Se oli sitä huoletonta lapsuusaikaa. Riissivellin kera parin ruisleipäpalaa syöty, lasillinen maitoa juotu ja ration kirkonmänöt ohi. Äitiltä tuli lupa lähtöön. Routaantuneen maan pinnalla oli ohut tasainen kerros yöllä satanutta lunta. Pökästellessäni alamäkeen, jäi jälet näkyviin. Olin ensimmäinen kulkija sateen jälkeen tiellä, joka johti naapuriin, parhaan kaverini Onnin luokse. Mieliala oli hyvä, kun en tarvinnut ottaa pikkuveljeä riesakseni tälle reissulle. Onneksi Onni oli valmiiksi ulkona, joten ei tarvinnut käydä ”kuulusteluissa” sisällä.
”Isä tuli yöllä ”vihasena” kottiin ja nukkuu.
Ollaan ulukona ja hilijoo, jotta se ei herree.”
”Mittee sitä tehtäs, männäänkö purolle jäitä
särkemmään?” Kysyin
”Ei männä vielä, lähetään ensin pottukuopalle
kahtomaan yhtä hommoo”
Hilippasimme kuopalle ja totta tosiaan, sieltä lähti hiiren jälet pärekaton räystään alta. Omituisinta oli, että jäläkien molemmilla puolilla oli lumessa jälet, ihan kuin hiiri olisi jotakin kulettanut perässään. Onni valisti minnuu:
”Siinä on hiiri vetäny kärrijä perässään. Mie
seurasin äsken jäläkiä vähän matkoo
eli halluutko
sie kahtoo, minne ne männöö?”
” Tottakai, lähetään...”
Matka jatkui veräjän alitse
kapaleen puolelle. Koukki jäätyneellä kynnöksellä välillä viilujen poikki ja
pitkin. Hiiren käpälien jäljet tekivät mutkia toisensa jälkeen, mutta
kärrinpyörät eivät eksyneet niiltä. Kivetyn salaojan ylimpien kivien ylikin olivat
kärrit kulkeneet, vaikka hiiren tassunkuvat menivät kivien koloista ja
jatkuivat ojan toisella puolella. Kohta jälet kaartoivat vasemmalle ja vastaan
tuli vastaan tilusten välinen raja-aita. Tässä kohtaa lehmät rivät olleet
laiduntaneet, joten siinä oli kaistale korkeata kuloheinää.
”Onpa ollut vahva hiiri, kun on jaksanut vetää
kärrit tuon kuivan heinän läpi”,
totesin.
”On ihmeellistä männöö!” Onni
myönteli jottai.
Siitähän sai alkunsa yksi meidän välisistä juoksukilpailuista, Onni edellä ja mie perässä. Pari kolme kierrosta ladon ja navetan ympäri, kunnes piti istua ladon aukon hirrelle tassoomaan hengitystä. Ja tietenkin tekemään sovintoa.
Pertti Sormunen
14.09.2025