Kerttu-äidin ja Seppo-isän esikoinen
En tiedä,
kuka on ottanut nuo kesäiset 1-vuotiskuvat minusta äidin ja isän kanssa. Nuo
kuvat kertovat, että äidiltä ja isältä olen saanut paljon rakkautta ja
huolenpitoa. Minua on aina rohkaistu ja kannustettu, luotettu. Pahaa sanaa ei
ole sanottu. Ei ainakaan niin pahaa, että sen muistaisin. Mitä minä olen
osannut antaa heille? Toivottavasti olen ollut heille hyvä tytär, mitä se
sitten tarkoittaneekin.
Ukit ja
mummot
Isovanhempani
edustavat niitä sitkeitä ja uutteria juuria, joista sekä vanhempani että minä
sisaruksieni kanssa olemme voineet olla ylpeitä. Alitajuisesti olemme ehkä
noudattaneet heidän esimerkkiään elämässämme. Läheisyys ja yhteenkuuluvaisuus heidän
kanssaan tuntui aina itsestään selvältä. Vasta aikuisiässä mielessä heräsi
uteliaita kysymyksiä, mistä he tulivat ja millaista heidän elämänsä oli ollut
lapsina ja nuorina. Isovanhemmista ei montaakaan valokuvaa löydy ja nekin
harvat ovat potretteja, eivätkä kerro heidän arjestaan.
Riitta-rellukka
Tässä
kuvassa poseeraan minulle tyypilliseen tapaan aika rennosti. Olen kuvassa ehkä
4-vuotias. Minulle on kerrottu, että olin kiltti ja topakka tyttö. Ja kun
kerran niin sanottiin, olen yrittänyt tuota mallia toteuttaa. Olin äidin suvun
puolelta ensimmäinen lapsenlapsi. Ei minua hemmoteltu, mutta sain paljon
mummolassa mukavaa yhdessä oloa ja kivoja muistoja. Katri-Mummon kanssa käytiin
yhdessä Kajaani yhtiön pyykkituvalla ja yhtiön yleisessä saunassa. Mummo osti
minulle aina saunajuomaksi Pommacia tai Olvin sitruunasoodaa. Sain myös viettää
aikaa äitiäni nuorempien tätieni Eevan ja Maijan kanssa. Opin heiltä 50-luvun
iskelmiä ja muotia. Se oli yhtä jännää kuin Euroviisut tämän päivän lapsille.
Enojen kanssa pidettiin tietokilpailuja sitten, kun olin jo kouluikäinen.
Pienestä
pitäen
Äiti opetti
minulle pienestä pitäen kaikkia taitoja, mitä tyttö ja nainen elämässään tulee
tarvitsemaan. Olin kuulemma silloin vielä innokas noihin hommiin. Äiti opetti
lakaisemaan ja tiskaamaan. Leipomisessa ja ruoan laitossa sain auttaa. Opin
myös ompelemaan, neulomaan ja virkkaamaan. Pyykkihommissakin olin äidin apuna saunalla
ja kotikaivolla huuhtomassa. Ja pikkusiskoja osasin vahtia. Äitini osasi
kaikkea eikä minustakaan ihan uusavutonta tullut.
Ikuinen
oppiminen
Opiskeluaika
oli rankkaa mutta mukavaa, yhteisöllistä. Opintolainoilla elettiin, mitään opintotukea
tai asumistukea ei ollut vielä keksitty. Kesät oltiin töissä. Tuntui hyvältä ja
turvalliselta valmistua ammattiin ja saada työpaikka. Työtä tekemällä oppii
koko ajan lisää ja erikoistuminen tuo uutta mielekkyyttä työn kuvaan. Tykkäsin
työstäni kovasti. Ammattikunnan asiat ja tulevaisuus ovat aina tuntuneet
tärkeiltä ja ne sieppasivat minut myös ammatilliseen järjestötoimintaan.
Nauru
pidentää ikää
Minulla on
ollut onni tehdä töitä useissa mukavissa työyhteisöissä. Niissä porukalla
järjestettiin kaikenlaisia juhlia ja kissanristiäisiä katkaisemaan arkista
ahertamista. Oli kesäjuhlat ja joulujuhlat. Kaikki eläkkeelle päässeet
muistavat varmasti omat läksiäisensä. Olen saanut työkaverien kanssa
käsikirjoittaa ja näytellä hauskoja juttuja noissa juhlissa. Paljon on ollut
iloista yhdessä oloa ja naurua. Toivottavasti se pidentää ikää, kuten luvattu
on.
Ipana Pipana
Pox
39 v. ja 6
pv sitten minulle ja miehelleni syntyi pikkuinen tytöntypykkä Elisa, joka otti
aktiivisen paikkansa elämässämme välittömästi, kuten kuvista näkyy. Elisa on
aina ollut innokas lukemaan ja auttamaan kotona ja mökillä. Korjasi isin kanssa
moottorisahaa jo 1 kk iässä ja auttoi äitiä mattojen pesussa sitten vähän
vanhempana.
Synttärit
isolla S:llä
Sukulaistapaamiset
ovat aina olleet hauskoja molempien perheidemme kanssa. Näissä kuvissa vietämme
neljän kesäkuussa syntyneen henkilön synttäreitä isovanhempien Maaningan
mökillä. Olavi-ukki täytti 80 v , Raili-mummi 78 v, Riitta 50 v ja Mervi 45 v.
Yhteensä siis 253 v. Hyvin käytännöllistä tarjoilua ajatellen..
Kaksi
liikunnallista lukutoukkaa
Nykyään
meidän elämäämme tuo eniten iloa ja onnea kaksi lapsenlasta. Kun kuuluu
kirkkaalla äänellä mummi, mummi, se on parasta mitä tahtoo kuulla. Ja ukille
sama juttu. Leikit ja keskustelut tokaluokkalaisen ja esikoululaisen kanssa
ovat herkullisia. Joskus tosin saattaa kysyä kärsivällisyyttä, kun on
leikkimökissä nauttinut ”satakymmentä ravintola-annosta” leikkiruokaa tai
ryplännyt tunnin järvessä kylmääkään vettä pelkäämättömien vesipetojen kanssa.