On vuoden pimein aika, mutta
pimeys ei haittaa. Liikkeet ovat kiireettömiä ja hätää ei ole, koska kodin
tilat ovat tuttuja. Tassuttelu makuutilan, käymälän ja ruokavaraston välillä
käy hämärässäkin. Jaakko on kokenut kettu ruoka-asioissa. Monipuolista ja
maukasta syötävää on varattu koko pitkäksi talveksi. Mikäpä tässä.
Jaakko on jo ohittanut keski-iän.
Nuoruuden ketteryys on poissa ja yleissävy on muuttunut tummasta harmaaseen
päin. Suusta erottuu kaksi ruskeaa hammasta ja niiden yläpuolella on joka
suuntaan töröttävien karvojen sekasotku. Sotkun yläpuolella töhisivät sieraimet
ja niiden yläpuolella kiiltää kaksi mustaa silmää, kuin pienet marmorikuulat.
Silmät ovat lähellä toisiaan ja katse on tuijottava. Silmiä pitää räpytellä
tauotta, etteivät ne kuivuisi. Selkä on köyristynyt ja vatsa lellahtelee liian
alhaalla.
Henkilökohtaisesta hygieniasta
Jaakko on ollut aina tarkka. Varsinkin talviaikaan se on tärkeää, koska muutoin
syöpäläiset pääsevät kiusaamaan. Erityisesti nukkuminen on huonoa, jos jatkuva
kutina vaivaa. Iho sierettyy pahasti, jos sitä joutuu alinomaa raapimaan. Pitää
itse huolehtia terveydestä, apua ei näillä seuduilla ole saatavilla.
Olosuhteet ovat kohtuulliset. On
kuitenkin yksi asia, joka Jaakkoa talvessa harmittaa. Jaakko on ikänsä ollut
himouimari ja nauttii myös sukellella. Kylmyys ei Jaakkoa pelota. Heti, kun
jäät lähtevät, nähdään tyylikäs hyppy, kuullaan loiskahdus ja niin sulavat
liikkeet vievät uimaria eteenpäin.
Jaakon turvallinen koti sijaitsee
joen rantatörmällä. Paikka on muuta maastoa ylempänä. Kannattaa rakentaa
korkealle, pysyy paikat kuivana. Jaakko on jo siinä iässä, että tietää
tarkalleen, mihin aikaan vuodesta mitäkin pitää tehdä, tai olla tekemättä.
Talven pimein aika sopii Jaakon rauhalliselle luonteelle hyvin. Joutava
hötkyily on Jaakosta vastenmielistä. Parasta on, kun on maha täynnä ja turvallista.
Kevät tuo mukanaan kaikenlaista
kiirettä, mutta talvella ei hätäillä. Liikkeet hidastuvat ja ajatuksetkin
haahuilevat suunnatta sinne tänne. ”Mitäs tässä pitikään? No, ennättäähän tuota
vielä.” Kesken askareiden saattaa nukahtaa hetkeksi ja herätessään ihmetellä,
mitä oli ollut tekemässä. Jaakko tietää, että pitää mukautua luonnon kiertoon,
eikä pinnistellä muka-pirteänä.
Talvella ei tarvitse saada niin
paljon aikaan. Vähempikin piisaa. Kun ruokaa ja lämmintä on tarpeeksi, se
riittää. Välttämättömät askareet ovat pieniä ja kevyitä. Voi nauttia siitä,
että tohottamista on vähemmän. Ei tarvitse koko ajan olla menossa jonnekin, tai
tulossa jostakin. Touhun sijaan voi vaikka tuumailla kaikenlaista ja antaa
ajatusten vaellella omia teitään.
Mehevä järviruo’on palanen
väpättää Jaakon suupielessä ja hampaat tekevät rauhallista jauhamistyötä.
Välillä etukäpälän kynnet räpsäyttävät pari kertaa kyljen kutiavaa kohtaa.
Jaakko nauttii ruuasta ja ainoa ääni on ruo’on kevyt rusahtelu hampaiden
välissä. Jaakko ei mieti sen kummempia. Syöpähän vaan mahansa täytteeksi.
Minkit, supikoirat ja haukat eivät uhkaa. Ei ole kiistaa, eikä kinaa.
Riitaahan maailmassa kyllä
riittää. Sekin kiista siitä, että onko Jaakko vesimyyrä, vai vesirotta. Kaikkea
kanssa. Rotta, mikä rotta. Jaakko kellahtaa kyljelleen ja pian kuuluu tasainen
hengityksen tuhina. Pesän yläpuolella hanki kiiltelee pakkasessa ja tähdet
tuikkivat tummalla taivaalla.