Jakokosken Osuusmeijeri ajautui pulavuonna 1932 konkurssiin. Silloin oli kyläisten edessä liittyminen jäseneksi Joensuun Ympäristön Osuusmeijeriin. Isäni osti pientilan Jakokoskelta 1930-luvun puolivälin aikoihin ja meni naimisiin 1937. Pientilan ainoa säännöllinen tulolähde oli maito. Maidonlähetysnumero oli meillä 821, eli pienimpien joukossa koko kylällä.
Itselläni on muistikuva maidon tuonnista juna-asemalle jostakin 1954 tai 55-luvuilta. Se oli aivan ihmeellistä höyryvetureine ja vaunuineen pikkupojalle. Lankuista tehdyn sillan pää vedettiin laiturin reunalle ja pari riuskaa miestä lastasi laiturille tuodut maitotonkat härkävaunuun ja vaunusta palatessaan toi tyhjät tonkat laiturille. Olisikohan niistä tullut sanonta ”tuli maitojunalla kotiin”??
Uusi aika siirsi maitotonkkien kuljetuksen kumipyörille. Melko pian tämän jälkeen, ollessani alaluokilla kansakoulussa, rakensivat kylän laitamilla asuvat maitotilalliset maitolaiturin (OHO1) keskelle kylää. Se oli ilmeisesti sen ajan tyyppipiirustusten mukaan tehty ja n. 2x3 m2 upea katettu rakennelma. Se maalattiin liitumaalilla punaiseksi ja nurkkalaudat valkoisiksi. Laiturin pohjoispuoli oli avoin ja seinä puuttui myös puoliksi tien puolelta. Tukevat leveistä lankuista rakennetut portaat olivat lyhyellä sivulla. Etu- ja takaseinä toimivat ilmoitustauluna, elokuvista, tansseista, raittius- ja Oman Avun juhlista, kokouksista ja urheilukilpailuista yms. tapahtumista. Nuorisokin kuulemma siirtyi asemalta ”junan lattamisesta” toisiaan tapaamaan iltaisin ja pyhisin ”laiturille”.
Palovaaran puolella oli tien suunnalla seitsemän maidonlähettäjää. Jokaisella oli yksi kuljetusvuoro omana viikonpäivänään, päätien varresta kylälle. Meiltä oli sivutietä noin 200 m, nousuvoittoista yli puolet matkasta. Enimmillään oli maitoa kaksi tonkkaa raahattava ylämäkeen, sulan maan aikaan maitokärrillä ja lumiseen aikaan suksikelkalla. Muutamia vuosia oli käytössä Sahksteenin kaupalla lähellä asemaa ollut pieni maitolaituri, jonka muistaakseni aura-auto tuhosi käyttökelvottomaksi. Siirryttiin käyttämään OHO1:stä.
Laitureilta maitoauto otti maidot kyytiinsä ja palautti eilisen tonkat. Usein niissä oli tilattua kurria, joka sitten juotettiin vasikoille ja sialle. Tonkan kannen kahvan alle taiteltiin tilauslappu, jolla voi tilata kurrin lisäksi voita, Edam- tai Paimenpoika-juustoa. Viimemainittu oli maustettu kuminalla, jonka makuun meni jonkin aikaa opetellessa, Se oli myös paljon jäykempää kuin nykyiset sulatejuustot. Pakkauskoko oli myös nykyisiä huomattavasti suurempi. Kurri vaihtui jossakin vaiheessa maitojauheeksi. 1970-luvun puolella muuttui järjestelmä. Kuljetus kylälle loppui, koska imuauto kiersi myös meidän ja naapurin pienen maitolavan kautta.
Asukkaiden vanhan polven uupuessa, jouduttiin taloista toisensa jälkeen maitokarjasta luopumaan. Jatkajia ei ollut, koska kaupunki houkutti nuorison leveämmän leivän ääreen.
Nykyään koko kylältä löytyy nyt enää yksi maatila, jossa on lypsykarjaa. Toiseksi viimeinen ja seudun suurin maidontuottaja joutui lopettamaan pölyallergian takia jo toistakymmentä vuotta sitten.
Pertti Sormunen
31.3.2025