Perjantaina 13- päivä maaliskuuta 2020 silloinen maailma loppui. TV-ruutuun ilmestyi TLH:n ylin asiantuntija, joka kertoi, että pari kuukautta maailmaa kiertänyt tuntematon virus puhkeaisi Suomessakin pandemiaksi. Sen vuoksi astuisi voimaan uudenlaiset rajoitukset maassamme estämään viruksen leviämistä. Vuoden vaihteesta lähtien olimme kuulleet maailmalta uutisia ihmisille uudesta korona-viruksesta, joka lähti leviämään Kiinasta Wuhanista, ilmeisesti eläintorilta. Silloin kuitenkin luulimme, että eihän tämä Suomea koske.
Koska virus oli
uusi, ei ihmisillä ollut sitä vastaan vastustuskykyä. Riskipotilaat kuten sydän-
ja keuhko-sairaat, diabetes-potilaat ja vanhukset joutuivat usein sairaalaan
tehohoitoon sairastuessaan. Sinne joutuneista kuoli noin 40 %. Virus ei
säästänyt nuoria ja terveistäkään, myös heitä menehtyi. Sairaala-paikat ja
teho-osastot täyttyivät ja niitä piti perustaa lisää. Sairaanhoitajat, jopa
eläkkeellä olevat, määrättiin pakkotöihin. Kaikki valjastettiin
koronapotilaiden hoitoon, muut sairaat saivat väistyä. Tosin ihmiset eivät
uskaltaneetkaan mennä sairaalaan tai lääkäriin, sieltä saisi varmasti koronan.
Kuin musta surma
Maailmalla alkoi kiivas tutkimustyö. Lääkkeitä tai rokotteita tautia vastaa ei
ollut; ei edes tiedetty, miten virus tarttui ihmisestä toiseen. Mielessämme
rinnastimme taudin mustaan surmaan, joka keski-ajalla tappoi yli 30 % Euroopan
ihmisistä. Lääkkeitä ei siihenkään ollut ja luultiin sen leviävän myrkyllisen
”miasman”, huurun kautta. Sen vuoksi ruttolääkärit pitivät pitkänokkaista
naamaria ja näyttivät viikatemiehiltä. Epätoivoiset ihmiset linnoittautuivat
kyliinsä ja kaupunkeihinsa muurien sisälle ja lukitsivat portit. Jos joku
yritti tunkeutua väkisin sisälle, tapettiin tulokas. Viidakon laki astui
voimaan.
THL julisti eristyksen
alkaneeksi Suomessakin. ihmiset eivät saaneet poistua kotoaan kuin
välttämättömille asioille, ruokakauppaan ja apteekkiin. Sukuloida ja kyläillä
ei saanut. Erityisesti piti varoa sairaita ja vanhuksia ja sen vuoksi
hoitokodit ja sairaalat suljettiin vierailijoilta. Omaa vanhustaan voi tavata
vain ulkoa käsin ikkunan läpi. Suomessa saattoi sentään ulkoilla, monessa
maassa poistuminen kotoa oli kielletty tai sitä rajoitettiin 50 metriin.
Televisiosta
seurasimme koronauutisia. Yksi eniten viruksesta kärsineitä maita oli Italia.
Näimme, kuinka haudankaivaja ja pappi laskivat ruumista hautaan, ja viiden
metrin päässä seisoivat vainajan vaimo ja tytär. Sen lähemmäksi ei päässyt ja
muita ei saanut tulla vainajaa saattamaan. Myös mieheni serkku laskettiin
hautaan ensimmäisenä koronakesänä. Hautajaisissa sai olla vain 10 henkeä,
lukuun laskettiin mukaan pappi ja suntio. Niinpä lastenlapset eivät päässeet
ukkia saattamaan. Katselimme kuvia Brasiliasta, jossa kaivettiin
silmänkantamattomiin joukkohautoja koronaviruksen uhreille.
Mökille pakoon
THL:n julistuksen jälkeen pidimme lyhyen perheneuvottelun. Sitten aloimme
kuumeisesti pakata. Päätimme lähteä kaupan kautta mökillemme asumaan. Siellä
olisimme parhaiten turvassa pahalta maailmalta. Meille elämä mökillä olisi
normaalia arkea – olimme viettäneet siellä kesäisin puoli vuotta jo viimeiset
kymmenen vuotta. Nyt vain aikaistimme lähtöä.
Perillä meitä
odotti ”toinen koti”. Kaikki tarvittava elämiseen oli käsillä. Olimme
ennakoineet tilannetta jo usean kuukauden ajan ja vieneet pikkuhiljaa
mökillemme varmuusvarastoa, jonka avulla selviäisimme monta kuukautta
eristyksessä. Maalla on helpompaa kuin kaupungissa: puita riittää lämmitykseen
ja vettä järvessä juotavaksi, mikäli yhteiskunnan jakelut katkeilisivat.
Elämä asettui
mökkivaihteelle. Päivät soljuivat kuten ennenkin. Metsätietä voi mittailla
päivittäin kävelylenkeillä eikä yhtään elävää olentoa näkynyt lukuun ottamatta
jäniksiä ja oravia. Sitten järvi loi nahkansa, vapautui jääpeitteestä ja voimme
alkaa kalastaa. Verkkojen soutu, kalojen perkaus, puutyöt, mullan rapsutus ja
kukkien laitto täyttivät päivät.
Mökillä elimme
lähes täydellisessä eristyksessä. Minusta tuli nettiruokakaupan vakioasukas.
Kerran viikossa klikkailin ruokatavarat päätteeltäni ja valitsin sopivan
noutoajan. Mieheni meni kaupan takaosan lastaussillalle ja hänelle ojennettiin
sieltä neljä pahvilaatikollista ruokaa. Vaivatonta ja nopeaa! Päätimme jatkaa
käytäntöä koronan jälkeenkin. Löysin myös nettiapteekin, jonka kautta lääkkeet
sai suoraan kotiin. Siitäkin tuli meille vakiokäytäntö.
Autiokaupunki
Kerran viikossa ajelin mökiltä kaupunkiin katsomaan lähes vuodepotilaana olevaa
äitiäni. Kodinhoito toimi kyllä hyvin, mutta paljon oli asioita myös meillä
tyttärillä hoidettavana. Kun ensimmäisenä keväänä ajoin kaupunkiin, näin usein
50 km:n matkalla vain pari autoa. Vielä karmivampaa oli saapua Kuopioon, jossa
en nähnyt kaduilla yhtään ihmistä tai autoa. Kaupunki oli autio kuin
ydinlaskeuman jäljiltä.
Olimme äärettömän
kiitollisia siitä, että meitä oli kaksi. Viihdyimme mökillä mainiosti ja elämä
oli vapaata. Jotain kuitenkin puuttui: ihmiset. Lapsia ja ystäviä oli ikävä.
Opettelin soittamaan video-puheluita, sillä lapsenlapsen kasvojen näkeminen oli
melkein kuin olisi tavannut hänet. Mutta kosketusta jäi kaipaamaan. Onneksi
tytär toi tarmokkaana perheensä mökille. He asuivat päämökissä ja me vanhukset
pienessä saunamökissä. Ruoka kokattiin sisällä ja syötiin ulkona, oli suvi tai
pakkanen. Vieläkin muistan ne aamut, kun tytär soitti aamukahdeksalta minulle
lämpimään sänkyyn: ”Nyt ulos aamukahville!” Ei auttanut muu kuin pukea kahdet
villadamaskit, toppapuku ja karvahattu ja siirtyä ulos pakkaseen juomaan
aamukahvia. Mutta oman perheen läsnäolo korvasi kaiken!
Vähitellen
tietämys viruksesta kasvoi. Tiedettiin, että se tarttui kosketuksesta ja
ilmateitse kuin tupakan savu. Pahimmat eristykset voitiin purkaa, kun opittiin
pesemään käsiä ja käyttämään maskeja. Suurin eristys oli ollut koko Uudenmaan läänin
eristäminen muusta Suomesta. Maailmanlaajuisella yhteisponnistuksella saatiin
ennätysajassa kehitettyä koronarokote, joita valtiot ostivat miljoonillla
euroilla kansalaisilleen. Rokotteiden ja uuden tiedon myötä taudin kauhistavuus
väheni ja se muuttui normaaliksi, vuosittain maapalloa kiertävän influenssan
kaltaiseksi taudiksi. Pari ensimmäistä korona-vuotta olivat pahimmat. Elämän
vähitellen normalisoituessa ihmiset suorastaan rynnistivät ulkomaille,
festareille, kokoontumisiin. Etenkin nuoret janosivat elämää ja korvausta
”menetetyistä vuosista”.
Kun
koronapandemia alkoi, emme uskoneet, että koko maapallo voisi syöksyä yhtäkkiä
katastrofiin. Olimme saaneet elää liian hyvää ja suojattua aikaa Euroopassa ja Suomessa
viime sodan jälkeen. Tällaista tapahtui ennen historiassa, mutta eihän meidän
kehittyneenä aikanamme! Me uskoimme tieteen ja teknologian kaikkivoipaisuuteen,
nyky-yhteiskuntamme elämänhallintaan. Elimme kuplassa, joka nyt puhkesi.
Elämää koronan jälkeen
Pari ensimmäistä
koronavuotta olivat vaikeita. Koska virus oli tuntematon, syntyi siitä
monenlaisia huhuja ja pelkoja. Onneksi Suomessa viranomaiset yrittivät heti
alusta lähtein jakaa oikeata tietoa ihmisille, sitä mukaa kun sitä oli
saatavilla. YLEn uutiset muuttuivat koronauutisiksi. Tutuksi tuli ”viisikko”,
viisi nuorta naisministeriä pääministeri Sanna Marinin johdolla, jotka
ilmestyivät ruutuun melkein päivittäin kertomaan tilanteesta kansalaisille.
Suomessa otettiin
alusta pitäen tiukat ja rajoittavat toimenpiteet käyttöön koronan leviämisen
ehkäisemiseksi, toisin kuin Ruotsissa, jossa luotettiin ”laumasuojaan”. Sen
seurauksena Ruotsin kuolleisuus-luvut nousivat korkeiksi, kun ne Suomessa
pysyivät matalina. Jälkeenpäin on sitten arvosteltu Suomessa tehtyjä
toimenpiteitä liian rajoittaviksi ja ylimitoitetuiksi. Jälkiviisaus on sitä
kaikkein makeinta ja usein kohtuutonta. Ratkaisut jouduttiin tekemään
senhetkisen tiedon pohjalta. Parasta oli se, että kerrankin kansa seisoi seisoi
yhteistuumin johtajiensa takana. Oppositiopuolueet lakkasivat arvostelemasta
hallituksen toimenpiteitä ja liittyivät yhteisrintamaan. Lieneekö ensimmäinen
ja viimeinen kerta historiassa?
Epidemia
koetteli vanhuksia ja lapsia
Vanhusten lisäksi nuoret
ehkä kärsivät eniten koronatoimenpiteistä. Keväällä 2020 koulut ja päiväkodit
päätettiin sulkea ja lapset laitettiin kotiin etäkouluun. Samaan aikaan ne
vanhemmat, jotka pystyivät, siirtyivät etätöihin kotiin. Tilanne aiheutti valtavan
digiloikan Suomessa. Opettajat siirsivät ennätys-vauhtia opetustunnit
internettiin. Perheet olivat lujilla, kun vanhemmat yrittivät tehdä etätöitä
samalla kun valvoivat lapsiaan, että läksyt tulisivat tehdyiksi. Koska lapset
eivät saaneet tavata kavereitaan, oli heille myös keksittävä tekemistä. Miniä
puuskahti joskus kyllästyneenä, että ihan kuin kirppusäkkiä yrittäisi pitää
aloillaan – heti kun selkänsä käänsi, lapset livahtivat naapuriin kavereidensa
luokse.
Jälkeenpäin on
huomattu, että osa nuorista putosi oppimisen kelkasta, koska taitoa
omatoimiseen opiskeluun ei kaikilla vielä ole. Eristäytyminen vaikuttaa lapsiin
myös enemmän kuin aikuisiin. Nuoret tarvitsevat ympärilleen kavereita, joiden
kanssa yhdessä voivat kehittyä ja hioa sosiaalisia taitojaan. Toisaalta kun
koulut sitten syksyllä 2020 avattiin, näki senkin ihmeen, että lapset riensivät
ilolla kouluun ja ilmoittivat pitävänsä koulusta!
Työnteko
muuttui
Yritysmaailma muuttui, osin pysyvästi. Etätyö oli tehnyt Suomessa tuloaan jo
vuosia, mutta nyt siitä tuli hetkessä pääkäytäntö monilla aloilla. Koronan
jälkeen huomattiin, etteivät ihmiset enää halunneetkaan palata takaisin
toimistoille. Etätyön joustavuutta arvostettiin. Toisaalta nähtiin myös tarve
tavata kasvotusten, jotta yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen säilyisivät.
Koronan jälkeen ”hybridityö” on yleistynyt. Ihmiset ovat osan viikkoa toimistolla,
osan kotona. Itse huomasin etätyön hyvät puolet, kun jäin osa-aikaeläkkeelle.
Sitä olisi ollut vaikea vaihtaa enää kokopäivätyöhön toimistolla.
Matkustaminen
loppui kuin seinään, kun korona alkoi. Ihmiset alkoivat kaihtaa julkisia
kulkuvälineitä, koska juuri väentungoksissa korona levisi. Ulkomaanmatkat
loppuivat ja lentoliikenne oli koko maailmassa vaikeuksissa. Työmatkustuskin
loppui ja opittiin kokoustamaan Teamsin välityksellä. Kun sitten palattiin
normaalielämään, työmatkailu ei palautunutkaan. Oli opittu, että valtaosa
palavereista hoituu yhtä hyvin netin välityksellä ja aikaakin säästyi.
Ulkomaille
ihmiset sen sijaan rynnistivät joukolla koronan hellittäessä. Lentoliikenne oli
ollut jo ennen koronaa lähes kestämättömällä tasolla. Ilmatila oli täynnä ja
päästöt ilmakehään mittavat. Olisi luullut, että nyt olisi tullut taitekohta,
jossa kehityksen olisi voinut pysäyttää. Mutta matkustamisen nälkä on ihmisissä
liian syvässä. Tilapäisen notkahduksen jälkeen matkustajamäärät ovat lähes entisellä
tasolla.
Ravintolat
joutuivat vaikeuksiin, kun ne suljettiin koronapandemian alussa ja ulos sai
myydä vain take away -annoksia. Kun perheet olivat kotona, tehtiin kotona
ruokaa eikä käyty työpaikkalounailla. Ravintolat sinnittelivät jonkin aikaa,
mutta nyt konkurssit ovat lisääntyneet merkittävästi. Työvoima hävisi
ravintoloista muihin töihin eivätkä asiakkaatkaan palanneet entiseen malliin.
Etätyö on jatkunut ja sen myötä työpaikka-lounastajat vähentyneet.
Elintarvikkeiden keskusliikkeet sen sijaan tahkoavat suuria voittoja
verkkokaupoillaan ja myymälöillään, kun ihmiset panostavat ruoanlaittoon
kotona.
Eristys vaikutti
Kun eristys alkoi neljä vuotta sitten, ajattelin ettei se vaikuttaisi minuun
paljoakaan, koska saimme elää mökillä vapaata elämää. Nyt huomaan, että jotakin
kuitenkin muuttui. Kun tottui ”näkemään” ystäviä videopuhelun välityksellä,
kynnys kutsua ihmisiä kylään nousi. Olen joutunut opettelemaan kyläilyn
uudelleen. Haluttomuus matkustaa ja käydä isoissa tilaisuuksissa jäi jotenkin
pysyväksi. Ehkä näin tapahtui meidän ikääntyneiden kohdalla. Huomaan, että
nuoriso menee ja tulee entiseen tapaan. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa, mitä
tarkoittaa: ”Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa”.
Koronapandemian
vaikutukset ovat niin moninaiset, että niitä ei pysty edes kaikkia
luettelemaan. Epidemia muutti rakenteita ja ihmisten käyttäytymistä, osin
tilapäisesti osin pysyvästi. Tutkijoilla on nyt runsaasti materiaalia vuosiksi
eteenpäin epidemian yhteiskunnallisten vaikutuksen selvittämiseksi.
Koronapandemia
iski maailmaan odottamatta ja ravisteli meidät hereille
turvallisuudentunteestamme. Sen jälkeen olemme nähneet muitakin uhkaavia
asioita, sotia, säiden ääri-ilmiöitä, rikollisuuden kasvua. Olemme joutuneet
tavallaan palaamaan historiassa taaksepäin, jolloin ihmisillä ei ollut
sosiaaliturvaa eikä keinoja sotia ja sairauksia vastaan. Yksilön henki ei ollut
paljonkaan arvoinen ja turvaa sai vain läheisistä ihmisistä ja suvusta. ”Sitä,
mitä on ollut ennenkin, tulee aina olemaan”, sanoi jo Saarnaaja.
Marketta
Isotalo
15.4.2024
Sitten kun…
Sitku tämä on ohi
tämä pandemia
menen elokuviin
käyn teatterissa
kutsun vieraita.
Sitku.
Mutta koska sitku tulee,
vuoden päästä
kahden, kolmen?
Kuinka monta vuotta
kuluu jäljellä olevista
vähistä vuosistani
odotellessa, tyhjäkäynnillä?
Pitäisi tehdä
tästä päivästä hyvä.
Niin
pitäisi.
Marketta Isotalo
Kirjoitettu vuonna 2021