Sota-ajasta jäi meille serkuksille pelontunne. Itse en ole missään elämäni vaiheessa siitä päässyt eroon. Se kulkee mukanani kuin haamu, usein ihan olan takana. Unimaailmassa kohdataan usein.
Usein kertaan mielessäni menneitä lapsuuteni tapahtumia. Luoja on antanut minulle hyvin optimistisen luonteen, joten olen pystynyt elämään kaikista peloistani huolimatta. Nyt jos kohtaan pelottavan asian, selvitän sen heti, näin ei tapahtunut lapsuudessani ja siksi pelko jäi elämääni.
Sota-aika oli olollinen pohja pelolle. Jo ennen sitä lapsia peloteltiin möröillä ja ryssillä. Mamma meillä oli mestari siinä hommassa. Jo parin vuoden ikäisenä tiesin mikä on ryssä. Se on kaikkein pelottavin asia mikä meitä voi kohdata. Ryssä yrittää ryöstää meiltä kodin ja tappaa meidät. Jos lapset ette ole meluamatta, niin ryssä tulee, hoettiin meille päivittäin ja kun siihen vielä lisättiin mörkö, niin hiljaisuus tuli varmasti. Vieläkin kysyn unessa: ”Missä ryssä?
Desantit olivat kaikkein pelottavimpia. Koulun aloitin sota-aikana kuuden ikäisenä. Sitä ennen oli kotikylässäni jo koettu monta desanttijahtia. Milloin missäkin heitä oli ammuttu ja joskus he olivat näyttäytyneet ihan kotini läheisyydessä. Sisareni Ritva tapasi desantin saunaan mennessään, ja vieläkään hän ei mene yksin saunarakennukseen. Itse kohtasin mamman kanssa tämän pelottavan ihmisen eräänä kuutamoisena iltana. Olimme menossa naapuriin tätini luona käymään, kun tien vieressä näimme epäilyttävän miehen puuta kiertämässä. Vaatetuksesta tiesimme kuka oli kysymyksessä. Jatkoimme matkaa sydämiemme lyödessä ylikierroksilla. Seuraavana aamuna tapaamamme piippalakki kohtasi matkansa pään ratavartijan mökin kohdalla. Tapaamme unessa edelleenkin.
Leikimme sotaisia leikkejä. Milloin
serkkupojat olivat sotaan lähdössä ja milloin pidimme sankarihautajaiset. Sotaan lähtö tilanteessa
serkkuni Lasse tiedusteli siskoltani Tuulalta: ”Nyt isä lähtee sotaan, lähteekö äiti saattamaan?” Hautajaisissa
Tuulan sotilasnukkea laskettiin multiin useamman kerran. Serkkuni Heikki toimi
pappina, sillä hän oli vanhin miespuolinen henkilö joukostamme.
Tilaisuudessa lauloimme aina saman
Toisinaan saimme ottaa leikkiin mukaan äidin puusta löytämät kaasunaamarit. Leikkimme oli silloin äärimmäisen kammottavaa. Leikkiessämme tämä letkunaama pelästytti meidät, ilmestyessään milloin mistäkin. En vieläkään mene sinne aittaan ilman pelon tunnetta, missä näitä naamareita säilytettiin ennen kaatopaikalle vientiä,
Seuratalolla oli lasten näytäntö, johon mekin serkusjoukko saimme luvan mennä. Mamma tosin sanoi mörön syövän meidät, kun illanpimeydessä palaamme kotiin. Joukosta vanhimpana valoin muihin uskoa rohkeudestamme. Esitys oli hauska ja kotimatkamme sujui aluksi hyvin, mutta metsätaipaleelle tullessamme näimme edessämme valon välähdyksen. Rohkeutemme katosi silmänräpäyksessä. Täyskäännös ja takaisin tulosuuntaan. Miten pääsisimme kotiin? Neuvokkaana keksin mennä peltojen yli, sillä kotimmehan näkyi metsänreunassa. Haittana vain oli upottava lumi paksuna kerroksena. Tähän puolen kilometrin matkaa meni meiltä pari tuntia. Väsyneinä saapuessamme kotiin oli siellä naapurin isäntä käymässä ja kerrottuamme tapahtuman, hän sanoi: ”Voi hyvät lapset, minähän se olin joka sytytin silloin tupakan, siitä se valon välähdys.”
Koulumatkani herätti myös toisenlaista pelkoa. En ollut tottunut toisten lasten ivailuihin enkä ilkeyksiin. Hovi tuhlaa, kansa näkee nälkää, tämä kuului heti ivahuutona minulle. Olisi kannattanut säilyttää kodissani entinen sukunimi. Mieluimmin sittenkin Tolperi (Ståhlberg) kuin pilkankohde. Luokallamme oli meitä toisia vanhempi Veikko, sillä hän suoritti kertausharjoitusta. Kaikki tytöt pelkäsivät häntä. Koulumatkamme varrella oli joen ylittävä silta ja siinä meillä oli se kamalin pelonpaikka. Veikko kyttäsi tuloamme sillalle ja kohdatessamme hän otti meistä tytöistä jonkun kiinni ja riiputti sillan ulkopuolella käsistä kiinni pitäen. Alaspäin katsoessa näkyi kolmen metrin päässä kivikkoinen joen pohja. Takiaisista ja vitsoilla hakkaamisesta saimme myös kukin osamme. Jos opettajalle kerrotte, niin turpaan tulee. Ei kerrottu.
Sanonta maailman muuttumisesta on käynyt toteen. Tämänkaltaiset pelottelut ja koulukiusaamiset eivät enää nykyään tulisi kysymykseen. Nyt ihan turhanpäiväisistäkin asioista ärhennellään.
Reetta Väänänen
2022
Takaisin tarinoihin