Verkalleen alan laitella saunan tavaroita paikoilleen ja
samalla vilkuilen akkunasta järvelle. Hämärä on kuin salaa hivuttautunut tyynen
järven ylle ja viekoittelee minut pulahtamaan viimeiselle iltauinnille
seurakseen. Kun poistun sen sylistä, tunnen itseni uudesti syntyneeksi. Niin
myös nytkin, kymmenien vuosien päästä. Uinnin jälkeen istun vielä tovin
saunakammarin ikkunan ääressä. Nautin hämärästä ja järven rauhallisuudesta,
ennen kuin suljen saunan oven ja lähden paljasjaloin kulkemaan mäelle vievää
polkua pitkin huvilalle päin.
Laskeutuessaan hämärä on huomaamatta tiivistynyt ja
muuttunut tummemmaksi. Minua se ei häirtse, sillä olen astellut tuota samaista
polkua lukemattomat kerrat pilkkopimeässä. Nytkin ylhäällä mäellä näen pirtin
öljylampun tervehtivän tulijaa kuin kutsuen iltateen ja näkkileivän
kekkereihin. Polun molemmin puolin kiiltomadotkin ovat alkaneet iltatoimensa.
Ei niiden valo vedä vertoja tämän päivän ledeille, mutta ne auttavat kuitenkin
pysymään keskellä polkua. Äkkiä säikähdän, sillä tunnen astuneeni jonkin
limaisen päälle. Sammakko se vain oli. Taisi pelästyä yhtälailla kanssani
loikkiessaan kiireesti piiloon.
Puolessa välissä kipuamista seisahdan hetkeksi tutulle
tasanteelle. Hengähdän ja vilkaisen taakseni järvelle päin. Se henkäilee
hiljalleen muun luonnon mukana kuin kerätäkseen voimaa uutta päivää varten.
Lepopaikallani minäkin olen kerännyt lisävoimia raahatessani raskaita sinkkisiä
vesisankkoja ylös mäelle. Ne olivat varmaan palvelleet keittiössä huvilan valmistumisesta
asti, samoin kuin saunan ja keittiön pesuvadit.
Loppumatkalla lisään vauhtia ja pistän juoksuksi. Pirtin
öljylampun valo on kuin kutsu valoisuuteen ja iltateelle. Hämärän syventymistä
on mukavampi seurata sisätiloista käsin sen lopulta muuttuessa tumman
sametinväriseksi. Nyt vuosikymmenten jälkeen sellaista näkee vain harvoin.
Miljoonat sähkövalot ovat vallanneet voimallaan tuon luonnon kauneuden. Onneksi
on vielä kuitenkin sellaisia paikkoja, joissa hämärä saa itse määrätä ja antaa
ihmisten nauttia sen kiireettömyydestä.
Marjut Kekäle