Mummuni nimi oli Maria Liisa. Hän oli äidin äiti. Me lapset sanottiin häntä mummuksi. Hän asui Koskenkorvalla poikansa Onnin luona. Meillä hän vietti noin viikon verran pari kertaa vuodessa tyttäriensä, minun äitini ja Lauha-tätini luona, joka asui samassa talossa meidän kanssa.
Erään kerran, kun olin alakoululainen, mummu oli tullut niin
myöhään illalla, että me lapset oltiin jo nukkumassa. Aamulla kun siskojen
kanssa hipsimme kamarista tupaan, mummu olikin yllättäen meillä. Olivat äitini
kanssa tuvassa aamukahvilla.
- Voi mummu,
koska sinoot meille tullu? Kysyimme kuorossa siskojen kanssa.
- Isännä haki mun ehtoolla, mutta ku Onnilla rupes lehemä
poikimahan, mun piti ammattaa niitä mukuloota,
kun molempia tarvittihin navetas. Isännäki meni sinne häsyyhin, jotta saivat
vasikan jaloollensa. Sitte vasta päästihin lähtemähän ja te mukulat olitta jo
menny maata.
- Mutta ookkos
sinä ny sitte häjyysin flikoosta, elikkä Maire? mummu kysyi minulta.
- En sunkaa mä oo pienin, Mariatta ja Maire on mua
nuorempia. Eihän ne oo eres kouluskaa viä, mä oon jo toisella luokalla!
vastasin.
- Kuinka sinoot
sitte flikoosta pienin? ihmetteli mummu.
Äiti puuttui
keskusteluun. - Muistattahan te äitee, jottei sitä oo oikeen koskaa saanu
syömähän.
- Mummu, mä oon
pienin meirän luokaski ja mun pantihin etupulupettihin istumahan, sanoin.
- Jaaha, sä oot siäki
häjyysin, tuumas mummu.
- Joo, mutta mun mielestä on mukavaa olla pieni. Kun
leikitähän lymyystä, mä maharun pienehenki lymypaikkahan ja muut ei löyrä mua.
- Vais soo! Nauroi mummu. Äiti oli juuri saanu palmikoitua
mummun hiukset palmikolle. Mummulla oli pitkät hiukset ja palmikko oli lopulta
ohut kuin hiiren häntä.
- Teherähänkö
sullekki piiskat? kysyi mummu minulta. - Mä kerkiääsin täs joutesnani teherä ne
sulle.
- Mutta osaakko sä teherä niin jottei ne kiristä. Täti ku
teköö piiskat, ne on niin kiriät, jotta aiva
tuloo kipiää päänahkahan! Mummua se vähän nauratti, mutta niin hän vain osasi
tehdä kivat palmikot, jotka ei yhtään sattuneet.
- Kyllä mä taas ihimettelen kuinka jukelin tähäre nuo
mukulat on kasuvanuvet. Poijakki on kohta sun pituusia! mummu sanoi äidille.
Odottamatta vastausta tähän joka kerta toistuvaan havaintoonsa, hän jatkoi
–Mutta kukas juoksaasis nuoremputensa maantien vierestä päivän aviisin?
- Mä voin mennä! sanoivat Maire ja Marjatta yhteen ääneen.
–No menkää ny sitte ynnä ja yhtenä, nauroi mummu. -Kattotahan sitte, löytyyskö
mun laukustani jotaki nauskuusia teille.
Mummu toi aina jotain hyvää meille lapsille. Usein valkoisia, suuhun heti sulavia Vaasan pastilleja, tai ”pastilleria”, kuten hän niitä kutsui. Joskus laukusta löytyi jotain muutakin kivaa. Kun sanomalehti oli haettu postilaatikosta, mummu avasi laukkunsa. Tällä kertaa sieltä löytyi kaikille tytöille helmet ja pojille taskulamput. Ja oikein Fazerin parhaat -karamellipussi. Meistä lapsista oli niin kiva, kun mummu taas tuli!
Kaisu Lindfors
18.2.2024