Heinäkuussa vuonna 2017 käymme mieheni kanssa hakemassa Puijonlaakson R-kioskilta äitiyspakkauksen, jonka lähetämme Utrechtiin, Hollantiin.
Palaan viimeiseltä kesälomaltani elokuun ensimmäisenä maanantaina. Noin neljä viikkoa aikaisemmin olen lähtenyt lomalle toppatakissa, palaan lomalta työhön toppatakissa. Sellainen Suomen kesä on. Hovioikeuden presidentti myöntää minulle, pyyntöni mukaisesti, eron hovioikeudenneuvoksen virasta sen johdosta, että jään eläkkeelle 1.3.2018 alkaen. Saan käteeni otteen päätöksestä. Olen huojentunut. Vielä ei tunnu haikealta. Edessä on raskas työrupeama ennen eläköitymistä.
On keskiviikko syyskuun 6. päivä vuonna 2017. Olen pukenut ylleni ammattiasun, mustan jakkupuvun. Minulla on istuntopäivä, pääkäsittely Kuopiossa. Tänään on ison rikosjutun kolmas istuntopäivä. Kuulemme todistajia sen selvittämiseksi, onko valittaja syyllistynyt tappoon, josta käräjäoikeus on tuominnut hänet pitkään vankeusrangaistukseen. Valittaja on kiistänyt teon jo käräjäoikeudessa. Istuntosalin takaosassa istuu toimittajia seuraamassa oikeudenkäyntiä. Valittaja ei halua näyttää kasvojaan heille. Hän tulee istuntosaliin aurinkolasit silmillään ja hattu syvälle päähän painettuna. Oikeuden edessä hän riisuu aurinkolasinsa ja päähineensä, hän luo synkän katseen meihin tuomareihin.
Istunnossa on tauko. Asiakkaat poistuvat istuntosalista. Me oikeuden jäsenet nousemme jaloittelemaan. Kaivan kännykän käsilaukustani. Siihen on tullut viesti pojaltani. Hänelle ja vaimolleen on syntynyt poika kello 8.56 Utrechtin aikaa, jongen Lindgren, 3.010 kg, 51 cm. Kaikki voivat hyvin. Kyynel tipahtaa poskelleni, kerron iloisen uutisen työtovereilleni. Ensimmäinen lapsenlapsi on syntynyt, minä olen mummi!
Istunto jatkuu. Salissa olevat eivät tiedä, mitä minulle on tapahtunut. Tekisi mieli kertoa, mutta se ei ole soveliasta. Edessäni istuva valittaja on hänkin ollut joskus pieni, viaton vauva. Mitä hänelle on tapahtunut, rikoksiin syyllistyneelle?
Torstaina tarjoan työtovereilleni aamukahvilla täytekakkua vauva Lindgrenin kunniaksi. Pienet siniset töppöset koristavat täytekakkua.
Syyskuun lopussa matkustamme kolmisin, mieheni, joka on nyt vaari, tyttäremme, tuleva kummitäti ja minä Utrechtiin tapaamaan nuorta perhettä. Saan pienen pojan syliini. Nyt tunnen: ei lapsi lapsi ole, mutta lapsenlapsi vasta on.
Osallistun 15.12.2017 työpaikallani viimeisen kerran osastokokoukseen. Nyt on jo hiukan haikea olo. Työtoverit antavat minulle eläköitymiskassin, jossa on muun muassa Mummon kahvia ja villasukat. Olenkin jo henkinen mummo, sillä villasukat jalassa otan joulun alusaikaan päiväunet joka päivä!
Nuori perhe palaa Kuopioon vuoden 2017 lopussa.
Allekirjoitan ison rikosjutun taltion 23.2.2018. Ratkaisu annetaan toiseksi viimeisenä työpäivänäni 27.2.2018. Valittaja tuomitaan pitkään vankeusrangaistukseen.
Aurinko paistaa komeasti ensimmäisenä eläkepäivänäni. Niin myös monena päivänä kevään aikana, kun työntelemme vaarin kanssa pientä poikavauvaa Saaristokaupungissa.
Helena Lindgren
19.4.2022
Takaisin tarinoihin