Keskiviikko 12.11.2025
Herätyskello pirahtaa soimaan kello 06.30. On pilkkopimeää. Aurinko
nousee Kuopiossa tänään vasta kello 08.19. Katson kännykkääni. Tyttäreltämme Ainolta
ei ole tullut viestiä. Kuinkahan tässä käy?
Istun aamiaispöydässä, kun tytär soittaa kello 07.38.
-No, mikä on tilanne?
-Veikko oksensi illalla ja yöllä. Nyt hän on syönyt ja on
ihan reipas. En osaa vieläkään sanoa tulenko poikien kanssa vai yksin. Pojat on
kyllä odottaneet mummin ja vaarin luo tuloa niin paljon.
Sovimme, että seurataan, miten nelivuotiaan Veikon vointi kohenee.
Taustalla Veikko ilmoittaa olevansa ihan terve ja kaksivuotias pikkuveli
selittää, että he tulevat mummin ja vaarin luo, jos ovat terveitä. Heillä on
liput Helsingistä kello 11.19 lähtevään junaan peruutusturvalla.
Muistojen bulevardin viimeinen kappale soi radiossa. Ismo
Alanko laulaa melankolisesti: ”Päivät pannaan aamulla pulkkaan oli sitä lunta
tai ei”. Oulun sinfoniaorkesteri säestää
Alankoa. Tänään täällä ei ole lunta. Odotan uutta puhelua tyttäreltä
Tapiolasta.
Lauantai 27.5.2023
Kaunis alkukesän aamu. Tänään on tärkeä päivä. Ainon toinen
synnytys käynnistetään kello 12 Espoon sairaalassa.
Onneksi meillä on miehen kanssa ohjelmaa koko päivän ajaksi.
Lähdemme aamutoimien jälkeen autolla Varkauteen. Mukaan pakataan kahvia
termariin ja lohivoileipiä. Lähikaupasta ostetaan valkoisia ruusuja haudoille
vietäväksi. Hautausmaalla käynnin jälkeen menemme eväsretkelle Kämärille ja ihailemme
Ämmänkosken kuohuja. Puhumme tyttäremme tilanteesta. Tiedämme, että tulossa on
tälläkin kertaa melko kookas poikavauva.
Puolen päivän jälkeen menemme Väinölään ohjelmallisiin ILOA…NAIVISTIT-näyttelyn
avajaisiin. Vilkuilen kännykkääni. Selitän tuttavalle, että tyttärellemme
syntyy tänään toinen lapsi.
Palaamme Kuopioon Musiikkikeskuksella kello 16 alkavaan
konserttiin. Matkalla viestittelen Ainon synnytyksen edistymisestä. Konsertti
on Kuopion kaupunginorkesterin ja Oulu sinfonian odotettu yhteiskonsertti, Igor
Stravinskyn Kevätuhri. Sen piti olla jo pandemiakeväänä 2020. Konsertin
väliajalla kerromme ystäväpariskunnalle, että Aino on jo synnytyssairaalassa.
Sunnuntai 28.5.2023
Havahdun aamuyöllä auringonnousun aikaan kello 3.30. Käyn
öisellä vessareissulla. Kurkistan puhelimeeni. Ei ole yhtään uutta viestiä vävyltä.
Viimeisin viesti on edelliseltä illalta, kun Aino oli jo synnytyssalissa. Selaan
sanomalehdet ja menen jatkamaan uniani miehen viereen.
Herään kello 7. Ei ole vieläkään viestiä vävyltä.
Viestittelen Ainon anopin kanssa. Meillä molemmilla on iso huoli Ainosta ja
vauvasta. Lähetän viestin vävylle: ”Huomenta?” Häneltä tulee pian viesti. ” Mikko
syntyi kello 6.34, mutta vietiin heti ambulanssilla Naistenklinikalle
teho-osastolle. Hän ei reagoinut heti riittävästi. Aino voi hyvin.” Minua
itkettää. Vävy soittaa pian ja muutama sana Ainonkin kanssa. Meitä kaikkia
itkettää. Kerron heti huolestuneena miehelle, vaarille vakavasta tilanteesta.
Saamme kello 10.34 hyvän uutisen. Mikko voi hyvin, on
kiukkuinen, jäntevä, saanut maitoa ja imenyt, heiluttanut molempia käsiään.
Varmuuden vuoksi hänet siirretään teho-osastolla viilennyshoitoon neljäksi
päiväksi.
Keskiviikko 12.11.2025
Puhelimeni kilahtaa kello 10.00. WhatsAppissa on kuva
Veikosta ja Mikosta metrossa ja teksti: ”Nyt nämä lähti Kuopioon.”
Iltapäivällä kahdeksanvuotias lapsenlapsi kirjoittaa meillä valkoiselle
paperille:” TERVETULOA VEIKKO JA MIKKO T. VILHO.” Hän liimaa sen teipillä kotimme
ulko-oveen.
Helena Lindgren
18.11.2025