On talvipakkanen ja me lapset olemme
matkalla Amerikkaan-kotimme Vanhanpihan tuvassa. Lentokoneen korvaa vanha
kultakirjaimin koristeltu ruskea ompelukone, Teutonia. Kun äiti polkee,
lentokone on jo ilmassa ja meidän on pidettävä tiukasti kiinni koneen pöydästä,
ettemme putoa kyydistä. Pikkuveli innostuu kokeilemaan, kuinka lähelle neulaa
sormen voi laittaa. Kuului kova poksahdus. Sormi säilyi, mutta neula katkesi.
Amerikan valloitus jäi siltä päivältä, mutta kyllä Teutonialla, äidin
häälahjalla Hämeestä, matkustettiin uudenkin neulan avulla koneen kovan äänen
täyttäessä tuvan.
”Tupa oli iso, vanhoista hirsistä
tehty, laipiossa risteilivät vanhat orret, joissa oli usein reen jalaksia kuivumassa.
Talvella kengitettiin hevosia tuvassa, lattiapalkit olivat suuria. Tuvassa oli iso,
kivistä tehty leivinuuni, mikä vaati suuren määrän polttopuuta, mutta lämpö
säilyi pitkään. Uuniin mahtui mies lämmittelemään.”
Tuosta isäni lapsuuden kuvauksesta
tupa on pienentynyt, uuniinkaan ei enää mahdu lämmittelijöitä, mutta työtä ja
toimintaa tuvassa on aina riittänyt jo ennen Teutonian tarjoamia ”matkoja”.
Mummoni oli räätälin tytär Maaningalta,
käsityöt olivat hänelle intohimo. Kesällä kasvatettiin pellavaa, niitä lihdattiin,
loukutettiin ja kehrättiin langoiksi. Hän oli kova kutomaan kangaspuilla.
Paitsi mattoja syntyi joka lähtöön, hän kutoi puilla myös pyyhkeitä ja liinoja.
Yksi tärkeä työ hänelle oli kutoa kaikille lapsille juhlaliinat, joihin
laitettiin myös itsekehrättyä, oman pellon pellavaa.
Tupaa hallitsee jo isän
lapsuudesta peräisin oleva iso, noin neljä metriä pitkä ja noin metrin levyinen
pöytä. Se on tehty paksuista, vahvoista lankuista, jalat ovat taidokkaasti höylätyt
ja niitä yhdistää yksi iso lankku. Kun oli leipomispäivä, pöytälevy käännettiin
ja pian oli ruisleivät odottamassa leipomispuolella uunin valmistumista. Siina
sivussa saattoi pullataikinakin kohota. Mummoni oli lihava, noin 153 cm pitkä,
mutta hänellä oli voimaa kääntää tuo nelimetrinen pöytälevy itsekin. Äitini
jatkoi leivän leipomista vielä kauan mummon jälkeen, mutta hänen jälkeensä ei uunissa
kovinkaan monesti ole leipiä paistettu.
Koska vanhempani olivat ahkeria
järjestöihmisiä, tuvassa kokoontui kylän ihmisiä. Oli tupailtoja, joissa laulettiin
ja pidettiin puheita, joskus järjestettiin seuroja merkkipäivien yhteydessä. Hääjuhlia,
hautajaisia, juhannusta ja joulua oli hyvä juhlia ison pöydän ääressä. Viime
kesänä jälleen laitoimme hienon, mummon kutoman pellavaliinan pöydälle,
juhlimme erään nuoren parin avioitumista ja ehkä ensi kesänä onkin vuorossa jo ristiäiset!
Teutonia on löytänyt arvokkaan oman paikkansa talossa.
Vanha seinäkellokin on pysähtynyt kuin merkiksi hiljentyneestä tuvasta. Mutta
elämää vielä on, kun kesä tulee. Juhannusruusut tuoksuvat pitkällä pöydällä ja muistelemme
lapsuuden” Amerikan matkoja” ja muita tapahtumia.
Arja Tikkanen
7.4.2024