Kauppiaita
oli tullut ympäri maatamme sekä myös tivoli oli joka syksyinen
odotetuin saapuja.
Itselläni
oli tärkein ostettava torilta Viipurin rinkelit. Kotoa lähtiessä
isä muistutti, että rinkelit piti ostaa Pullin Pekalta. Pekka oli
isäni ystävä urheilusta. Tämä perinne on sitten jatkunut koko
elämäni ajan. Pekka ja seuraajansa Pauli ovat jo siirtyneet ajasta
ikuisuuteen, mutta nykyään perinnettä jatkaa Timo Pulli. Rinkelit
eivät ole makuaan menettäneet, vaan viime perjantainakin piti
syömähimoa yrittää hillitä. Surmanajo ja karuselli kuuluivat
myös Haminan markkinoihin. Aikuisena olen tutustunut moniin
markkinoihin, mutta aina vaan Haminassa on parhaat markkinat.
Olen
käynyt Haminassa vielä nykyäänkin markkinoiden aikana. Siellä ei
vain kuljeta kauppiaalta toiselle vaan kokoonnutaan ryhmiin joissa
puhe raikaa. Mitä miä, mitä siä, mitä myö näitä sanoja
viljellään joka ryhmässä.
Entisajan
yhdet tärkeimmät markkinat ovat vielä mainitsematta.
Hevosmarkkinat olivat useissa kaupungeissa. Lapsuudessani lähimmät
niistä olivat Haminassa ja Kouvolassa. Kuulin kerrottavan Inkeroisen
miehestä, joka oli kyllästynyt vaimonsa käyttäytymiseen. Hänen
kerrotaan sanoneen:”Jos akkoja vaihdettaisiin kuin hevosia, niin
meidän akka olisi joka viikko Kouvolan puomissa.”
Nyt
minä yli kahdeksankymppinen ikäihminen olen joutunut kohtaamaan
uudet markkinat. Minulle ovat avautuneet ns. Naimamarkkinat. Melkein
päivittäin olen kosinnan kohteena. Mieheni palvelukodissa istuu
pyörätuolissa ja pidättelee itkua.
-Minulla
olisi sinulle asiaa.
-Mitä.
-Voinkohan
minä sen sanoa.
-No
sano vaan
-Voisitko
ottaa kaksi sormusta.
-Voinhan
minä.
-Mitä
se isäsi sanoo, jos me naimisiin mennään.
Tämä
toistui useaan kertaan päivittäin. Viime viikon lopulla kosinta
muutti muotoaan ja itku vain lisääntyi.
-Täällä
olisi yksi mies joka tahtoisi tulla sinun viereen nukkumaan.
-Kuka
-Voisinkohan
minä sen sanoa.
-Sano
vaan.
-Minä.
Reetta
Väänänen