Kerrostalomme pihalla on kaksi siirrettävää maalia, joilla lapset voivat harjoitella jalkapalloa. Viime kesänä nuorin lapsenlapseni, 6-vuotias Eemil, oli minulla hoidossa viikon päiväkodin loman vuoksi. Pojan maailmaa hallitsivat jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Hän oli kerännyt keräilykansioon pelaajien kuvia ja tuntui muistavan hyvin kunkin ansiot. Mummoakin yritti tutustuttaa pelin saloihin. Mikä on kulmapotku, pusku, pilkku, rajaheitto ja ennen kaikkea maali. Hellekesän kuumuudessa hikoillessani ajattelin pääseväni nopeammin vilvoittavaan varjoon, kun annan Eemilin laukoa nopeasti maaleja. Mutta arvioin tilanteen väärin. Eemil ilmoitti, että tuota maalia ei lasketa, kun mummo ei yrittänytkään torjua.
Aikaa itselle
Kahta en vaihtaisi: gynegologia ja kampaajaa. Jo edellisenä päivänä on mukava odotuksen tunne, kun tietää, että aamulla on meno kampaajalle. Kohtelias asiakaspalvelu saa olon tuntumaan turvalliselta. Tuttu kampaaja käsittelee hiuksia ja toiset asiakkaat rupattelevat taustalla. Hiusten pesun jälkeen kampaaja hieroo päätä rentouttavilla otteilla. Olo on ruhtinaallinen. Kahvikupposen äärellä voi lukea lehdistä mitä kummallisimpia ja maailman tilanteen kannalta yhdentekeviä juttuja. Eppu Nuotio, iältään jotain yli 50, suunnittelee, että kun hänen puolisonsa Kurt Nuotio (82) vielä tuosta vanhenee, hän aikoo pyytää hoitoapua puolisonsa exiltä, entisiltä ystävättäriltä ja rakastajattarilta.
Hetkeen en ajattele korona pandemiaa, enkä Afganistanin tilannetta.
Kokemuksen ääni
Sisko Rutanen
Syksy 2021