Keväällä kun suvivirret oli laulettu, koulu
loppunut alkoi kesä. Kesän ensimmäisellä viikolla sonnustauduimme
lähtemään kesänviettoon Murtolahteen mummin mökille. Kauppakatu kuuden
valkoisen puutalon yläkerran hellahuoneessa keräilimme äidin
opastuksella tärkeimmät lelumme ja tavaramme mukaan matkalle. Kiipesimme
Kauppakatua pitkin torin poikki Kuopion vanhalle linja-autoasemalle .
Torilla tuoksuivat omenat , mansikat ja Hanna Partasen piirakat. Asema
oli Haapaniemen kadulla Kaupungin talon takana. Linjurit seisoivat
rivissä talon takana odotellen matkalaisia. Bensan ja pakokaasujen
tuoksut leijailivat ilmassa.
Murtolahteen
menevä keltaiseksi maalattu auto kutsui matkalaisiaan asemalla. Äiti
ohjasi meitä sisälle. Hän asetti pikkusiskoni vierelleen aivan auton
etupenkille kuljettajan taakse. Sisko jännitti matkaa niin kovasti,
että äidin piti varautua pitämään oksennuspussia valmiina töyssyisellä
hiekkatiellä. Minä veljeni kanssa änkesimme aivan onnikan
tupakanhajuiselle penkille. Tupakan haju ei haitannut koska mäkiä alas
vauhdilla mentäessä muljahdus mahanpohjassa oli kutkuttavan jännittävää.
Ei tosin siskoni mielestä kun äidin pitelemä pussi täyttyi
pahoinvoinnista ja piti pysäyttää linjuri ja heittää pussi ulos.
Viimein
olimme perillä Murtolahdessa. Tallustimme hiekkatietä koulun ohi mummin
mökille. Mökki oli metsäisen kärrytien vierellä. Punainen talo
valkoisine ikkunanpuitteineen kutsui meidät syliinsä. Mummi oli
paistanut pullaa ja äidin kanssa he kahvittelivat tuvan pöydän ääressä.
Meille lapsille mummi leikkasi paksuja viipaleita pullaleetasta ja
laitoimme viipaleiden päälle mummin tekemää voita syöden niitä kermaista
maitoa juoden.
Pitkään en jaksanut istuskella
ja läksin tienoota tutkimaan. Pihalla oli suuri korkea lommoinen
siirtolohkare, joka oli minun kiipeilypaikkani jonka onkalossa
alkukesällä yritin kasvattaa sammakon nuijapäitä isoiksi. Savusauna,
navetta ja heinälato olivat pellon reunalla. Pellon reunalta vei polku
Jouhtenisen lammelle jonka rannalla vietin kesäni onkien mustakylkisiä
ahvenia. Lauantaisin savusauna lämmitettiin ja mummi saunotti meidät
kaikki.
Punainen mökki ja perunamaa on
edelleen monien toivemaa jo kliseeksikin muuttunut. Meidän mummin
mökkimme oli kuitenkin koko sukumme kiintopiste ja elämän ja
kokoontumisten linnake. Mummi oli koko suvun arvostettu auktoriteetti
ja matroona. Isoisämme kuoltua v. 1938 mummi jäi mökkiinsä yksin
odottaessaan seitsemättä lastaan. Äitimme oli tämän joukon esikoinen.
Me
kaikki vanhempiemme lapset serkukset, saimme viettää kesiä mummiin
luona. Aivan erityisen tärkeää se oli minulle ja sisaruksilleni sillä
yksinhuoltaja äitimme terveys oli heikko sairastetun tuberkuloosin
jäljiltä eikä hän juuri voinut tehdä raskaita töitä.
Lapsuuden
kesäthän olivat aina helteisiä ja aurinkoisia. Oli tilaa kalastella, olla vapaa ja huoleton. Vasta aikuisena myöhemmin tädeistäni nuorin,
minua seitsemän vuotta vanhempi kertoi millaista oli sodan aikana olla
lapsi pimeässä mökissä kuunnelle lentokoneiden jyrinää. Sodan jälkeen
50 - 60 luvulla kuitenkin tuli aika, että voimien hiipuessa tuli
paremmaksi muuttaa pois mökistä, jossa ei ollut kaivoakaan ja
saunavettä piti kantaa saavilla lammesta .
Niin sitten
kävikin. Minun ollessani lähes 14-vuotias kerrottiin että mökki oli
myyty. Viimeisenä kesänä valmistauduimme lähtemään Kuopioon
kaupunkikotiimme tyhjenevästä mökistä. Minulla oli ihana hopeanharmaa
puoliksi villistä navettakissan poikasesta kesyttämäni kissa.
Linja-autoon
en saanut ottaa sitä mukaani mutta enoni lupasi tuoda se minulle
kaupunkiin. Mitä kissalleni sitten kävikään, en tiedä, sitä ei
minulle kuitenkaan tuotu. Se oli minun lapsuuteni loppu. Yhä vieläkin
kaipaan kissaani ja maalasinkin siitä taulun, jossa se istuu kuutamossa
lammen rannalla.
Kirj. Marja Sellman
" Paikkaansa hakeva "