Kuuntelen joskus Kansanradiota, joka mainostaa olevansa juttupaikka tosikoille ja veitikoille. Minusta tuntuu, että se on valittavien, äkäisten eläkeläisten temmellyskenttä. Kansanradion perusteella on vaikea uskoa, että Suomi on kahdeksatta kertaa perättäin maailman onnellisin maa.
Olenko minäkin äkäinen eläkeläinen? Olen kyllä – satunnaisesti. Veikko Lavi lauloi
vuosia sitten: ”Jos elämässä näät vain varjopuolet / Niin aika on jo silloin tukistaa.
/ Ota vastaan mitä tarjoo elämä”.
Maaliskuun alussa käynnistyi kahdeksas vuoteni eläkeläisenä.
Olen jo tottunut eläkkeellä oloon. Etunimestäni
Helena Marjatasta arvaakin, että olen eläkeläinen. Eläkeläisiä ovat Hannut, Helenat,
Marjat, Markut, Pertit, Pirjot, Ristot, Ritvat, Ullat ja Uskot, jotka ovat syntyneet
1940-luvun puolivälin jälkeen tai 1950-luvulla. Kun menen teatteriin,
konserttiin tai taidenäyttelyyn, suuri osa yleisöstä on kaltaisiani
harmaapäitä. Eikä ihme. Meikäläisiä, joita myös taakaksi ja kulueräksi kutsutaan,
on paljon. Ikäni puolesta minä,
72-vuotias nainen, edustan nuoriso-osastoa Suomen yli 1,6 miljoonan eläkeläisen
joukossa. Minä jäin eläkkeelle hiukan yli 65-vuotiaana, palveltuani uskollisesti
valtiota 40 vuotta. Päätin jäädä silloin, vaikka olisin päässyt jo tasan 64-vuotiaana.
En olisi jaksanut olla työssä 68 vuoden
eroamisikään asti.
Työvuosieni aikana sanottiin, että valtion leipä on pitkä,
mutta kapea. Työurani leivän kapeudesta huolimatta saan nyt eläkettä, johon
yltää vain kaksi prosenttia eläkeläisistä. Tulen hyvin toimeen eläkkeelläni. Veroja
maksan kylläkin enemmän kuin vastaavan suuruisesta palkkatyöstä.
Veropakolaiseksi lähtö Espanjaan, Portugaliin tai Pattayalle ei ole tullut
mieleeni.
Nykyään saan päättää ajankäytöstäni. Voin nukkua aamulla
niin pitkää kuin haluan. Sisäinen kello kuitenkin herättää yleensä kello 6.30. Voin
kääntää kylkeä ja yrittää saada unenpäästä kiinni. Jos yöllä on uneton jakso, tuumaan
että seuraavana yönä nukun paremmin. Ja otanhan minä päivittäin lounaan jälkeen
päivänokoset!
Kun ammattia kysytään, vastaan vähän harmissani ”eläkeläinen”.
Enkö voisi ilmoittaa: ”hovioikeudenneuvos, eläkkeellä”? Eihän eläkeläisyys ole ammatti. Ehkä
perilliset merkitsevät kuolinilmoitukseeni vanhan ammattini. Ihan vaan sen
vuoksi, että erottuisin kuuluisasta nimikaimasta.
Olenko aloittanut uuden elämän tässä kolmannessa
elämänvaiheessa? Isovanhemmuus alkoi puoli vuotta ennen eläköitymistäni. Nyt
olen jo viiden lapsenlapsen mummi. Olemme mieheni, vaarin kanssa aktiivisesti
mukana lastenlastemme elämässä. Kaksi vuotta sitten muutimme vaarin kanssa
isosta rivitalokodista eläkeläisille paremmin sopivaan helppoon
kerrostaloasuntoon. Uudessa kodissa minua, äkäistä eläkeläistä ärsyttää, kun
talossa asuvat unohtavat taitella kartongit ja laittavat roskia vääriin
astioihin. Ja savuttomassa talossamme erään asunnon vuokralaiset polttavat
tupakkaa parvekkeella. En ole kuitenkaan vielä lähettänyt tekstaria ViikkoSavon
lyhyesti palstalle.
Helsingin Sanomien maaliskuun 2025 kuukausiliitteessä
tunnetut ihmiset antoivat neuvoja, kuinka tulla vanhaksi. En ole vielä
noudattanut kaikkia annettuja neuvoja. Hoitotahto ja testamenttikin on
laatimatta. Olen kyllä sanonut perheenjäsenille, että muovikukkia minulle ei
saa tuoda palveluasuntoon. Eilen kävelin 10.000 askelta, koska liike on lääke.
Runoilija osaa sanoa ytimekkäästi. ”Olen hengissä. Tai
ainakin hetkittäin minulla on sellainen vaikutelma.” (Lassi Nummi)
Helena Lindgren
25.3.2025