Elettiin 60-luvun puoliväliä pikkuisella Pohjolan tilalla. Muutama vuosi aiemmin isä oli täyttänyt 60 vuotta, äiti 50 ja 5:stä lapsesta vanhin 26-vuotias ja nuorin reilut kymmenen. Itse olin toiseksi nuorimpana 15-vuotias, rippikoulun käynyt ja rokotettu, senaikaisen sanonnan mukaan. Amiskaan olin kevään pyrinnöissä tullut valituksi sähköoppiin.
Eräänä päivänä kevätpuolella äiti alako ehotelle miulle, jotta voisinko ruveta auttamaan häntä lehmiin lypsyssä iltasilla. Hänellä päivän rasituksissa kipeytyneet reumatismiset ja nivelrikkoiset sormet olivat kivuliaat, eivätkä oikein illalla toimineet. Koitin tietysti esittää, eikö joku toinen voisi hommaa hoitaa. Ei voinut, olin ainoa sopiva. Vanhin veli viipyi töissään liian myöhään, seuraava sisko oli töissä ja asui jo muualla, nuorempi sisko oli juuri päässyt alaikäisenä ja varasijalta sairaanhoito-oppilaaksi ja muuttaa syksyllä asumaan kaupunkiin asuntollaan. Pikkuveli oli ihan liian nuori moiseen hommaan.
Niimpä seuroovana iltana kaiveltiin vuatekomerosta mille jo parhaat päivänsä nähneet, housut, pusero ja lippahattu navettavehkeiksi. Jalakaan paksut villasukat ja muutamaan kertaan punaisilla paikoilla korjatut mustat kumikengät.
Alako lypsämisen opettelu ja ehdoton siisteydestä huolehtiminen. Isä ol jo alkuillasta lämmittänyt valmiiks pesuvesii karjakeittiön Kota-merkkiseen muuripattaan. Ensin kässiin pesu ja sitten puhtain käsin siivilän kokoominen maitotonkan päälle. Kahen kupurapuoli ulospäin olevan metallisen reikälevyn välliin sentin suurempi pyöree vanulevy. Koottu rakennelma lukittiin siivilän pohjalle kaksisakaraisella jousirenkaalla.
Vanhaan kymmenlitrainen maalipönttö oli uusiokäytössä. Karjakeittiössä annosteltiin kauhalla kylmää ja kuumaa vettä sopivan lämpötilan saamiseksi pönttöön. Lypsyrätti pestiin ennen uutta lypsettävää tällä vedellä. Joskus joutui veden vaihtamaan likaantumisen takia kesken lypsyn. Navetan puolella pesuvesisankko piti sijoittoo riittävän etäs lehmistä, jottat mahdolliset ripuli- tai kusiroiskeet ois lianneet vettä.
Ensin vetimet ja urareet pyyhittiin kostealla rätillä puhtaiksi. Pesurätti heitettiin lypsettävän selkää tai omalle olkapäälle. Muutaman kerran rätti putosi lattialle tai jopa lypsysankkoon. Maitohan oli rättipesun jälkeen käyttökelvotonta ja täytyi kaataa lantaluoriin. Ratkasin tämän putoamisongelman alkamalla heittää rättiä pesusankkoon. Aluksi kuljetin sankkoa lypsypaikan kohdalle, mutta joskus siirto unohtui ja heitto piti tehdä takaviistoon. Osumatarkkuus parani ajan kanssa ja loppuaikoina en pesusankkoa juurikaan siirrellyt. Kimmokeheitto seinän kautta kehitty bravuurekseni.
Vetimet voideltiin vielä käsiin levitetyllä Tummelilla, jonka tuoksu ei senaikaisilla saippuoilla ja vesipesulla lähtenyt ihosta. Aluksi lehmät katselivat touhujani varsin ihmeissään ja epäillen, mutta tutuksi ja melko vaarattomaksi totesivat. Olinhan hakenut ne kesäisin monasti metsälaitumelta lypsylle, harjannut, kannellut heiniä ja myös juotellut sankosta kantovesiaikaan. Muutaman lypsykerran jälkeen ne lopettivat tuijottelun, mulkaisvat vuan lypsyn alkaessa.
Ensimmäiset pari viikkoa äiti oli mukana lypsyllä, sitten sain ”diplomin ja taitokokeen” läpäisseenä suoriutua lypsystä yksin. Kuukausien mittaan vahvistuivat kädet niin, että pystyin lypsämään neljä herkintä lehmää puristamalla, alun jatkuvan vetolypsyn sijaan. Nimikkolehmäni oli Hento, nimestään huolimatta romuluisin koko porukasta. Se oli niin jäykkä lypsettävä, että puristamalla siitä ei saanut maitoa irti. Hennolla oli veto päällä aina lypsettäessä, vaikkei hevonen ollutkaan. Lypsyn lopetus eli tarkkominen tapahtui aina kevyesti ja hitaasti vetämällä vedin kerrallaan.
Ajan kanssa minullakin lisääntyä vaahto sankossa maidon pinnalla. Äitillähän vaahtokerros oli aina varsin muheva ja kissa sai siitä hyvät maistiaiset omaan kuppiinsa. Vaahdolla oli myös se hyvä ominaisuus, että kevyet roskat ja karvat jäivät sen pinnalle. Kissan vaahdonlatkintaa ne eivät näyttäneet haittaavan. Vaahdon lisääntymisen myötä lyheni lypsyaikakin noin puoleen ensimmäisistä kerroista.
Kesällä oli viidestä lehmästä maidontulo parhaimmillaan. Poijitus järjestettiin siten, että korkeintaan kaksi lehmee oli samanaikaisesti ummessa. Maitomäärääni olin tyytyväinen, koska en enemmästä tiennyt. Kerran oli aamulla jotakin asiaa äitille aamulypsyn aikoihin. Lypsy oli juuri loppunut, kun vilkaisin tonkkaan. Se oli melkein täynnä, jota minun lypsykerroillani ei koskaan. Ihmettelin tätä eroa ja äiti totesi: ”Sinulla on paljo kovempi ote vetimiin ja lehmät pidättelevät silloin maitoosa. Mie en pysty samaan puristukseen ja sillon ne antaa kaiken maijon”. Eihän se miusta tuntunu oikeuvenmukaselta, mutta ei sitä kuulemma tarvii hävetä ja äitihän irrotteli ne miulta pijätellyt.
Iltalypsyä jatkui nelisen vuotta, kunnes miulla oli aika lähtee sotaoppiin Riihimäille. Pieniä virityksiä se aiheutti, mutta niistä voi joskus kertoa toisessa tarinassa. Kertomatta on myös maidon jäähdytys, meijeriin lähetys yms. aiheeseen liittyviä tarinoita.
Pertti Sormunen
2025