On vuoden 2000 kesäkuun alkupuoli. Olen Helmi-mummoni muistotilaisuudessa. Kilisytän kahvikuppia ja nousen lapsenlapsista vanhimpana muistelemaan mummoani. Kerron, että mummo oli perheenemäntä, muodoiltaan pehmeä ja äidillinen. Lopetan muisteluni runoilija Eeva Kilven sanoihin.
”Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja he
humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja
levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen.”
Mielessäni on mummon kanssa käymäni keskustelu, jossa minä
kysyn ja hän vastaa.
Kerrotko minulle, miten sinä ja Jaakko-pappa tapasitte?
Voetokkiisa. Muistan sen ku öylösen päevän. Saahkarlahen
kylälä olj hinkalonpyihkijäeset, jonne kaekki nuoret kokkoontu. Juakko olj ison
talon kommee poeka, se hak minut tanssiin. Minä olin sillo piikana Saahkarlahen
isoissa taloloissa. Piäsin myöhemmin piijjaks Juakon kotjpaekale Hovviin. Siitä
se alako.
Minkä ikäisiä olitte, kun menitte vihille?
Olj vuos kakskymmentäseittemän. Minä olin kahenkymmenen ja Juakko
olj kaks vuotta vanahempi.
Mihin te asetuitte asumaan?
No Juakon kotjpaekale tietennii. Myö suatiin oma kammar
käättöön. Juakon leskiäet asu siellä tilala ja Juakon kaks naematonta siskoo.
Ne ei piässy millonkaan miehele. Se toene olj vanahoev nahkoehin tehty. Olj siellä
piika ja renkikii.
Teille syntyi lapsia?
Niihän niitä siunaantu. Hovilla assuissa synty poojat Aake
kakskymmentäkaheksan kesällä ja Pentti kakskymmentäyheksän joulukuun alussa. Perinnönjaossa
koko tila män huutokaapala Juakon serkule. Myö ostettiin tila Niinmäestä.
Siellä synty ensmäenen tyttö Sirkka kolomekymmentäyks heinäkuun loppupuolela. Muutettiin
tuas. Poekia tulj lissee toenen toestaam myöte, Olavi kolomekymmentäkolome toukokuun
lopussa, Matti kolokymmentäviis helemikuussa, Osmo kolomekymmentäkuus
kesäkuussa, Martti kolokymmentäkahdeksan mualiskuussa. Sitten myö suatiin
huhtikuun lopussa neljäkymmentäkaks Leena, joka kuolj sota-aekana
kurkkumättään. Voe voe. Ulla synty kesäkuussa neljäkymmentäneljä. Seihtemäs
poeka Arvo synty mualiskuun alussa neljäkymmentäkuus.
Miten sinä jaksoit tämän lapsilauman kanssa? Minä olen
saanut viidessä vuodessa kolme lasta ja olen niiden kanssa täystyöllistetty.
Voe, voe. Kyllä nuor immeine jaksaa. Kaprakkana sitä olj
oltava het uamutuimaan, vaekka et oes suona männä yönä unta silimäntäättä. Välillä
olj kotjjämäkkää, niin toennii. Lehmistä suatiin maetoo, omasta muasta
potaatit, naariit, löökit ja porkkanat. Pulloo leevottiin pyhäks ja leetat tek äkkiä
kaappasa. Kesällä kerättiin joukolla metistä marjoja. Joskus pit ottoo kamverttia.
Kun minä synnyin, olit 45-vuotias. Olitko silloin
mielestäsi nuori vai vanha?
Vanaha.
Runoilija lopettaa runonsa näin: ” Sitä ennen he ovat
intohimoisia.” Oliko Helmi-mummokin?
Helena Lindgren
20.2.2024