestä”. Pelasimme Musta-Pekka korteilla ja kysymyskorteilla, joista pidin kovasti. Välillä olimme piilosilla.
Keväällä koulun pihalla hyppäsimme ruutua. Sitä melkein rakastin. Heittelin palloa seinälle monelta kautta, kainalon alta, jalan takaa ja muilla tavoilla. Pallo oli eläinkarvoista tehty, joten se ei pompannut. Sitä voi tehdä yksinkin, mutta rattoisampaa oli vuorotellen toisen kanssa.
Pääsiäisen aikoihin laitettiin latoon, kun heinät olivat vähentyneet, narukiikkuja. Kiipeilimme ladossa muutenkin.
Lastenlasten kanssa olen puuhannut paljon. Leikeissä on ollut paljon samanlaistakin kuin omissa touhuissani. Kauppaleikit ja piilosilla olot. Olen istunut lattialla kokoamassa Martinin kanssa junarataa. Olin ihan oikeasti riemuissani, kun patterilla toimiva junanveturi veti vaunuja kovaa vauhtia sillan yli.
Kauppaa teimme oikein tosissamme, kun oli kassakone. Välillä laitoimme kymmeniä pikkuautoja riviin ja myimme niitä. Toisen kerran ajoimme kuorma-autoilla ja traktorilla lunta lattialla. Pallosia tein talouspaperista leikkilunta kuormattavaksi.
Ulkoleikeistä olen eniten lastenlasten kanssa riemuinnut lumisodasta. Kastuihan lapaset ja meni lunta niskaan, mutta saihan nauraa ja posket punaisiksi.
Nyt ovat pojat niin suuria,etteivät välitä sellaisista touhuista. Legotkin ja monenlaiset hahmot odottavat varastossani seuraavaa sukupolvea.
Tällä samalla viikolla tuli vanhin lapsenlapseni Matias lomalle opiskelupaikaltaan. Kävimme kahdestaan syömässä Nepalilaisessa ravintolassa. Kävelimme torilla sen jälkeen. Kyselin: ”Tarvitsetko jotakin?”
Poika sanoi: ”Tarvitsisin aikaa.” Naurahdin. Sanoin: ”Sinä tarvitset, minullehan sitä pitäisi lisää saada.” Hän selittää opinnot vievän lähes kaiken ajan. Haluaisi muutakin tehdä.
Jäin miettimään kotimatkalla, kun olimme ensin käyneet kirjakaupassa tutkimassa fantasiakirjallisuutta, tuota noppakävelykaveriani. On kasvanut isoksi. Mitäs nyt leikkisimme!Kaipauksella muistelen omia leikkejä pienenä ollessani ja yhteisiä touhuja poikien kanssa.
”On aikoja, jolloin on lohdutus muistella” kirjoittaa Juhani Aho Lastuissa.
Niin minäkin haluaisin lapsuudenkodin lypsypaikalle tuntemaan lepänlehdet, lehmät ja äidin istumassa lehmän vieressä.
Kun lapsenlapseni olivat jo jokainen kouluiässä,erään kesäloman alkaessa löysin eräästä lehdestä ohjeet noppakävelyyn. Aloimme kävellä nopan avulla. Heitimme noppaa ja esiin tuleva numero kehoitti menemään johonkin suuntaan tai seuraamaan kulkijoita ehkä kyselemään ohjeita. Kuljimme monenlaisia ympyröitä. Matias erikoisesti oli ihastunut tähän peliin. En löytänyt enää sitä ohjetta, mutta aika monta muistan.
22.10.2013
Maija Liisa Silmärinen
Takaisin tarinoihin