Me laidunsimme yhdessä
sinä suuri hirvas, jolla oli
komea sarvikruunu
ja kireät lihakset
väräjävän nahkan alla.
Ja minä vaalea vaadin
joka yritin pysyä rinnallasi
hakeutua turvaan
suojelukseen pedoilta
ja muilta poroilta.
Sinä olit johtajauros
ylpeä asemastasi ja aina
valmis haastamaan
jokaisen uhkaajan
laumasi vihollisen.
Me laidunsimme yhdessä
kesällä ruohoa syöden
talvella syvässä lumessa
tuulessa ja tuiskussa
jäkälää kuopien.
Vaellusten aikana
synnytin sinulle monta vasaa
suojasit meitä vaaroilta
tuulelta ja pedoilta
ylhäältä iskevältä kuolemalta.
Olin lempivaimosi naaraiden joukossa
luotin vain sinuun
ja suuriin sarviisi
enkä kuullut
tunturissa kaikuvia
muiden hirvaiden kutsuhuutoja.
Sitten nuori uros käveli laumaan
pää ylväästi koholla
lihakset äärimmilleen jännitettyinä
hitaasti askeltaen
voimistaan tietoisena.
Sinulle oli tullut haastaja
joka halusi työntää sinut syrjään
astua paikallesi
ottaa laumasi
ja johtajan paikkasi.
Taistelit loppuun asti
vaikka tiesit jo tuloksen
viritit väsyneen ruumiisi
viimeiseen taistoon
ennen lopullista tuhoa.
Me jätimme sinut tunturiin
vaivaiskoivujen väliin
tuhatvuotisten kivien suojaan
petojen revittäväksi
susien saaliiksi.
Se on maailman laki
että vahvin aina voittaa
ja heikkojen on väistyttävä
nuolemaan haavojaan
ja kuolemaan.
Nyt minunkin vauhtini
hidastuu ja jään jälkeen
ponnistan voimani pysyäkseni
lauman mukana
omieni kintereillä.
Minulla ei ole enää ketään
johon turvata ja luottaa
en enää pärjää
niin kuin ennen
nuorempien joukossa.
Jättäydyn jälkeen ja
eristäydyn muista
kaipaan sinua ja yhteistä elämää
täynnä iloa ja surua
arjen onnea.
Odotan sitä, että voimani loppuvat
ja lauma jättää
minutkin tunturiin
kiviseen hautapaikkaan
niinkuin sinutkin silloin
siirtymään tunturivirran yli.
Minä odotan ilolla aikaa
jolloin olemme yhdessä jälleen
kylki kyljessä laiduntaen
uudeksi luotuina
valkoisina peuroina.
Marketta Isotalo