1983 ” Nuku, kun minä nukutan. Väsy, kun minä väsytän. Nuku unosen rekehen.”
Meille on syntynyt ensimmäinen lapsi helmikuussa. Asumme Kuopiossa
hissittömän kerrostalon toisessa kerroksessa, mutta onneksi meillä on rauhallinen
parveke metsän suuntaan. Naapurilta olemme saaneet lainaksi ruskean vaunukopan.
Se on parvekepöydällä. Puen pienen
Jaakko-pojan äitiyspakkauksesta tulleeseen vaaleansiniseen toppahaalariin ja
käärin hänet ruskeavalkokirjavaan peittoon. Kannan hänet parvekkeelle nukkumaan
vaunukoppaan. Pari heijaavaa liikettä saa lapsen rauhoittumaan ja vaipumaan
uneen. Minulla on nyt hetki omaa aikaa.
1987 ”Unta täällä tarvitahan.”
Meille on syntynyt toinen poika, Antti, toukokuussa 1985. Asumme
Pieksämäellä. Kevätalvella pojat sairastavat oksennustautia. Minä myös. Yöuneni
ovat vähissä. ”Kotityöpäivinä” en matkusta Kuopioon työpaikalleni, vaan
työskentelen kotimme lähellä olevassa käräjätalossa. Työhuoneeni on rauhallinen
pieni huone, jossa on kirjoituspöydän lisäksi sänky. Luen työn alla olevien juttujen
asiakirjoja, sanelen pienellä sanelukoneella kasetille esittelymuistioita.
Lounaan jälkeen silmäni painuvat väkisin kiinni. Käyn pitkäkseni sängylle, viritän
herätyskellon soimaan varttitunnin päästä. Päiväunet palauttavat minut työkuntoon.
1988 ”Uni ulkona kysyvi, unen poika porstuassa: Onko
lasta kätkyessä, pientä peittehen sisässä.”
Olemme muuttaneet takaisin Kuopioon. Meille on syntynyt
tammikuussa pieni tyttö, Aino. Puen pienet poikamme haalareihin ja kurahousuihin
ulkoilua varten. Kotimme lähellä on leikkipuisto, jossa työskentelee ihana
puistotäti. Hänen luvallaan lähetän aamupäivisin pojat, myös alle kolmevuotiaan
Antin, puistoon hänen hoitoonsa. Laitan Jaakolle taskuun lapun annettavaksi
puistotädille. Lapussa kerron, että tulen poikien luo reilun puolen tunnin
päästä. Puen Ainon vaaleanpunaiseen toppahaalariin ja käärin hänet äitiyspakkauksesta
tulleeseen mintunvihreään peittoon. Kannan hänet nukkumaan vaunuihin kotimme ulko-oven
eteen katokseen. Pari heijaavaa liikettä saa lapsen rauhoittumaan ja vaipumaan
uneen. Keittiössä toimin kuin kone; esivalmistelen makaronilaatikon uuniin ja
katan pöydän. Sitten työnnän vaunuja ripein askelin kohti leikkipuistoa hakemaan
pojat lounaalle.
2017 ”Unta täällä tarvitahan.”
Ensimmäinen lapsenlapsi Vilho on syntynyt syyskuussa. Osallistun
15.12.2017 työpaikallani viimeisen kerran osastokokoukseen. Työtoverit antavat
minulle eläköitymiskassin, jossa on muun muassa Mummon kahvia ja villasukat.
Joulun alusaikaan nukun villasukat jalassa päiväunet joka päivä. Nukun pois
työvuosikymmenten väsymystä.
2025 Menemme unta ottamahan
Koulu on alkanut elokuussa. Tokaluokkalainen Vilho tulee
lyhyen koulupäivän jälkeen meille mummin ja vaarin luo. Syömme yhdessä lounaan,
jonka jälkeen menen päivittäisille varttitunnin nokosille. Vaari seurustelee
Vilhon kanssa torkkujeni ajan. Herättyäni vaari pääsee nokosilleen. Päiväunet
ovat luksusta.
”Anna maata lapsen pienen, levätä vähäväkisen.”
Syyskuussa kävelen Jaakon kanssa pitkin meluisaa Bulevardia
Helsingissä. Jaakko työntelee esikoistaan, vuoden 2024 viimeisenä päivänä
syntynyttä Lydiaa. Hän ohjaa rattaat kadun mukulakiviselle osalle. Rattaiden
tärinä ja liikenteen tasainen humina saa pienokaisen vaipumaan uneen. Nuori isä
kurkistaa tyytyväisenä rattaissa nukkuvaa lastaan.
Nuku, nuku nurmilintu, suomalainen kansanruno
Helena Lindgren
7.10.2025