Näin on otsikoitu matkatoimisto Olympian mainos Helsingin Sanomissa 24.10.2025. Vuoden 1969 elokuussa olen 16-vuotias. Pääsen äidin mukana äiti-ihmisten seurassa varkautelaisen Könönpellon äitikerhon Visbyn-matkalle, siis ihan ulkomaille. En ole käynyt Helsingissä, en Turussa tätä ennen. Minun muistikuvani tästä matkasta ovat jo melko hataria. Matka kuitenkin suorastaan räjäyttää tajuntani.
On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy…
Kuopion Liikenteen sinikeltaisella linja-autolla matkustamme Varkaudesta satamaan, ehkä Helsinkiin ehkä Turkuun, jossa nousemme laivaan. Se on perinteikäs M/S Kastelholm. Merimatka kestää yön yli. Laiva keinuu ja salongista kuuluu astioiden kilinää, kun astiat liukuvat pitkin pöytiä. Menen kannelle haukkaamaan raitista meri- ilmaa. Lähelleni istuutuu komea, ruskeasilmäinen nuori mies, joka katsoo minua. Sydämessäni läikähtää, punastun.
Aamulla laiva ankkuroituu kaupungin satamaan melkein keskelle Visbyn kaupunkia. Olen satumaassa, keskiaikaisessa hansakaupungissa, jossa paistaa aina aurinko. Rosornas och ruinernas stad, ruusujen ja raunioiden kaupunki on täynnä punaisia, tuoksuvia ruusuja, punakattoisia matalahkoja taloja, harmaita raunioita, kivikirkkoja ja kehämuuri ympäröi kaupunkia. Kävelen oppaan perässä mukulakivikaduilla. Tutustumme savipajaan, josta ostan pienen oranssin savilautasen vieraalla valuutalla, kruunuilla. Ruokailemme ulkoilmaravintolassa, jäätelöä jälkiruuaksi. Tack, tack, var så goda, niin täällä kuuluu sanoa.
Opas vie meidät kiertoajelulle kaupungin ulkopuolelle ympäri Gotlannin saarta. Näen mustavalkeita friisiläisiä lehmiä, joita ei savolaisilla pelloilla vielä näe märehtimässä. Ne ovat marimekkolehmiä, sanoo opas. Rannoilla kohoaa tuulen ja aaltojen pehmeästä kalkkikivestä hiomia dramaattisia kivipylväitä, raukkeja. Lummelundan tippukiviluolassa tulee vilu kesämekossa.
Här kommer Pippi Långstrump…
Päätän, että tästä kerron pikkusiskolleni, viisivuotiaalle Ilonalle. Peppi Pitkätossun koti, Huvikumpu, on täällä! Opas viittilöi keltaisen Villa Villekullan suuntaan. Äiti-ihmisiä käynti siellä ei kiinnosta. Saan onneksi ostettua kaupungilta Ilonalle tuliaisiksi punaisen Peppi-peruukin.
Kai muistat kannella kun fregatin me haaveilimme ja laulelimme…
Paluumatkalla meri on tyyni. Aurinko paistaa. Äiti-ihmiset istuvat laivankannella auringossa, nostavat hiukan crimplenemekkojensa helmoja, jotta sääret saavat aurinkoa.
Kotona muistelen matkaa useina päivinä. Kun koulu alkaa, kerron matkasta ihastuneena luokkatoverilleni. Mielessäni Visby on maailman kaunein kaupunki.
Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määränä, jotka koemme henkeäsalpaavina*. Koin matkan Visbyhyn henkeäsalpaavana. Kiitos äiti, kun otit minut mukaasi matkalle.
* 1000 places to see before you die, maailmanmatkaajan käsikirja, 2007.
Visby on vuodesta 1995 kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin.
Helena Lindgren
28.10.2025