Miehet
tulivat hiihtäen metsän suunnasta. Iida ne ensin huomasi tuvan ikkunasta
ja arveli ääneen, että Valpo taitaa tulla kyselemään Aarnesta ja Jussista. Niilo ei lopettanut luokin
vuolemista, puristi vain entistä tiukemmin puukon kahvaa.
Miehiä oli kolme, kylän poliisi ja kaksi vierasta. He asettuivat seisomaan keskelle tuvan
lattiaa. Perheen kolme alakouluikäistä poikaa ilmestyi kammarin
ovelle kurkkimaan, mitä tuvassa tapahtui.
-Olette
varmaan kuulleet, että vankileirin asevarikko räjäytettiin toissa yönä. Meillä on vahva epäily, että asialla olivat metsäkaartilaiset, pitempi vieras mies aloitti. -Teillä on molemmilla veli metsässä ja tiedätte varmasti missä ne majailevat.
-Ei oo
näkyny jatkosovan alakamisen jäläkeen, Niilo vastasi.
-Teiltä menee latu pihasta suoraan metsäniityn ladolle ja sieltä useampikin jotos syvemmälle metsään. Onhan se selvää, että yhteyttä on pidetty, valpolainen väitti.
-Vanhimmat
pojat on siellä käyneet ansalangoilla. Ei myö tiijetä mittään mehtäkaartilaisista, Niilo sanoi.
-Onko
emäntä nähnyt mitään epäilyttävää, Iidalta kysyttiin.
-Ei tässä oo näkyny kun nuita mukuloita tuvassa ja elikoita
navetassa, hän vastasi.
Vieraat
ilmoittivat, että Niilon on syytä laskea puukko lattialle ja nousta. Hänet otetaan mukaan kylälle kuulusteltavaksi. Saman tien on lähdettävä, vain päällysvaatteet saa ottaa mukaan. Ja kenenkään on turha tulla miestä kyselemään. Vierailut eivät ole sallittuja.
Päiviä kului eikä Niilosta kuulunut mitään. Iida oli huolesta ja itkemisestä aivan turta, hoiti navettatyöt kuin unessa ja laittoi lapsille syötäväksi, mitä käteen sattui osumaan. Isommat
pojat huolehtivat pikkutytöistä ja kävivät välillä ilmoittamassa äidille, että kaksoset pitäisi varmaan vaihtaa kuiviin,
kun ne niin parkuvat ja haisevat.
-Onko
minun lähettävä kirkolle ja puhuttava Niilo
vappaaksi, Iida mietti mielessään. -Ties vaikka hakkaavat
sen siellä kuoliaaksi.
Viidentenä päivänä Niilo palasi kotiin
naapurin kyydissä. Päällisin puolin mies oli kunnossa, mutta umpiväsynyt ja jotenkin säikky se oli.
-Valavottivat
ja kyselivät vuorokauven ympäri. Eivät antaneet nukkua. Kyselijä vaan vaihtu aina välillä. Olisin varmaan kertonu, jos jotahi tietäsin. Mutta ei ne minusta mittään irti saaneet, Niilo selitti.
Pari päivää myöhemmin, kun Iida oli iltalypsyllä, veli Aarne ilmestyi navetalle. Mies oli aika
surkeassa kunnossa, laihtunut ja likainen, vaatteet riekaleina.
-Myö kuollaan kaikki näläkään. Sinun on taas tuotava meille leipää lattoon, hän anoi surkealla äänellä.
-En
minä ennää uskalla. Valpo kyttää täällä jatkuvasti. Jouvutaan linnaan koko porukka, Iida
sanoi. -Sitä paitsi meillä alakaa leipäjauhot olla lopussa ja talavee on vielä jälellä. Niilohi jo ihmettellee, mitenkä ne jouhot ei tänä talavena tunnu riittävän niin kun aikasemmin.
Seuraavana
yönä piilokorsu löytyi ja metsäkaartilaisista puolet
saatiin kiinni. Aarne ja Jussi olivat niiden joukossa, jotka olivat onnistuneet
livistämään syvemmälle metsään.