Taas sähköpostissani on kuopiolaisen osuusliikkeen lähettämä pyyntö antaa palautetta käynnistäni ostoksilla tavaratalossa! Ostan pienen tai ison ostoksen ja kun vilautan maksaessani S-etukorttia, saan kyselyn: ” Kiitos vierailustasi. Kuulisimme mielellämme mielipiteesi. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5 minuuttia. Kaikki antamasi vastaukset ovat luottamuksellisia”. Jätän vastaamatta tälläkin kertaa.
Koska kasvoin elämäni ensimmäiset yksitoista ja puoli vuotta ilman sisarusta, jäin lapsuudessa vaille sisarusten toisilleen antamaa kasvattavaa tai kannustavaa palautetta.
Kansakoulun ensimmäisen luokan syksyllä ihana naisopettaja laittaa kirjoitusvihkooni leimasimella eläimen kuvan. Tulen siitä iloiseksi, kotimatka metsäpolkua pitkin sujuu kepein askelin. Kotona näytän vihkon ylpeänä ihan heti äidille. Myöhemmin koululaisena palaute tulee koe- ja todistusnumeroina. Aina ei ole helppoa näyttää koenumeroita äidille.
Työssäni tuomioistuimessa ei työurani alkuvuosina käytetä sanaa palaute eikä palautetta juuri anneta. Yritysmaailmassa käytetyt kehityskeskustelut tulevat käyttöön viiveellä valtiolle. Ensimmäisiin kehityskeskusteluihin pääsen vasta vuonna 2003, kun olen ollut työssä valtiolla jo neljännesvuosisadan.
Tuomioistuimessa asiakkailta ei ole tapana saada palautetta. On tavallinen istuntopäivä käräjäoikeudessa. Olen juuri julistanut tuomion romanimiehelle, joka on yhdessä kahden heimosisarensa kanssa käynyt varkaissa savolaisissa myymälöissä. Mies tempautuu pystyyn, jolloin vanginvartijat ottavat häntä kiinni molemmista käsistä. Mies ennättää huutaa ”sonninäköinen huora, mie tapan sinut” ennen kuin hänet poistetaan istuntosalista. Katson hämmentyneenä lautamiehiä ja käräjäsihteeriä. Samassa istuntosalin toisesta ovesta kurkistaa vanha romanimies karvahattu kädessään. ”Arvosa tuomar, mie pyyvvän anteeks pojan joka sannaa. Ei kukkaa vanhemp taho, jotta oma poika käyttäytys nuin.”
Pääsen opiskelemaan johtamisen erikoisammattitutkintoa, jossa opiskeluun kuuluu yhteistyökäyttäytymiseni arviointi. Opiskelun alussa teen oman arvion taidoistani ja pyydän muutamaa työtoveriani arvioimaan minut. Arvioitavana on henkinen jousto, luova joustavuus, tehtävien hoito, toimeenpano, tahto, yhteistyökäyttäytymisen eettinen perusta, ihmisten ymmärtäminen, kehittymisen edistäminen ja ihmissuhteiden hoito sekä sosiaalinen joustavuus. Siis ihan koko käyttäytymiseni! Omasta arviostani ja työtovereideni arvioista muodostetaan kokonaisprofiilini, timantti. Kun tutkin saamaani palautetta ja omaa arviotani, huomaan, että yliarvioin omat kykyni joiltain osin, mutta toisaalta tiedostan vahvuuksiani. Opiskelun loppupuolella arviointi uusitaan. Huomaan kehittyneeni ja timanttini on varsin tasapainoinen.
Joulun alla vuonna 2015 tyttäremme ojentaa miehelleni ja minulle kauniilla käsialallaan kirjoittamansa kortin. Hän kirjoittaa: ” Erityisesti nyt joulukuun aikana minulle on noussut mieleen iso kiitos. Se on kiitos teille, äiti ja isä, siitä, että olette antaneet minulle ihania, muistoissa kultaisia jouluja. Kaikki eivät saa ollenkaan, yhtä ainutta joulua. Minä olen saanut monta kaunista ja lämmintä joulua teiltä”. Tytär on ollut joulukuun ajan opintojensa vuoksi harjoittelussa sosiaalitoimistossa. Olen vieläkin liikuttunut.
Tiedän, että sähköpostiini tulee pian pyyntö antaa palautetta. Se tulee Kuopion kansalaisopistolta.
Helena Lindgren
18.4.2023