Lapsuuteni kodin lähellä jokitöyräällä, lepikossa kukkivat keväisin ensimmäisenä valkovuokot valkoisena mattona. Keräsimme niitä maljakoihin. Opettajani oli neuvonut ottamaan kaksi lehteä pois kukkavarresta, silloin kimpusta tulisi vielä näyttävämpi.
---Täällä Puijolla oli entinen asukas siirtänyt jostain valkovuokkoja. Olin aivan ihastunut nähdessäni kukkivat vuokot metsän reunassa, kun kävin ensimmäisen kerran taloa katsomassa Tuli jotenkin kotoinen olo. Myöhemmin huomasin, että kukkapenkissä oli vielä kerrottukukkaisia valkovuokkoja.
Keväisin myös jokirannan tuomet kukkivat valkoisena tuoksuvana pilvenä. Niitä emme saaneet tuoda sisälle, koska tuoksu oli liian voimakas ja tuomissa oli usein kirvoja, jotka olisi levinneet huonekasveihin. Kävimme rannassa nuuhkimassa tuoksua ja taittelimme oksia leikkeihimme.
Kukkapenkissä oli paljon valkoisia keltasilmäisiä narsisseja. Omenapuissa oli myös valkoisia kukkia vaaleanpunaisten lisäksi. Runsas kaunis kukinta tiesi hyvää omenasatoa syksyllä.
Myöhemmin keväällä oli mentävä kymmenen kilometrin päähän Säkylän harjulle keräämään äidin lempikukkia kieloja. Isoja kimppuja säilytettiin kellarissa juhlapäiviä varten. Koskaan ei kellarissa tuoksunut niin hyvälle kuin kieloaikaan.
---Muistan kuinka mieheni toi ison kimpun kieloja sairaalaan kun esikoisemme juhannusaattona oli syntynyt. Tämän tytön hääkimpussa oli sitten kieloja parikymmentä vuotta myöhemmin.
Sitten oli vuorossa juhannusruusujen ja syreenien kukinta. Meillä oli jokitöyrään reunalle istutettu raja-aidaksi kymmeniä valkoisen syreenin taimia. Taimien kastelu oli meidän lasten työtä. Voi, sitä riemua kun ensimmäiset kukat seuraavana keväänä aukesivat ja tuoksuivat aivan ihanalta.
---Täällä Puijolla on lempikasvini Isabellan syreeni, siinä on suuret tuoksuvat kukkatertut juhannuksen aikoihin. Entisten asukkaiden istuttamia juhannusruusuja on myös puutarhassa.
---Tänä keväänä oli paljon päivänkakkaroita tien varrella.
Lapsena niitä kerättiin pellon ojien pientareelta. Ne ovat mielestäni kuin pieniä aurinkoja, eikä koskaan ole tullut mieli repiä terälehtiä ja loruta: rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Äidillä oli kukkapenkeissä aina valkoista harsokukkaa. Se oli kaunis keveä lisä kukkakimpuissa.
Syksyllä on vähän valkoisia kukkia. Ainoa on syyshortenssia, mutta sekin punertuu vanhetessaaan.
---En pidä liljoista, en ainakaan valkoisista tuoksuvista. Niistä tulee mieleeni äkkiä kuolleen äitini hautajaiset. Oli huhtikuu ja kaikissa muistokimpuissa oli liljoja. Niiden tuoksu ja suru saivat minut voimaan pahoin ja vieläkin tulen surulliseksi niitä nähdessäni.
---Olin vuosisadan vaihteen keväänä unelmamatkalla Hollannissa. Siellä oli juhlavuoden kunniaksi Keukehofin puisto aivan uskomattoman upea. Ja kukkia aivan tulvillaa koko maa. Myöhemmin kotona dioja katsoessa ihmettelimme kuinka paljon olin kuvannut valkoisia kukkia.
---Rakkaus kukkiin sai minut osallistumaan vuoden kestäneelle Aikuiskoulutuskeskuksen järjestämälle kukkien sidontakurssille. Opin paljon kukkasista ja erilaisista sidontatyyleistä. Oli ihanaa aikaa.
Mieheni päivitteli, että aina ulkona liikkuessani toin jotain tullessani. Jos ei ollut kukkia niin ainakin oksia tai varpuja.
---Lapsenlapseni sanoi, että mummo on kukkafani. Tyttäreni tuo talvisin kauppareissulta usein minulle kukkia, jos en itse ole niitä ostanut.
Maailma olisi paljon ankeampi jos ei olisi kukkien kauneutta - varsinkaan rakastamiani valkoisia kukkia.
Kerttu Miettinen 2025