Lähdin mökiltä kaupunkikotiin myöhään illalla. Huomasin olevani pimeässä säkissä, kun kesämökkien valoisat ikkunat jäivät taakse. Kaarsin mutkassa oikealle ja tiesin, että edessä oli jyrkkä nousu. Pyörän valo kiersi tien vieressä kasvavien puiden kautta ja osui sitten kivikkoiseen hiekkatiehen, mikä oli muuttunut vieraaksi ja kapeaksi valon näyttämäksi kaistaksi. Tien tasainen suora jakso tuntui pitemmältä kuin päivänvalossa. Toisaalta vauhti oli nyt melkeinpä lentämistä. Puita ei näkynyt eikä niiden huminaa kuulunut vai keskityinkö täysin tiellä pysymiseen.
Iltayö oli lämmin, sen mustuus henki salaisuuksia. Ääniä ei kuulunut, ketään ei tullut vastaan eikä kukaan ohittanut. Eläinten liikkeistä ei ollut mitään merkkiä. Varmaa kuitenkin oli, että metsässä liikkui valveilla olevia eläimiä. Mitä yöelämää juuri nyt ja tässä metsässä ja lammessa, maan sisällä, pinnalla ja puissa tapahtui? Metsä ja lampi pysyivät hiljaisina.
Maantien valotolpat hävittivät pimeyden ja toivat takaisin kiireisen elämänmenon. Tuntui, että olin tehnyt pitkän matkan, ollut toisessa erilaisessa maassa, vaikka todellisuudessa pimeässä ajoa oli alle kilometri.
Poljin kotiin päin. Mietin, mitä yöllä ihmisille tapahtuu. Suurin osa ihmisistä nukkuu. Sairaanhoitajilla, poliiseilla, taksinkuljettajilla ja monilla muilla on työvuoroja yöllä. Hereillä on yökyöpeleitä, jotka virkoavat yön lähestyessä sekä huonounisten ja rästitöitään tekevien joukko. Televisiossa on ohjelmia katsottavaksi, ravintoloissa elämää ja juhlimista.
Yö on salaperäisempi kuin muut vuorokaudenajat. Hereillä olevia eläimiä ja eliöitä on paljon. Pöllöjä, lepakoita, siilejä. Yllätyin ja petyin kovasti Google-tietoon siitä, että yöllä heräävät yökköset pureskelevat viljojen, salaatin ja kaalin varsia ja tuhoavat siten niitä. Yökkösiä on Suomessa yli neljäsataa lajia.
Lapsuudesta on mukavana muistona se, kun tarkistin saunaan tai huussiin juostessa, oliko Otava paikallaan. Tähtikuvio näkyi pilvettömänä iltayönä ison kuusen oikealla puolella. Mietin kovasti, mitä taivaalla näkyvät tähdet ovat. Ovatko ne lamppuja vai taivaankannen reikiä, joista valo pääsee välkkymään maahan asti. Joskus onnistuin näkemään lentävän tähden. Irtosiko silloin lamppu vai putosiko reiästä taivaanpalanen?
Lapsena pelotti, kun kävelin naapurista tummanharmaana iltana. Kipaisin juoksuun, kun jokin liikahti koivun rungon takana. Tuntui myös siltä, että joku juoksi perässä. Kotona äiti sanoi, että kannattaa pysähtyä katsomaan tarkasti, mitä liikkuvassa kohdassa on. Heiluuko koivun oksat ja heinikko vai hyppiikö jänis vai seisooko joku ihminen puun vieressä. Äiti sanoi, että sadut ovat erikseen, kun muistelin, että joku tyttö joutui noita-akan vangiksi.
***
Kaupunkiasujana ei tule nähneeksi oikeaa pimeää yötä eikä tähtien tuiketta. Pyöräily pilkkopimeässä yössä oli mieltä lämmittävä kokemus, pistäytyminen toisessa maailmassa kiireisen elämän keskellä. Oli lämmintä ja hiljaista, turvallisen pimeää.
Raili Miettinen
20.9.2022