Miten minusta tuli minä

 

Kerttu-äidin ja Seppo-isän esikoinen

En tiedä, kuka on ottanut nuo kesäiset 1-vuotiskuvat minusta äidin ja isän kanssa. Nuo kuvat kertovat, että äidiltä ja isältä olen saanut paljon rakkautta ja huolenpitoa. Minua on aina rohkaistu ja kannustettu, luotettu. Pahaa sanaa ei ole sanottu. Ei ainakaan niin pahaa, että sen muistaisin. Mitä minä olen osannut antaa heille? Toivottavasti olen ollut heille hyvä tytär, mitä se sitten tarkoittaneekin.

Ukit ja mummot

Isovanhempani edustavat niitä sitkeitä ja uutteria juuria, joista sekä vanhempani että minä sisaruksieni kanssa olemme voineet olla ylpeitä. Alitajuisesti olemme ehkä noudattaneet heidän esimerkkiään elämässämme. Läheisyys ja yhteenkuuluvaisuus heidän kanssaan tuntui aina itsestään selvältä. Vasta aikuisiässä mielessä heräsi uteliaita kysymyksiä, mistä he tulivat ja millaista heidän elämänsä oli ollut lapsina ja nuorina. Isovanhemmista ei montaakaan valokuvaa löydy ja nekin harvat ovat potretteja, eivätkä kerro heidän arjestaan.

Riitta-rellukka

Tässä kuvassa poseeraan minulle tyypilliseen tapaan aika rennosti. Olen kuvassa ehkä 4-vuotias. Minulle on kerrottu, että olin kiltti ja topakka tyttö. Ja kun kerran niin sanottiin, olen yrittänyt tuota mallia toteuttaa. Olin äidin suvun puolelta ensimmäinen lapsenlapsi. Ei minua hemmoteltu, mutta sain paljon mummolassa mukavaa yhdessä oloa ja kivoja muistoja. Katri-Mummon kanssa käytiin yhdessä Kajaani yhtiön pyykkituvalla ja yhtiön yleisessä saunassa. Mummo osti minulle aina saunajuomaksi Pommacia tai Olvin sitruunasoodaa. Sain myös viettää aikaa äitiäni nuorempien tätieni Eevan ja Maijan kanssa. Opin heiltä 50-luvun iskelmiä ja muotia. Se oli yhtä jännää kuin Euroviisut tämän päivän lapsille. Enojen kanssa pidettiin tietokilpailuja sitten, kun olin jo kouluikäinen.

Pienestä pitäen

Äiti opetti minulle pienestä pitäen kaikkia taitoja, mitä tyttö ja nainen elämässään tulee tarvitsemaan. Olin kuulemma silloin vielä innokas noihin hommiin. Äiti opetti lakaisemaan ja tiskaamaan. Leipomisessa ja ruoan laitossa sain auttaa. Opin myös ompelemaan, neulomaan ja virkkaamaan. Pyykkihommissakin olin äidin apuna saunalla ja kotikaivolla huuhtomassa. Ja pikkusiskoja osasin vahtia. Äitini osasi kaikkea eikä minustakaan ihan uusavutonta tullut.

Ikuinen oppiminen

Opiskeluaika oli rankkaa mutta mukavaa, yhteisöllistä. Opintolainoilla elettiin, mitään opintotukea tai asumistukea ei ollut vielä keksitty. Kesät oltiin töissä. Tuntui hyvältä ja turvalliselta valmistua ammattiin ja saada työpaikka. Työtä tekemällä oppii koko ajan lisää ja erikoistuminen tuo uutta mielekkyyttä työn kuvaan. Tykkäsin työstäni kovasti. Ammattikunnan asiat ja tulevaisuus ovat aina tuntuneet tärkeiltä ja ne sieppasivat minut myös ammatilliseen järjestötoimintaan.

Nauru pidentää ikää

Minulla on ollut onni tehdä töitä useissa mukavissa työyhteisöissä. Niissä porukalla järjestettiin kaikenlaisia juhlia ja kissanristiäisiä katkaisemaan arkista ahertamista. Oli kesäjuhlat ja joulujuhlat. Kaikki eläkkeelle päässeet muistavat varmasti omat läksiäisensä. Olen saanut työkaverien kanssa käsikirjoittaa ja näytellä hauskoja juttuja noissa juhlissa. Paljon on ollut iloista yhdessä oloa ja naurua. Toivottavasti se pidentää ikää, kuten luvattu on. 

Ipana Pipana Pox

39 v. ja 6 pv sitten minulle ja miehelleni syntyi pikkuinen tytöntypykkä Elisa, joka otti aktiivisen paikkansa elämässämme välittömästi, kuten kuvista näkyy. Elisa on aina ollut innokas lukemaan ja auttamaan kotona ja mökillä. Korjasi isin kanssa moottorisahaa jo 1 kk iässä ja auttoi äitiä mattojen pesussa sitten vähän vanhempana.

Synttärit isolla S:llä

Sukulaistapaamiset ovat aina olleet hauskoja molempien perheidemme kanssa. Näissä kuvissa vietämme neljän kesäkuussa syntyneen henkilön synttäreitä isovanhempien Maaningan mökillä. Olavi-ukki täytti 80 v , Raili-mummi 78 v, Riitta 50 v ja Mervi 45 v. Yhteensä siis 253 v. Hyvin käytännöllistä tarjoilua ajatellen..

Kaksi liikunnallista lukutoukkaa

Nykyään meidän elämäämme tuo eniten iloa ja onnea kaksi lapsenlasta. Kun kuuluu kirkkaalla äänellä mummi, mummi, se on parasta mitä tahtoo kuulla. Ja ukille sama juttu. Leikit ja keskustelut tokaluokkalaisen ja esikoululaisen kanssa ovat herkullisia. Joskus tosin saattaa kysyä kärsivällisyyttä, kun on leikkimökissä nauttinut ”satakymmentä ravintola-annosta” leikkiruokaa tai ryplännyt tunnin järvessä kylmääkään vettä pelkäämättömien vesipetojen kanssa.

 

Riitta Kärkkäinen
2024

 


Takaisin tarinoihin