Liisa Ihmemaassa -elokuva oli tullut kirkonkylään ja meidän piti päästä se katsomaan. Naapurin tytön äiti keksi, että hän voisi kuljettaa meidät, kolme tyttöä tuon kolmen kilometrin matkan, hevosella. Isä antoi luvan Lotta-hepan valjastamiseen perälavan eteen ja niinpä me lujasti laidoista kiinni pitäen onnistuimme pysymään lavalla. Onneksi Lotta oli säyseä ja naapurin emännän ohjastaminenkin onnistui. Lotta oli kiinni paalussa ja söi heiniä elokuvan ajan. Kotimatka onnistui hyvin, mutta elokuvasta ei minulle paljon jäänyt mieleen, hevosmatka kun oli niin jännittävä. Myöhemmin kävelimme elokuviin ihan jalkaisin, Pekka ja Pätkä-kuvista tuli nähtyä useitakin, myös Tirlittan tuli tutuksi.
Oli meillä tytöillä muitakin ”kulturellisia” harrastuksia kuten
laulaminen. Kun kotona tai naapurissa järjestettiin kerho- ja tupailtoja, meillä
ja naapurin tytöillä oli lauluesityksiä. Kylän joulujuhlissa esitimme tarkkaan harjoiteltuja,
yhdessä suunniteltuja ohjelmistoja. Kerran joulujuhlassa lauloimme joululauluja
suunnitelman mukaan, mutta siskoni ja minä aloitimme osuutemme Kilisee, kilisee
kulkunen-laulun liian aikaisin, jolloin naapurin tytöt lauloivat omaa lauluaan päälle.
Tilanne oli nolo ja siskoni into laulaa taisi lopahtaa ainakin vähäksi aikaa. Minä kunnostauduin Saku Sammakko kosiomatkallaan-laululla.
Lähellä kotiamme oli työväentalo, jossa järjestettiin äitienpäiväjuhlia ja
sielläkin joskus esiinnyimme vaikka vanhemmat eivät oikein tainneet tykätä. Setäni oli musiikkimies ja opettaja. Hän minun
kummisetänä antoi joskus musiikkiin liittyviä lahjoja kuten pienen ksylofonin.
Se kiinnosti siskoani ja veljeäni enemmän kuin minua. Lauluintoni säilyi kansakoulussa,
mutta keskikoulussa se alkoi hiipua.
Kansakoulun yhteydessä
olevasta kirjastosta lainasimme jonkin verran kirjoja. Keskikoulussa niitä
luettiin ahkerasti, mm.Tom Sawyerin seikkailuja. Äitimme serkku oli työssä
kirjapainossa Hämeenlinnassa ja hän lähetti meille erilaisia sarjakuvakirjoja, muistan
erityisesti Pekka Puupää-kirjat.
Radio oli
tärkeässä osassa sekä viihteen että hartauden osalta, kuuntelimme jumalanpalvelukset, musiikkiohjelmat ja jännittävät kuunnelmat.
Koska kotimme on vanha sukutila, isän sisarukset palasivat
aina juhlapäivinä sinne viettämään lomaa ja tapaamaan äitiään, joka asui meidän
kanssamme. Jouluja vietimme yhdessä. Yleensä ensin syötiin ja sitten luimme
jouluevankeliumin. Se oli jonkun lapsen tehtävä ja evankeliumin jälkeen
lauloimme jouluvirsiä kuten Enkeli taivaan ja Valo syttyi, Jeesus syntyi. Usein
urkurisetäni läsnä ollessa lauloimme lopuksi
Maa on niin kaunis. Kahvin jälkeen alkoi joulupukin vierailu ja lahjojen jako. Jännitys
tiivistyi tonttujen koputellessa ikkunoihin jo alkuillasta. Tätieni neulomat kintaat,
sukat ja takit löytyivät paketeista, mutta myös leluja kuten vieterillä kulkeva
kilpikonna ja pikkuauto. Siskoni ja minä saimme nuket, joista toinen oli Laila
ja toinen Leila ja joilla oli hiukset äidin leikatusta tukasta. Veljeni
jouluilo oli eräänä jouluna erityisen suuri, sillä iltapäivällä isä tuli tupaan
kantaen laatikkoa säkin sisällä. Veljeni sai avata säkin ja aukinaisesta
laatikosta hyppäsi hänen syliinsä pieni koiranpentu, Suomen pystykorva Peni.
Siitä lähtien veljeni onkin ollut koiraihmisiä. Jouluaamuna köröttelimme kirkkoon,
jos jaksoimme.
Juhannuksia juhlimme läheisellä korkealla mäellä, Harjunmäellä.
Siellä poltimme kokkoa. Lapset saivat mehua ja jos laulattajia oli mukana, saatoimme
laulaa esim. On kesän kirkas huomen tai Taas leivoset ilmassa...
Arja Tikkanen
14.4.2024