Lapsuudessani ja nuoruudessani oli minun sekä sisarteni että serkkujeni ihanteena radiosta tunnettu urheiluselostaja Pekka Tiilikainen. Hänen sinivalkoiseksi kutsuttu äänensä sai koko lapsikatraan istumaan hiljaisina, kuunnellen suomalaisten urheilijoiden menestymistä kilpailuissa. Meistä suuresta serkuskatraasta vain yhdestä kasvoi urheilua vihaava henkilö. Tämä Pekan kylvämä siemen hengittää voimakkaasti vielä nykyajassa.
Pekka Tiilikainen syntyi junassa 29.6.1912 ja hänen syntymäpaikakseen on merkitty Kouvola. Hän kuoli Helsingissä 12.9.1976 ja on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle. Pekan isä oli syntynyt Uhtualla. Suomeen Nikita Tiilikoff oli perheensä mukana muuttanut jo lapsena ja toimi aikuistuttuaan kiertävänä kauppiaana. Nimensä hän oli suomentanut Mikko Tiilikaiseksi. Alkuaan suku oli Nilsiän Tiilikaisia. Pekan äiti oli torpparintytär Hilda Halme Luhangalta.
Nuoruudessaan Pekka Tiilikainen oli innokas uimari. 1930-luvulla hän muutti Helsinkiin,
sillä siellä oli Suomen ainoa uimahalli Yrjönkadulla. Hän
menestyi erinomaisesti uimarina. Uintiurallaan Pekka edusti Helsingin
Uimareita. 1930-luvun alussa Helsingin Sanomissa julkaistiin hänen pakinoitaan
nimimerkillä Nautilus ja kirjoitti myös Suomen Urheilulehdessä artikkeleita
sekä toimitti tässä lehdessä uintipalstaa nimimerkillä Saukko. Jo vuonna 1936
Pekka selosti Oslosta pohjoismaisia uintimestaruuskilpailuja ja vuonna 1939
hänet kiinnitettiin Yleisradion ensimmäiseksi urheiluselostajaksi.
Jatkosodan aikana Pekka Tiilikainen työskenteli Itä-Karjalaan perustetussa Aunuksen radiossa sekä sotareportterina rintamalla. Siellä hän sai kranaatinsirpaleesta osuman jalkaansa. Uintiura päättyi siitä johtuviin useisiin leikkauksiin.
Sodan jälkeen useimmat perheet kokoontuivat kuuntelemaan radioita iltaisin kuuden aikaan, sillä silloin sieltä tuli Metsäradio, jonka ensimmäisenä juontaja toimi Pekka Tiilikainen. Tämän ohjelman kuunteleminen kuului meidän lastenkin joka viikkoiseen tapahtumaan. Olen myöhemmin miettinyt, mikä oli sellaista siinä ohjelmassa, joka meitä lapsia kiinnosti, vai oliko se yksinkertaisesti suuren idolimme Pekan ääni.
Vuonna 1951 hänellä oli omien sanojensa mukaan uran raskain urakka, kun hän selosti marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin hautajaiset radiossa. Pekka Tiilikainen purskahti itkuun kesken juontamisen, saaden myös monen kuulijan kyynelehtimään.
Ensimmäisiin 1940 Helsingin olympialaisia varten hän koulutti neljäkymmentä toimittajaa. Sodan takia siirtyivät kisat vuoteen 1952, mutta edelleen samat toimittajat olivat valmiina palvelukseen.
Aina halusin nähdä Pekka Tiilikaisen selostamassa kisoja. Tämä tapahtuikin Puijon kisoissa. Ei häirinnyt hänen punainen nenänsä, jonka tiesin johtuneen ruusufinnistä. Enemmän häiritsivät ilkeämieliset puheet punaisen nenän ns.synnystä. Nyt kaipaan selostuksiasi kuvatessasi taivaansineä ja tuuhean metsän sisältä myrskytuulen lailla esiin syöksyvää kilpailijaa.
Reetta Väänänen
Talvi 2013