Minä ja mummoni Kerttu keittiön pöydän ääressä joskus -60-luvun alkupuolella.
Minä: Kerropa mummo siitä sota-ajasta. Eikö pelottanut, kun
lentokoneita näkyi taivaalla?
Mummo: Olj se kyllä pelottavvoo. Vanahimmat poejat ol
soassa, aviomies hyvin saeras eikä jaksanu oekein mittää. Lasten kanssa pantiin
illalla viltit ikkunoihin, ku rupesin tuvan uunissa leipiä paestamaan. Nuorimmat
lapset pantiin nukkumaan.
Minä: Miten lapset suhtautuivat, kun piti olla varuillaan. Pelkäsivätkö?
Mummo: Kyllähän ne alako riehumaa sängyssä, mutta minä sanoen,
että, jos että oo kunnolla, minä nousen kohta hihiks! Joskus, kun lapset
kinastelivat, sanoin: Surut Ruijaan ja heiniä kelloon. Kyllä ne siitä tointuvat
ja minä suatoin itekseni tanssahella tuvan lattialla leipien kypsyessä.
Minä: Mistä tansseista sinä tykkäsit erityisesti?
Mummo: No patespaanista ja valssista. Joskus salloo toivoin,
että nuapurin kommee, punaposkinen
isäntä olis tullut kaveriksi.
Minä: Vieläkö haluaisit tanssia?
Mummo: Haluaisin, mutta kun heimaltaa niin kovasti. On kuin
seisos pyörivillä portailla ja nuo onturaiset on niin matalat, ei jalaka ennee
tottele. On tuota elopainookii tullu.
Minä: Mitenkäs nyt, kun naapurissakin elämä on muuttunut? Onko
sulla kavereita tällä kylällä?
Mummo: Onhan se tuo Hanna, joka on kova puhumaa. Sinä saesit
viijä vaikka leivän Hannalle ja pyytee, tulisko käymään. En ookaan kuullu
pitkään aekaan mittää uusia juoruja.
Otappa suolapussi tuolta hyllystä. Juon tässä samalla kahvia
asetilta ja panen siihen vähän suoloo. Rettookii pittää kahvissa olla. Joskus
laetan Sirkku-sokerpallaan kanferitipan,kun tuntuu syvämmestä ottavan.
Minun pitäs panna alulle uus mattoterreona. Kääpäs jonnai päevänä
kysäsemässä tuolta Antikkalan Nyyperiltä, kerkiiskö tulla rökön kutteita
leikkoomaan .Saesin tuas rueta laettammaa uusia mattoja lattijoille.
Koetappas kohta vähän mursuutella nuita minun niskojan.
Tuntuvat olovan niin kirreet.
Suat sitten lettuja ja mansikkahilloo.
Arja Tikkanen
18.2.2024