Pirkko venyttelee sängyssä siristää silmiään. Aurinkohan se silmiin kaihtimien raosta osuu. Pirkko kipaisee ikkunasta katsomaan ja mikä keväinen aamu siellä onkaa.
Ylös ja kahvin keittoon. Tänään toteutan haaveeni ja lähden laturetkelle. Nopeasti hiihtoasu ylle ja monot jalkaan. Matkaan autolla lähtöpaikalle ja ilmoittamaan.
Mies ryhmä utelee virne kasvoillaan: ”Onko se
Pirkko paljonkin hiihdellyt.”
”Paljon
vai vähän sehän ladulla nähdään.” Tokaisee Pirkko.
Mitä minä meninkin sanomaan, mutta eiväthän miehet tiedä hiihtojani ja kyllä minä niille vielä näytän. Sukset jalkaan ja menoksi. Kohta tavoita yhden äskeisistä miehistä änkäämässä mäkeä ylös. Pistävä hien haju leijuu hänestä metrien päähän. Nyt kipaisen hänestä ohi ja sanon: Mihinkä se vaari on menossa?: ”Haista sinä kukkanen äläkä ilveile.” Ohitan yksi toisensa jälkeen kaikki ilkkujat ja maalissa kyselen. eikö herrojen suksissa olleet voiteet kohdallaan.
Muistelen nuoruuttani ja kotikylääni ja näen silmissäni laajan aukean. Taloja ryhmittäin sekä vilkkaan liikenteen ääniä. Nuoruuteni ikimaisemaa ja sitä miten paljon me sisarukset hiihdimme joka talvi. Ritva vain meistä neljästä tytöstä ei oikein onnistunut suksilla liikkumaan. Isä sanoikin kahden hiihtävän Aliinan tyylillä. Äitimme oli toinen, mutta kuka muu omi tyylin. Usein Ritva tuli koulusta itkien, kun hän ei saanut palkintoa hiihdoissa niinkuin me toiset.
Laturetkellä olen maalissa, mutta missä ovat pilkkaajani. Yksi toisensa jälkeen tultuaan luikahtaa autolleen. Naapurin Antti tulee luokseni ja tokaisee voimasanoilla höystäen: ”Kyllä sinä Pirkko olet kova akka.”
Laitan sukset autoon ja kotimatka alkaa. Mietin nuoruuttani ja usein kuultua huomautusta:” Eihän ne akat.”
Ajattelen miten maailma on muuttunut. Onko se aina hyvä asia, mutta nykyään naiset ja miehet ovat tasavertaisia mielestäni ja kyllä minä miestä äänestän.
Reetta Väänänen
Kevät 2023