Matkani suuntautuu mielikuvitusmatkalle aivojen sokkeloisiin ja arvoituksellisiin onkaloihin. Avaan ensimmäisen oven ja minut vastaanottaa huoneistopoliisi, joka tiedustelee tarkoitusperiäni. Kerrottuani haluni tutustua aivojen ihmeelliseen maailmaan minulle myönnetään lupa muutamin rajoituksin. Kaikkein keskeisin huone, jossa käsitellään tulevaisuuttani on kiellon kohteena, mutta muihin saan vapaasti tutustua.
Kuljen käytävää pitkin ja jokaisessa ovessa on
erivärisin kirjaimin kirjoitettu huoneen sisältämä aihepiiri. Tuossa on valkoisella kirjoitettu
nimi ja päättelen sen sisältävän ensi askeleitani vapauduttuani äitini kohdusta. Miksi ympärilläni
on niin paljon ihmisiä? No kaikki haluavat nähdä onko minulla sukset jalassa niinkuin isäni on
kertonut ensimmäisen lapsensa syntyvän. Näen olevani naapurin Sievän ihailun kohteena ja
kuulen hänen toteavan miten kaunis lapsi olen, mutta en yhtään äidin enkä isän näköinen.
Viereisessä vihreässä huoneessa käsitellään
lapsuuttani. Sielläpä vasta on lokeroita kymmenittäin. Katseeni osuu luetteloon, jossa on
kaikkien lapsuusystävieni nimet. On nimiä, jotka tuovat erilaisia muistoja esiin, mutta
sitten nämä nimet, joista ei kumpua mitään mieleen. Tässä on sodanaikainen lokero. Sieltäpä kumpuaa
muistoja tukuttain. Kuulen pommien ujeltavat äänet, näen niiden tekemät syvät kuopat
pellolla. Täällä kerrotaan myös tätiniini kohdistunut lentokoneen hyökkäys hänen palatessaan
ilmavalvontatornista. Iloisuus remahtaa seuraavasta lokerosta. Miten paljon keksinkään leikkejä
pienemmille siskoilleni ja serkuilleni. Miten tänne on sekin tallennettu, että olin lapsikatraan johtaja.
Sinisessä huoneessa on kaikki nuoruuden
urheilusaavutukseni tallennettuna. Olenko näin moneen lajiin osallistunut? Tärkeimpinä lajeina
hiihto, suunnistus ja erilaiset juoksukilpailut. Täälläkö on tiedot osallistumisestani
suunnistuksen Suomi - Ruotsi maaotteluun sekä Pohjoismaisiin mestaruuskisoihin. Huomaan myös
tässä osastossa syntyneen lentopelkoni. Täällä sain imeä itseeni erilaiset arvot elämäni ohjeeksi. Huoneen viimeisessä nurkassa on sana Vuokatti. Siinä johdanto matkaani savolaisuuden asuinsijoille.
Punaisessa huoneessa mellastavat lapset,
lastenlapset sekä lastenlastenlapset. Olen heille äiti, mummo ja suurmamma eli ärrästä johtuen suumamma.
Seuraan filminä heidän leikkejään ja olojaan eriaikoina. Miten ne ovatkaan
muuttuneet.
Nyt kuulen lapsenlapseni Annin huomautuksen
taidostani tietokoneen käytöstä. En tästä hermostu, sillä myönnän aihetta olevan.
Reetta Väänänen
2024