Kerroin teille viime vuoden puolella, marraskuussa, mitä merkitsevät otsikon tärkeät sanaparit. Vanha kansa on huomannut, että ensimmäiset liukkaat kelit usein osuvat juuri Liisan nimipäiväksi eli 19.11. Viime marraskuu oli poikkeuksellisen lämmin, maa oli sula ja pimeys nieli kaiken valon. Vettä sateli tavan takaa. Ei tarvinnut pelätä liukastumista, ellei sitten vesiliirtoon joutumista, jos piti liian kovaa vauhtia.
Jonain päivänä vetinen maa kuitenkin pääsi jäätymään. Kirkkaat jäiset kohdat pihoilla ja teillä kiiltelivät silmiin varoittavasti. Kiinteistöjen huoltomiehet eivät vielä uskoneet oikeaan talven tuloon ja jättivät pihat ja tiet hiekoittamatta.
Seuraavalla viikolla, Kaisan päiväksi, oli jo satanut kotitarpeiksi lunta. Pehmyt lumi näytti turvalliselta kävellä, kun lähdin reippaasti kauppa-asioille ja kuntosalille. Minulla oli jalassa kunnon talvikengät, sellaiset Kuoma-merkkiset. Niissä on pohjassa pinta-alaa kuin lumikengissä. Pohjassa kiemurtelee uria, joihin hiekoitussepeli sopivasti tarttuu kitkaa lisäämään. Pelkäsin kuitenkin liukastumista ja kävelin lumella varovaisin askelin. Yhtäkkiä kuitenkin makasin selälläni pihamaalla.
Joku viisas on neuvonut, että jokaisen kansalaisen, varsinkin vanhempien naishenkilöiden on ennen kadulle menoa ahkerasti harjoiteltava kaatumisia kotona ja kotipihalla, jotta se sitten kadulla tapahtuu mahdollisimman kauniisti ja pehmeästi. Mikäli luunmurtumia ei osata kokonaan välttää, olisi pyrittävä harjaantumaan siten, että kaaduttaessa ainoastaan vähäpätöisempiä luita katkeaa. Opiskeluaikana piti opetella kaikki luut, mutta ei niitä muistaakseni luokiteltu tärkeisiin ja vähäpätöisiin. En ole kehotuksista huolimatta muistanut harjoitella kaatumista. Olen ajatellut, että kyllä harjoittelua tulee automaattisesti joka talvi. Liikuntatieteilijät ja fysioterapeutit neuvovat kaatumaan kankuilleen, nehän usein ovatkin parhaiten pehmustetut. Joku kaatumisen hienouksia perinpohjaisesti miettinyt antoi 1950-luvulla naisille ohjeita, miten kaatua sievästi ja siveästi. Niin, että jalat pysyvät yhdessä, eikä hameet nouse korviin. Joku viisas neuvoi, että kannattaa pitää käsivarret suorina pitkin kylkiä ja kaatua kyljelleen. Sillä välttää ranteiden murtumat, jos ottaa kädellä vastaan kaatuessaan.
Minä onnistuin vaistomaisesti estämään pään osumisen jäiseen maahan. Mitään sen kummempaa suunnittelua siinä hetkessä ei ehtinyt tekemään. Hetken kuuntelin kroppaani, tuntuuko titaanilla jäykistetyssä selässäni mitään erityistä. Ei onneksi tuntunut. Nuorempana yleensä vilkuili hätäisesti ympärilleen, että toivottavasti kukaan ei nähnyt. Tässä iässä sitä toivoo, että joku näkisi ja tulisi tarvittaessa apuun. Varovasti käännyin kyljelleni ja yritin päästä polvilleni. Ennestään kipeissä, artrooottisissa polvissa tuntui viiltävää kipua, kun ne luistivat jäisellä pihalla alta pois. Jalkani levisivät epäsiveellisesti, enkä päässyt ylös. Onneksi sillä samalla hetkellä takaani kuului naisen ystävällinen ääni: Sattuiko pahasti? No ei ehkä sen pahemmin, kun vaan pääsisin ylös, vastasin vähän nolona. Nainen sanoi reippaasti: Otapa kiinni, minä nostan. Pääsin ylös ja pysyin tolpillani. Nainen kysyi, minne olin matkalla. Kerroin olevani menossa autotallille ja sitten ruokakauppaan ja kuntosalille. Hän varmisteli vielä useaan kertaan, että pystynkö varmasti jatkamaan matkaa. Sanoin, että ei tässä tainnut käydä kuinkaan. Hän halusi joka tapauksessa taluttaa minut autotallille. Varoitteli hakeutumaan ensiapuun, jos tuntuu päänsärkyä tai huimausta tai muuta poikkeavaa tuntemusta. Kiittelin samassa talossa asuvaa naista, jota en tuntenut ennestään. Ruokakaupassa käydessä ostin hänelle kiitokseksi ison suklaalevyn, jonka vein hänelle heti kotiin tultuani. Hän vakuutti, ettei sitä olisi tarvinnut tehdä. Hän kuitenkin ennusti, että suklaa tekee pikaisesti kauppansa. Kuntosalikäynnin jätin sovinnolla väliin sinä päivänä.
Tuon pyllähtämisen jälkeen tein taas lupauksen, että kuntosalilla ja jumpassa teen ahkerasti myös tasapainoharjoituksia. Nuorempana liukastuminen johti sarjaan taitavia kesäjuhlaliikkeitä ja sitten sai tasapainonsa takaisin. Nykyään se on kerrasta poikki. Yksi pieni liukastuminen ja pötköllään on taas.
Riitta Kärkkäinen
2022
Takaisin tarinoihin