Kuusikymmentäluvun viimeisellä neljänneksellä joukko sähköosaston 2-luokkalaisia kokoontui luokan ilmestyneen henkilövaakan luokse. Vuorotellen käytiin mitassa seisoskelemassa ja saatiin vaihtelevia lukemia. Joku kysyi kurillaan:
-
Paljonkohan ihmisen piä painaa, tai jalaka tai käsi?
Puntari nostettiin pöydälle ja eri ulokkeita mitattiin. Piän
mittaus oli hankalaa ja vaati luottamusta muita kohtaan, koska itse ei näyttöä
pystynyt lukemaan. Tulokset olivat varsin vaihtellevia, eikä niiden
luotettavuudesta päästy yksimielisyyteen. Tuumailipa sitten joku:
–
Tuosta
ole mitään hyötyä kenellekkään, mutta katotaan, ketkä jaksaa puristoo vuakoo
oman painosa verra?
Siitä
alkoi kova kisa ja useimmat porukasta puristivat suunnilleen oman painonsa
lukeman, eli noin 60...80 kilon tuloksia. Luokan Bullworker harrastaja ja
punttejakin nosteleva, lihaskimppu Kauko M punnersi lähes 100 kiloa ja johti
pitkään tilastoa. Tulihan se vuoro miunkin kohalle. Olin viimeisten joukossa
puristamassa, eikä miulla ollut mitään tuntumaa omista näppivoimistani.
Laitoin
kädet vaakan sivuille ja aloin puristaa lukemia esiin, 60...80...100. Ja vielä on voimia jäljellä. Puristan ja
puristan loppuun saakka: 120 kiloa, sen ylemmäksi en pääse. Se oli luokan paras
tulos, melko tarkkaan kaksi kertaa oma paino. Kauko M sanoi, ettei usko
tulosta, kun ei nähny. Jouvuin tekemään hänen nähen puristuksen uusinnan .
–
Perkele
sinuu, en oia uskona. Miunhan pittää käydä ostamassa jäykempijousiset sormivahvistimet. Mittee sie
muuten out tehnyt nuilla näppilöilläs?
–
No
empä juuri mittää. Kesällä heinätöittä, sahaillu ja pilikkonu puita ja timpurin
apurina heiluin aitan rakennustyömualla.
Totuushan
oli aivan toisenlainen, vaikka en siitä ilennyt mitään sanoa. Olin lypsänyt
kotona lehmiä jo pari vuotta iltaisin. Äidin reuman ja kulumien runtelemat
sormien nivelet sallivat aamulla lypsämisen, mutta eivät enää päivän rasitusten
jälkeen. Pienen pakon edessähän minähän sitä lypsyhommoo tein.
Se on
toisen, jo alotetun tarinan aihe. Siitä jutusta ei sopina yhelle sivulle kun
ihan vähän alakupiästä.
Pertti Sormunen
2024