Tosi savolaisuus, tuo suurenmoinen heimo-ominaisuus, on suotu
vain harvoille ja valituille. Jotakin verrattoman oivallista siinä
täytyy olla, koska muunheimoiset usein tuntuvat
kadehtivan savolaisia, mikä näkyy
kriittisyytenä heidän murrettaan ja kulttuuriaan
kohtaan.
Ehkä hienoin piirre aidossa
savolaisessa on halu ja kyky esittää asiat huumorilla höystettynä.
Tämä koskee myös
vaikeita asioita. Savolainen sanasoppa maistuu muikealle. Se edistää
ihmisten sopuisaa kanssakäymistä ja
luovaa ongelmanratkaisua. Miten tärkeää tänä
vihapuheen ja vastakkainasettelun aikana!
Savolaisen kielenkäyttö on
yleensä sivistyneen kohteliasta. Hän
ei sanoa töksäytä
asioita suoraan, niin kuin on tapana joidenkin muiden heimojen keskuudessa,
vaan kietoo sanottavansa viehkeästi laskostuvaan ja
kimaltelevaan kiiltopaperiin. Siitä saapi toinen omalla
nokkeluudellaan kuoria esiin ytimen ja tarkoituksen. Verbaalinen venkoilu,
asioiden viäntely ja kiäntely myös
osoittavat kunnioitusta ja luottamusta kuulijaa kohtaan. Savolainen uskoo, että
tämä on riittävän
hoksaavainen ottamaan viestin vastaan vähän
koreammassa ja mietittävässäkin
muodossa.
Savolainen hakee tavallisille sanoille suunmukaisia, mukavasti
muljahtelevia vaihtoehtoja. Savossa kävely ei tosiaankaan ole pelkkää
kävelyä, vaan se voi olla
puarustamista, ruahustamista, lyllerrystä tai vaikka tikutusta.
Puheessa saattaa vilahdella viestinnällisiä päiväperhoja,
kertakäyttösanoja ja -sanontoja, joita et
ole ennen kuullut etkä tule vastakaan kuulemaan,
mutta jotka juuri tuossa tilanteessa ovat ymmärrettäviä
ja toimintaa tai tilannetta tismalleen kuvaavia. Savolainen pitää
yllä kielen monimuotoisuutta ja taipuisuutta ja pyrkii näin
kauniin kielemme ja sen murteiden säilyttämiseen
ja kehittämiseen.
Savolaiset ovat sitkeitä puurtajia ja uutteria ja
aikaansaavia työntekijöitä.
Ei ihme, että heitä näkee
merkittävissä yhteiskunnan ja liike-elämän
tehtävissä eri puolilla Suomen maata ja
kauempanakin. Savolainen eroaa monesta muusta suomalaisesta kuitenkin siinä,
että hän ei hötkyile,
vaan saattaa painaa takalistonsa kiireimmäksi aikaa kannon nokkaan tai
johonkin muuhun sopivaan kohteeseen. Kiireessähän
ei synny kuin vesipääkakaroita. Sen savolainen
hyvin tietää ja mieluummin odottaa, kunnes kiire on ohi ja
pohtii samalla, miten työtä
veisi parhaiten eteenpäin.
Savolainen näyttää
suvaitsevaisuudellaan esimerkkiä koko kansalle. Ei ole vielä
luotu niin merkillisen näköistä
kummajaista, jota savolainen ei huastattaisi, jos sellaiseen törmää
esimerkiksi mualiman navalla tai marketin saattohoitopenkillä.
Heti siinä kysellään kotikonnut ja sukujuuret,
harrastukset ja aikomukset. Ajatella, miten paljon parempi tämä
maa olisi meille kaikille, jos tällainen avoimuus, yhteisöllisyys
ja globaali hyväksyvyys leviäisi koko kansaan.
Savolaista elämänasennetta
kuvaavat myös luottavaisuus, diplomaattisuus ja teeskentelemättömyys:
Savolainen uskoo, että kaikki kyllä
lutviutuu ajallaan, ilman suurempaa hosumistakin. Hänellä
on yleensä selvä mielipide asioista, mutta hän
myöntää myös
auliisti, että voiphan se olla toisellakkii tavalla. Eikä
Savossa turhaan koreilla tai kehuskella itseä, vaan tuodaan asiallisesti ja
vaatimattomasti esiin oma erinomaisuus.
Saan olla onnellinen, että kuudenkymmenen
savolaisvuoteni aikana alkuperäinen, nuiva ja karu
pohjoiskarjalaisuus on vähitellen karissut minusta
melkein viimeistä hitusta myöten ja minua ehkä
piankin pidetään oikeana savolaisena. Taikka sitten ei.