Joulu oli myöhässä. Jussin turkki oli muuttunut ajat sitten
valkoiseksi, päivät olivat pimeitä ja yöt pitkiä. Jussi kaipasi lunta. Jouluna sitä
aina satoi, mutta missä se joulu viipyi?
Silloin tällöin tuntui, kuin lumihiutale olisi läsähtänyt
kuonon päälle, mutta se taisi olla vain vettä. Maassa ei ainakaan näkynyt ainuttakaan
hiutaletta. Yhtenä aamuna oli maa jo ollut valkoinen, mutta kohta lumi oli
sulanut, ja maailma näyttänyt entistä synkemmältä. Ei sillä muuten kovin paljon
merkitystä ollut, mutta lumella ei tarvitsisi piileksiä, vaan saisi loikkia ja telmiä
peltoaukeilla pelkäämättä Repolaista, joka metsän suojassa vaani silmä kovana
päivällistarpeita.
Tällaisena syksynä Jussi olisi mielellään vaihtanut turkkia
Rusakon kanssa. Se päällä olisi turvallisempaa, kun joulu oli myöhässä. Mutta
kun se kuitenkin joka vuosi tuli, oli Jussi silloin onnellinen upeasta ulkonäöstään.
Monet kadehtivat sitä ja pääsipä se valkoisessa turkissa poseeraamaan ihmisillekin.
Nyt ei auttanut muu kuin hakeutua ihmisten luo. Sinne ei
Repolainen uskaltanut tulla. Se raukka oli arka, pelkäsi kaikkialla räksyttäviä
koiria, ja ihmisiäkin.
Jo edellisenä kesänä ruuanhakumatkallaan Jussi oli keksinyt
piilopaikan hirsisen rakennuksen seinustalla, kukkaraatojen suojassa. Siellä ei
ollut metsästäjiäkään. Vaikka jotkut koirat vainusivatkin riistan ja näyttivät
ryntäävän päälle, eivät ne päässeet lähelle. Ne oli otettu kiinni ja vangittu
narun päähän ja vaikka kovasti yrittivätkin kiskoa mukaansa narun toisessa
päässä roikkuvaa ihmistä, eivät siinä onnistuneet. Toisin oli sen rimppakintun villamytyn
kanssa. Se oli aina irti ja tuli nuuskimaan. Ei siitäkään kummoista harmia
ollut. Kun se tuli lähelle, tarvitsi Jussin vain äkkiä kohottautua takajaloilleen,
ja huiskuhäntä säntäsi vikisten takaisin sisälle. Koira muka!
 |
| Kuva: Pirta Tapaninen |
Kyllä joulun pitäisi olla nyt jo lähellä. Jouluna tippui
ihmisten pihoille aina tähtiä ja nyt niitä oli niin paljon, että silmiä
häikäisi.
Vihdoin, pitkän väsyttävän odotuksen jälkeen ilma viileni. Tuulenviri
alkoi pöyhiä Jussin turkkia ja heilutella tähtiä. Jussi nosti päänsä pystyyn
ja, ihme ja kumma, lumihiutaleita leijaili kuonolle. Pian niitä oli ilma sakeana.
Ne kertyivät maahan, rakennusten katoille, puiden oksiin, pensaisiin…
Jussi pomppi ilosta. Hurraa! Joulu oli vihdoinkin tullut! Sitten
se lähti loikkimaan kadun yli metsän siimekseen joulun viettoon.
Aino Tapaninen
Aino Tapaninen