On alkuvuosi 1940, on tullut sota. Täytyy lähteä pois omasta kodista täältä Joukion kylästä Parikkalasta. Oskari-veli on vuokrannut talon Rantsilasta. Sinne matkustamme kaikki koko perhe.
Täällä Rantsilassa mietin, kun lehmiäkin on vain muutama, minun pitäisi työpaikka, jotain työtä. Katselen ilmoituksia. Karjakonpaikkaa ajattelin. Tuossa ilmoitus Tampereen läheltä Kurun pitäjästä.
Sinne hain ja pääsin. On poikamies isäntä Martti, hiljainen hämäläinen. Päivät menee , välirauhan aikaa vietetään. Tulee vuosi 1942. Veli Oskari kirjoittelee , että ovat lähdössä takaisin Karjalaan. Minäkin lähden. Siellä oli paljon työtä , oli lampaitakin monta kymmentä. Kirjoittelen Martille Tampereen puoleen.
Vuonna 1944 syyskuussa tuli taas lähtö. Oskarin vaimon Ainon kanssa kuljetimme lehmiä ja muuta karjaa Parikkalaan Savikummun kylään erääseen maalaistaloon. Syksyn aikana kirjeitä tuli tiuhaan puolin ja toisin. Menin käymään Tampereen puolessa ja tulimme heti joulun jälkeen Savikumpuun sormukset sormissa.
Oskari oli jo ennen joulua ostanut maapaikan Maanningalta. Sinne lähdimme helmikuun viides päivä junalla lehmät ja kaikki tavarat mukaan jopa puimakone.
Siilinjärvellä jäätiin junasta. Oli kaksikymmentäviisi kilometriä matkaa uuteen kotiin. Kuorma-autolla kuljettiin. Minä kuljetin lehmiä. Noin puolimatkassa yövyin erässä tievarren talossa ja käveltiin seuraavana päivänä ne loput viisitoista kilometriä lehmien kanssa.
Siinä sitten eleltiin. Minä tein käsitöitä myynejä olinhan morsian. Kudoin kangaspuilla sohvatyynynpäällisiä ja muuta sellaista. Ei ollut värikkäitä lankoja. Purin kummityttöni Maijan pieneksi jääneen punaisen villamekon, jotta sain punaista väriä.
Syksyllä menin mieheni kotiin ja meidät vihittiin aviopuolisoiksi syyskuun puolivälissä.
Martan lapsenlapsi kyseli pari viikkoa sitten, että kuinka nämä hänen isovanhempansa tutustuivat, kun olivat syntyneet eri puolella Suomea. Pyysin Marttaa haudan takaa kertomaan tapahtumia joissa minäkin olin osin mukana.
Maija
Silmärinen
23.02.2022
Takaisin tarinoihin