Mennyt maailma



 







Vanha aitta

jo 200 vuotta samaa sukua vartioinut

iso kivi oven edessä pysäyttää kulkijan: astut menneeseen

                                      lattian lankut, paksut hirsiseinät  

                                      kestävät   tuulet ja tuiskut

                                      kätkevät muistoja

Nuoret nukkuneet juhannusruusun tuoksussa

ihailleet laskevaa aurinkoa, sen punaa mäen takana

lukeneet kirjeitä, haaveilleet ja unelmoineet

laulaneet, rukoilleet, pelänneet

Yhdessä nurkassa pieniä nahkakenkiä, kyläsuutarin tekemiä

                                      toisessa hylätty nukke, äidin hiuksista tukka

                                      vanhoja vaatteita, kahvipurkkeja

                                      lehtiä, kirjoja, vihkoja

 Tuuheiden koivujen varjossa sukuviiri liikehtii verkkaisesti

 

Arja Tikkanen
26.10.2024 


Takaisin tarinoihin