Talon aurinkoiselta puolelta oli lumen alta paljastunut hiekkaista seinän vierustaa sen verran, että siihen teki mieli laittaa leikit. Aurinko lämmitti ja sula maa tuoksui jo kesältä, vaikka siihen oli vielä aikaa. Lunta näkyi vielä muualla ja järven jäältä puhaltava kylmä tuuli varoitteli, että älkää nuolaisko ennen kuin tipahtaa.
Huotarin Anita naapurista, siitä maantien toiselta puolelta, tuli meidän pihaan. Oltaisko kotista, hän kysyi. Ollaan vaan, vastasin ja saman tien juostiin yhdessä kysymään äidiltä jotain mattoa talon seinustalle leikkiä varten. Äiti antoi meille vanhan räsymaton pätkän ja varoitteli sotkemasta sitä, vaikka se olikin veltto lutrake ja jostain kohdista kuteet repsottivat yrittäen päästä karkuun loimien pinteestä. Levitimme maton seinustalle ja vauhdilla hakemaan nukkelapset vaunuineen ulos kevätaurinkoon. Nukkeja riisuttiin ja puettiin ahkerasti. Sitten työntelimme heitä pitkin pihaa, kunnes lopulta nukahtivat. Haimme lisää leluja ulos ja nälkäkin tuli siinä touhutessa. Pyysimme äidiltä eväitä leikkiimme. Saimme Johannes Korhosen ruislimpusta tehtyjä voileipiä ja mustaherukkamehua. Kyllä ne maistuivatkin hyvältä, paljon paremmalta kuin koskaan sisällä.
Kesä voitti taistelun talven ja kevään kanssa lopulta. Koko piha paljastui ja alkoi kasvaa rehottaa. Keskellä pihaa oli iso ja siisti kallio. Siihen sai mahtumaan parikin räsymattoa ja vanhan huovan, jonka äiti pitkän empimisen jälkeen suostui antamaan meille. Anitan isosisko Irmelikin tuli mukaan leikkeihin. Taas pystytettiin kaksi kotia, Anitalle ja minulle. Irmeli halusi perustaa kaupan. Se homma sopikin hänelle hyvin, koska hän ymmärsi jo rahan päälle. Me Anitan kanssa ei ymmärretty. Maksoimme vain kiltisti pahvirahoilla sen, minkä Irmeli pyysi.
Siihen aikaan kaikissa ruokakaupoissakin oli näyteikkunat. Se tarkoitti sitä, että ikkunan takana oli esillä kaikenlaisia ruokatarvikkeita. Ei siellä kuitenkaan oikeasti ollut kahvia ja kauraryynejä, vain tyhjiä oikean näköisiä pahvipakkauksia, joissa luki K-kahvia ja Elovenaa. Minun isäni oli Sotkamon Keskon tukkuliikkeen hoitaja. Tehtaiden edustajat eli kauppamatkustajat, kuten heitä nimitettiin, toivat noita mainospakettejatukkuliikkeeseen jaettavaksi kaikkien kyläkauppojen ikkunoille. Edustajat antoivat typötyhjiä mannaryynilaatikoita ja säilykepurkkeja meille lapsillekin leikkejä varten. Ja mikä parasta, he antoivat myös maistiaisia kekseistä ja karkeista. Meillä tuli aina kiireellistä asiaa isälle, kun nähtiin Fazerin tai Huhtamäen edustajan menevän konttoriin. Aina sieltä heltisi lakritsaa tai suklaata tuliaisiksi. Varsinainen asia taisi unohtua, niiata niksautettiin ja juostiin omiin leikkeihin nauttimaan herkuista.
Mainoslaatikot saivat Irmeli-kauppiaan puodin näyttämään ihan oikealta kaupalta. Mutta eihän me nukkeperheiden äidit pelkillä pahvilaatikoilla pärjätty. Tarvittiin myös monenlaisia ruoka-aineita, joista tehtiin herkkuaterioita nukkelapsille. Pihan niityltä ja hiekkatien reunoilta löytyi kaikkea, mitä pikkuäidit huushollissaan tarvitsivat. Voikukista tehtiin voita. Hevonhierakoista saatiin kauraryynejä. Pihasaunioissa oli vihreitä herneitä ja hiirenvirnoista napsittiin pikkuruisia palkoja. Kävyt olivat perunoita ja heinistä saattoi riipiä erilaisia jauhoja. Ketunleipiä ja suolaheiniä syödä natusteltiin joskus ihan oikeasti. Ei ne kovin kummoisilta maistuneet.
Heti kesän alussa mentiin marjaan. Löytyihän sieltä pikkukupposeen marjoja, tummanpuhuviksi ja happamiksi pehmenneitä puolukoita. Niitä syötiin vain leikisti. Myöhemmin kesällä, kun mustikat kypsyivät, Irmeli ehdotti, että tehdään mustikkaviiniä. Irmeli oli iso tyttö ja oli lukenut ohjeen jostain niiden äidin lehdestä. Meidän äidiltä pyydettiin vettä pulloon. Sitten vaan mustikat veteen ja pullo auringon paisteeseen. Siitä piti aikaa myöten tulla mustikkaviiniä. Pullon kyljessä luki jonkun kerman nimi. Atlanta tai Vuokko, kumpaa lie ollut. Mutta ei se viiniksi muuttunut. Maitoa voitiin ostaa sadevesitynnyristä lommoiseen alumiinipääläriin. Ja ruokien valmistusta varten äiti luopui oranssin värisestä emalikattilasta, jossa oli jo valmiiksi mustia kolhuja siellä täällä. Astiat pestiin sadevesitynnyrissä. Ohdakkeista sai hyviä suteja.
Joskus joku nukeista saattoi kaatua ja loukata polvensa. Siihen laitettiin piharatamon lehtiä laastareiksi. Irmeli tiesi, että ne saattaisivat auttaa ihmiselläkin ihan oikeasti. Ja jos jollain nukella oli päänsärkyä tai vatsa kipeänä, siihen auttoivat keltaiset pietaryrttipillerit.
Nyt on kesä taas jäämässä syksyn ja talven jalkoihin. Menneenä viikonloppuna leikittiin lapsenlasten kanssa ehkä tämän syksyn viimeiset koti- ja ravintolaleikit kesämökin leikkimökissä ja sen kuistilla. Ruokia varten kerättiin auringonkeltaisia ja tulipunaisia lehtiä puiden ja pensaiden alta. Sembramännyn pitkät ruskeat neulaset olivat spagettia ja vihreä ruoho salaattia. Ravintolan listalla oli pasta bolognesea ja sushia. Neljävuotias tarjoilija naputteli laskukoneestaan annokselle hinnan, tasan miljoona euroa. Niin ne ajat muuttuvat.
Riitta
Kärkkäinen
3.10 2021
Takaisin tarinoihin