On torstai-ilta. Olemme mieheni kanssa tulleet kotiin Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertista. Jo eteisessä tyhjennän konsertissa mukanani olleen Marimekon pikkulaukun tavarat arkisempaan, käytössä pehmeäksi kuluneeseen ja vähän rispaantuneeseen kankaiseen mustaan Marimekon olkalaukkuun. Pikkulaukku tuntuu vieläkin uutuuden jäykältä, vaikka se on ollut käytössäni jo reilun vuoden. Se on tuorein käsilaukkuhankintani.
Menen makuuhuoneeseen. Nousen tikkaille ja laitan
pikkulaukun vaatekomeroni ylähyllylle, joka on täynnä käsilaukkuja. Hyllyn
takaosaan olen työntänyt kesällä käytössä olevat, kesävaatteiden väreihin sopivat
laukut: oliivinvihreän pienehkön olkalaukun, omenanvihreän pienen kassin, punaisen
ja valkeankin pienen olkalaukun, kaikki kankaisia marituotteita. Hyllyn
etuosassa on kaksi mustaa olkalaukkua. Olen hankkinut ne kaupunkilomia varten.
Ne ovat monilokeroisia, toinen sopivan pieni, toinen sopivan tilava, johon
mahtuu matkaopaskirjakin. Molemmat kosteuttakin kestäviä marituotteita.
Hyllyn takimmaisessa nurkassa on tyttären Vietnamista tuoma
tuliainen. Laukun yläosaa kiertää musta suorakaiteen muotoinen kaistale ja
mustat muovikahvat, alaosaa kiertää kapeahkot vihreät, harmaat ja punertavat
kaistaleet. Laukku on tehty thaisilkistä. Laukun vihreä osa on melko täsmälleen
silkkisen jakkuni sävyä. Hieno tuliainen juhlissa käytettäväksi.
Ensimmäisen käsilaukkuni sain alle kouluikäisenä
joululahjaksi. Se oli punainen, alligaattorikuvioinen käsilaukku, jonka läpän saattoi
sulkea napsahtavalla kiiltävällä lukolla. Kun laitoin sen käsivarrelleni ja
jalkaan äidin korkokengät tunsin itseni hienoksi rouvaksi.
Lakkiaisissani vuonna 1971 minulla oli tummanruskeat krokokuvioiset
keinonahkaiset avokkaat ja olkalaukku. Ruskea väri oli muotia opiskeluvuosina
1970-luvulla. Varkautelaisena suosin kotikaupunkini EJ-laukun valmistamia Three
Bags-laukkuja. Minulla oli ruskea kukkaromallinen yliolanlaukku, jossa oli
metallikehys. Aikanaan se siirtyi lastemme posteljoonileikkiin. Yliopistolle ja
kirjastoon kannoin tavarani ruskeassa vetoketjulla suljettavassa nahkapalakassissa.
Siihen mahtui lakikirja, paperikansio ja muistiinpanovälineet kynäkotelossa.
Työvuosina virkanaisena käytin nahkaisia asiakirjasalkkuja
ja käsilaukkuja. Ne täytin työpapereilla, lakimieskalentereilla, kynillä,
nenäliinoilla, rahakukkaroilla, varasukkahousuilla ynnä muulla tarpeellisella. En
ole vieläkään luopunut loppuun käytetyistä tiilenvärisistä salkusta ja
käsilaukusta, vaikka ei minulla ole niille mitään käyttöä. Pitkulainen
käsilaukku on lastenlastemme käytössä lääkärilaukkuna.
Vaatehuoneessa on laatikollinen nahkaisia käsilaukkujani. Mustia
pikkulaukkuja käytän juhlissa. Avaan yhden ja sen sisältä löytyy anopilta
saamani magneettikoukku, johon voin ripustaa laukkuni pöydänreunaan roikkumaan.
Avaan toisenkin laukun ja nuuhkaisen siellä olevaa nenäliinaa. Se tuoksuu
hajuvedelle, ehkä Giorgio Armanin Sì? Laukussa on myös juhlista muistoksi
ottamani paikkakortti.
Olen eläkeläinen. Virkavuosiin verrattuna käsilaukkujen
käyttöni on muuttunut rennommaksi. Marimekon musta olkalaukku on vakiolaukkuni.
Olen elämäni varrella kuluttanut ”loppuun ”monta. Yksi käyttöikänsä päähän
tullut on siirtynyt autoomme työkalupussiksi. Toisen lahjoitin lapsenlapsellemme
leikkiin postilaukuksi. Ulkopuolinen saattaa tunnistaa minut arkisen
käsilaukkuni perusteella 1970-lukulaiseksi, joka arvostaa kestävää kehitystä. Tuhansia
euroja maksavista ranskalaisista merkkilaukuista en edes haaveile. Pikkulaukun
otan mukaan seuraavalle Helsingin matkalleni.
Helena Lindgren
18.2.2025