Pikkulapsiajoista muistan erilaiset mielikuvitusleikit. Olin ilmeisesti käsittänyt aikuisten puheista, että meille odotettiin perheenlisäystä. Minä hoidin pikkusisartani ennenkuin hän oli syntynytkään. Muistan selvästi, kun isäni sanoi, etteihän täällä ole ketään. Siihen minä vastasin, että hän meni peiton alle nukkumaan.
Kaikenlaiset pelit ja kilpailut olivat meillä suosittuja. Neljä vuotta vanhempi veljeni oli innokas shakinpelaaja ja aina vailla pelikaveria. En koskaan oikein mieltynyt shakinpeluuseen enkä korttipeleihin. Leikin paperinukeilla ja leikkimökissä.
Mieluisin leikeistä taisi kuitenkin olla koulusilla olo. Olin aloittanut kansakoulun ja siitä innostuneena halusin opettaa kolme vuotta nuorempaa sisartani. Tuolit järjestettiin niin että pirttimme muistutti luokkahuonetta. Yritin opettaa pikkusisarelleni kaiken, mitä olin päivällä oppinut koulussa. Senaikaisista kurinpitomenetelmistä kertonee sisaren vastaus, kun ehdotin koulusille alkamista.
” Joo aletaan vain jos et
tukitta.”
Milloin tämä leikki sitten loppui? Myöhemmin kouluaikana opetin ehtolaisia ja huonommin pärjääviä ikätovereita. Opiskeluaikana hankin antamalla yksityistunteja koululaisille, opettamalla suomea maahanmuuttajille ja latinaa pro exercitio- kurssilaiselle. Varsinaisen työurani tein opettajana eri koulumuodoissa. Enkä malttanut kokonaan luopua leikistä eläkkeelle jäätyänikään.
Sisko Rutanen