Pysähdyn vähän ennen porttia.
Tajuan unohtaneeni menneen työpäivän tapahtumat. En saa palautettua niitä
mieleeni, koska ne eivät merkitse minulle mitään. Tekemäni työn ja tunteitteni
välinen side on ollut poikki jo vuosia. Työni ei haise, eikä maistu miltään,
niin kuin kalkkitabletteja pureskelisi.
Postilaatikossa on mainoksia ja
iso kirje. Kuori on valkea ja lähettäjän nimi on vasemmassa yläkulmassa
suurilla kirjaimilla. Nostan portin pielessä olevan jäteasian vihreän kannen ja
mainokset leijailevat astian pohjalle. Kirje riippuu oikeassa kädessäni ja alan
nousta kivisiä portaita. Askelmia oli kahdeksan. Ovitasanteelle päästyäni
huomaan hengästyneeni ja tartun hetkeksi kaiteeseen. Kaide on kylmä.
Avainnipussani on kaksi avainta. On
hyvä, että niitä on niin vähän. Avaan oven ja astun eteiseen. Lukon kieli
raksahtaa terävästi ovipumpun vetäessä oven kiinni. Riisun takkini ja ripustan
sen naulakkoon. Silitän kangasta kädelläni. Kangas on kylmä ja hieman jäykistynyt,
niin kuin kätenikin.
Riisun kenkäni. Kengät pitäisi
rasvata. Toisen kengän pohjallinen nousee ylös taitteelle. En jaksa suoristaa
sitä. Eteisen ikkunasta tulee valoa. Se on talvisen kovaa ja kylmää. Valo tulee
vaakatasossa ja piirtää esineiden yksityiskohdat tarkasti. Valon ja varjon raja
on terävä. Pölyhiukkaset tanssivat valossa. Seison hetken eteisessä ja hengitän.
Talossa tuoksuu tutulta.
Sukkani sihahtelevat laminaatin
pinnalla mennessäni keittiöön. Lasken kirjeen ruokapöydälle. Kirje näyttää entistäkin
valkeammalta pöydän tummaa pintaa vasten. Kirje on pöydällä vain osittain, sen
kulma jää reunan ulkopuolelle tasasivuisena kolmiona. Katson kelloa ja huomaan
sen unohtuneen kesäaikaan.
Otan kaapista lasin ja
jääkaapista mehua. Kaadan mehua lasiin ja maistan sitä. Mehu on neljän hedelmän
sekoitus. Maku ei kerro hedelmistä mitään. Joku on ilmeisesti kehittänyt
yleishedelmäesanssin. Tunnen kylmän mehun valuvan kurkkuuni ja sitruunahapon
happamuus pistelee mukavasti kieltäni.
Otan puhelimen taskustani. Avaan
suojakotelon kannen ja katson näyttöä. Kolme vastaamatonta puhelua, jotka
pitäisi palauttaa. Ehkä sitten myöhemmin. Akku on vähissä, mutta laturi
jossakin, josta en viitsi sitä etsiä. Avaan radion, mutta suljen sen melkein
saman tien. En pysty keskittymään sieltä kuuluviin sanoihin ja uutisten lukijan
ääni on epämiellyttävä.
Seison ikkunan edessä. Lunta ei
ole vielä tullut. Tuuli kuljettelee haravoimattomia lehtiä pitkin yläpihan
tasannetta. Näyttää siltä, kuin tuuli ei saisi päätettyä minne se haluaa lehdet
sijoittaa. Se siirtelee niitä edestakaisin, pysäyttää välillä, ei ole
tyytyväinen ja aloittaa siirtelyn uudestaan. Lehdet leijailevat hätäisenä sinne
tänne.
Siirryn tiskialtaalle ja huuhdon
kasvoni viileällä vedellä. Tiskirätin hapanneen maidon tuoksu tunkeutuu nenääni.
Heitän sen roskiin. Kuivaan kasvoni astiapyyhkeeseen. Käännyn hitaasti ympäri
ja näen kirjeen pöydällä. Pöydän reunan yli kurkottava kulma näyttää keihään
kärjeltä, joka osoittaa suoraan minua kohti. Se näyttää kovalta ja terävältä. Sellaiselta,
että se voisi viiltää syvän haavan.